Sunnuntaiaukiolo kurittaa pieniä. Isot sen sijaan porskuttavat.
Isot yritykset ovat hyötyneet kaupan aukioloaikojen laajentamisesta. Monet pienet yrittäjät sen sijaan kokevat aukiolon sunnuntaisin kannattamattomaksi ja raskaaksi. Tiedot käyvät ilmi hallituksen tuoreesta selonteosta.
– Suomen Yrittäjät ja Erikoiskaupan Liitto varoittelivat ennen lakimuutoksen toteuttamista, että sunnuntaikaupan vapauttamisen kielteiset vaikutukset kohdentuisivat erityisesti pienempiin kauppoihin, muistuttaa Suomen Yrittäjien lainopillinen asiamies Tiina Toivonen.
Selonteon mukaan myös monet työntekijät kokevat arjen hankaloituneen, sillä pidemmät työajat vaikuttavat työn ja perheen yhteensovittamiseen, kulkuyhteyksiin ja alan turvallisuuteen.
– Uusien aukioloaikojen voimaantulosta on kulunut vasta niin vähän aikaa, että vielä ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, pitäisikö lakia muuttaa aukioloaikojen osalta. Tilannetta on syytä seurata ja arvioida jatkossakin. On hyvä, että eri järjestöt ovat aktiivisia asiassa, työministeri Lauri Ihalainen sanoo.
Kaupan uudet aukioloajat tulivat voimaan joulukuussa 2009. Ne toivat alle 400 neliömetrin kaupoille vapaan aukioloajan lukuun ottamatta juhlapäiviä.
Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi