Itärajan hotelleilla on vaikeat ajat venäläisten matkailijoiden kaikkoamisen vuoksi kertoo Yle.
Itärajan tuntumassa olevat majoitusliikkeet kärsivät venäläismatkailijoiden kadosta. Esimerkiksi Parikkalassa yrityksillä on niin paljon talousongelmia että kolmasosa majoitusliikkeiden vuodepaikoista on poissa käytöstä kertoo Yle.
Kuutostien varrella sijaitseva Karjalan Lomahovi on joutunut sulkemaan hotellin ja ravintolan kun kesäksi majoituksen varanneet venäläiset asiakkaat peruivat varauksiaan.
Suljettuina ovat muun muassa 24 hotellihuonetta kaksi loma-asuntoa 120-paikkainen ravintola ja uima-allasosasto. Pihamaalla nurmikko rehottaa ja muutama vuosi sitten remontoidut huoneet ovat tyhjillään.
– Meidän isoissa huviloissa on kyllä asukkaita kertoo vastaanottovirkailija Vasilisa Saukkonen Ylelle.
Huviloihin kuuluu neljä uutta hirsihuvilaa jotka täyttyvät parhaaseen loma-aikaan.
– Venäläisiä kanta-asiakkaita tulee ja suomalaisia lomalaisia myös kertoo Ylen haastattelema Saukkonen.
Toisilla majoitusliikkeillä menee hieman paremmin – ainakin muihin vuodenaikoihin verrattuna.
– Tämä kesä on alkanut kohtuullisesti. Asiakkaita on ollut mukavasti talveen verrattuna kertoo Laatokan Portin yrittäjä Bogucanin Spaho Ylelle.
Katri Simola