Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all articles
Browse latest Browse all 11212

Satojen alihankkijoiden tulevaisuus vaakakupissa

$
0
0

Tehdäänkö Royal Caribbean –varustamon uusi laiva Suomessa vai jossain muualla? Siihen kysymykseen odotetaan valtiolta kipeästi päätöksiä.

STX Finlandin rahoituksesta on neuvoteltu tiiviisti koko syksyn ajan. Kokonaisuudesta puuttuu noin 5 prosentin osuus, mikä vastaa noin 50 miljoonaa euroa. 

Ratkaisu on Suomen hallituksen käsissä. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus huomauttaa, että puuttuva rahoitus ei olisi vastikkeetonta tukea, vaan esimerkiksi lainaa, jolla voitaisiin varmistaa suomalaisen laivanrakennusteollisuuden jatkuminen.

Telakkayhtiö STX Finland ei saanut vielä maanantaina työ- ja elinkeinoministeriöltä päätöstä rahoituksesta. Helsingin Sanomien tietojen mukaan rahoituksesta päättävälle hallituksen talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle ei ollut merkitty kokousta asian tiimoilta myöskään tiistaiksi. Järventaus toivookin hallitukselta nyt nopeita ratkaisuja.

– Pelissä on suoraan yli 10 000 henkilötyövuotta sekä välilliset vaikutukset satojen pk-yritysten liiketoimintaan. Vaikeissa talouden oloissa kyse on yhdestä poikkeuksellisen suuresta ja tärkeästä elinkeinopoliittisesta päätöksestä, Järventaus muistuttaa.

 

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 11212

Trending Articles