Parfymööri Max Perttula purkaa hajuaistinsa avulla tuoksut kemiallisiksi kaavoiksi ja luo ne uudelleen nestemäisessä muodossa.
Puolisen vuotta sitten Max Joacim Cosmetics Oy oli konkurssin partaalla. Suunta kääntyi kun Suomen ainoa parfymööri Max Perttula päätti ryhtyä johtamaan itse vuonna 2012 perustamaansa yritystä.
– Tänä vuonna tapahtuu kaikki se minkä vuoksi olen tehnyt tätä. Se on määrätty minulle elämäntehtäväksi Perttula kertoo Yrittäjäsanomille.
Perttula teki viime vuonna vain parfymöörin tuotannollisia töitä muiden ihmisten hoitaessa taloudenpidon ja markkinoinnin.
– Firmasta hävisi henki oli näkemyseroja ja sitten tammikuussa tilanne että firma oli mennä nurin. Oli kauhea pelko että elämäntyö on menossa alta mutta samaan aikaan onnellinen ja luottavainen olo sen helvetin keskellä Perttula kertoo.
– Vaistosin että tämä tulee menemään hyvin kunhan teen juuri niin kuin haluan enkä enää ota käskyjä keneltäkään ja toteutan vision niin kuin näen sen Perttula jatkaa.
Kevään ja kesän aikana ilmaantuneet työtilaukset ovat valaneet uskoa siihen että meneillään on käänteentekevä vuosi.
– Uskon vahvasti että yhtiö tulee vihdoin tekemään kansainvälisen läpimurron tänä vuonna ellei sitten tule mitään yllättäviä takaiskuja jotka hidastaisivat tahtia. Yrittäjyydessä on aina riskejä olemassa etenkin kun maailman tilanne on muutenkin epävakaa Perttula sanoo.
"Työttömät ovat itseäni rikkaampia"
Kuluvana vuonna Perttula on muun muassa kehittänyt kaksi Eau de Grill -tuoksua päivittäistavaraketju Lidlille sekä Sofia Kazakovin nimeä kantavan tuoksun. Kazakovia kuvataan syksyllä televisiossa nähtävään Suomen täydelliset venäläisnaiset -ohjelmaan ja tuoksua on määrä viedä myös Venäjälle.
– Se on poikkeuksellinen tuoksu. En ole ennen hyödyntänyt tätä tekniikkaa eli käyttänyt synteettisiä feromoneja.
Perttula aikoo avata viennin kuluvana vuonna myös Ruotsiin. Erityisesti Lidlin grillituoksut ovat tuoneet sopivasti kansainvälistä näkyvyyttä.
– Siitä on uutisoitu ympäri maailmaa. Tuoksut ovat miellyttäneet liki kaikkia käyttäjiä mikä on harvinaista. Olen valtavan kiitollinen Lidlille että he ottivat hommaan pienyrittäjän ja alkuvaiheessa olevan yrityksen Perttula sanoo.
Perttula työskenteli aiemmin muun muassa toiminimellä mistä jäi velkoja joissa riittää maksettavaa vielä vuosiksi.
– Tilanne on ristiriitainen koska firmalla menee hyvin mutta itselläni on velkoja. Usein tuntuu että työttömät ovat itseäni rikkaampia. Yhtiö menee oman hyvinvoinnin edelle ja kun se on kasvanut tarpeeksi suureksi se avaa Suomen tuoksukulttuurin ja tulen hyötymään samoin kuin osakkeenomistajat Perttula toteaa.
Tuhansien eurojen tuoksuista tärkein tulonlähde
Perttulan ilmiömäinen tuoksumuisti on kehittynyt vuosien varrella.
– Se on tärkein työkaluni ja sen avulla voin purkaa kemiallisiksi kaavoiksi eri ympäristöissä olleilta tuoksuja. Muistan valtavat määrät tuoksuyhdistelmiä. Kemian avulla voin yhdistää ja luoda tuoksumaiseman uudelleen nestemäiseen muotoon Perttula kertoo.
Viime vuosina Perttulan yritys on tehnyt yhä enemmän allergiaystävällisiä tuoksuja.
– EU-direktiiviin on listattu 27 ainetta jotka aiheuttavat allergiaa ja niitä on tuoksuissamme yhä vähemmän.
Perttula aikoo pian lanseerata myös yrityksen tärkeimmän tulonlähteen tulevaisuudessa: noin 20 000 euroa maksavat luksustuoksut.
– Tämä tulee taatusti herättämään maailmanlaajuisen mielenkiinnon. Eri kulttuureihin ja musiikkigenreihin liittyviä tuoksuja valmistetaan vain noin kymmenen kappaletta pulloihin tulee kultaa ja timantteja ja eikun vain myymään niitä sheikeille Perttula naurahtaa.
– Maailmalla on rahaa mutten tee tätä rahan takia vaan haluan luoda yrityksestä maailmanlaajuisen luksustuotteita valmistavan brändin Perttula jatkaa.
Kazakov tulee olemaan slaavilaisen luksustuoksun keulakuva. Tuoksuja markkinoidaan ainakin Dubaihin ja niihin on määrä käyttää maailman kalleimpia luonnosta saatavia ja synteettisiä raaka-aineita kuten oikeita feromoneja.
Katri Simola