Korppoossa ammattikalastajat kalastavat kuumeisesti kolmikiloista haukea vietäväksi tasavallan presidentin joulupöytään. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ylen alueuutiset.
Hauki on saatava pyydykseen viimeistään alkuviikolla, jotta se saadaan luovutettua presidentti Sauli Niinistölle torstaina joulutervehdysten vastaanottopäivänä.
KorpoKulturgille-yhdistyksen sihteeri Bosse Mellberg kertoo, että sanaa tarvittavasta hauesta on levitetty.
– Nyt haetaan sellaista sopivan kokoista noin kolmikiloista haukea. Usealle kalastajalle on kerrottu, että nyt taas tarvittaisiin haukea vietäväksi tasavallan presidentille, kertoo Mellberg.
Kalajahdissa on kuitenkin mutta, sillä paikallisten kalastajien mukaan hauki ei itätuulen aikaan liiku, ja viime päivinä on tuullut reippaasti idästä.
– Onneksi tuuli on alkuviikosta kääntymässä, joten eiköhän hauki saada pyydettyä, Mellberg uskoo.
Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi