Suunnitelma sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta jäänee Yle uutisten mukaan sekavaksi kyhäelmäksi. Suomen Yrittäjien mielestä nyt on linjattava selkeästi, miten kuntapalveluiden järjestämis- ja tuotantovastuun eriytetään.
– Raportissa ei ole tulossa tyhjentävää lopputulosta. Meillä ei ole vielä mitään lopullista mallia, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö ja työryhmän varapuheenjohtaja Päivi Sillanaukee kertoo Ylelle.
Loppuraportti on määrä julkaista torstaina.
Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujalan mukaan yrityksien kannalta suurin huolenaihe on se, että nyt näytetään keskittyvän pelkästään julkisten hyvinvointipalveluiden kehittämiseen, kun pitäisi linjata se, miten palvelutuotanto monipuolistuu.
– Palveluiden käyttäjän näkökulmasta oleellista on se, että palvelut ovat hyviä ja ne toimivat. Nyt työtä näemmä tehdään järjestelmäkeskeisesti unohtaen asiakkaat, Kujala toteaa.
Hallitusohjelmassa on kunnille määritelty sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu, mutta samalla kuntien omaan harkintaan on jätetty se, kuinka palvelut tuotetaan.
– Nyt pitäisi edistää palveluiden järjestämis- ja tuotantovastuun selkeyttämistä ja eriyttämistä kunnissa. Tämä edesauttaa palvelumarkkinoiden tasapainoista kehittymistä sekä sitä, että yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat ovat tasapuolisessa asemassa palvelutuottajina.
Kujalan mielestä käyty keskustelu ja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisen ministerityöryhmän marraskuussa julkaisemat linjaukset ovat ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa.
Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi