Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all 11212 articles
Browse latest View live

Yrittäjän tärkein kysymys: Mitä tekee kuluttaja

$
0
0

Pienten ja keskisuurten yritysten kannalta oleellisin kysymys kuuluu miten kuluttajien luottamusta tulevaan pystytään vahvistamaan.

Näin arvioi Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen valtiovarainministeri Antti Rinteen keskiviikkona julkistamaa budjettiehdotusta.

– Sillä on suorat vaikutukset pk-yrityksiin ja yrittäjien uskoon tulevasta. Nyt kotitalouksien ostovoima ei kasva toisella kädellä otetaan se mitä annetaan Malinen sanoo.

Hänen mukaansa Rinteen mainostamaan kasvun työllisyyden ja ostovoiman budjettiehdotukseen liittyy paljon muitakin riskejä.

– Nyt elvytetään hankkeita jotka eivät korjaa rakenteita. Ongelmat ovat rakenteissa eivät suhdanteissa Malinen korostaa.

– Rakenteellisia asioita siirretään vain jatkovalmisteluun. Silloin puhutaan työn kysynnän ja tarjonnan parantamisesta. Meillähän työttömyys lisääntyy mutta samalla on myös avoimia työpaikkoja. Tarvitaan lisää keppiä ja porkkanaa hän jatkaa.

Myös Palvelualojen työnantajat eli Palta toteaa tiedotteessaan että energia- ja ajoneuvoveron korotukset lisättynä vuoden alusta voimaan astuneisiin kunnallis- kiinteistö- ja sähköverojen sekä Tyel-maksujen korotuksiin syövät entisestään ostovoimaa. Näin ollen palveluyritysten kilpailukyky heikkenee.

– On valitettavaa että VM näkee palvelut ja osittain myös kotimarkkinat vain vientiteollisuuden tukitoimena sanoo Paltan toimitusjohtaja Riitta Varpe.

Valtiovarainministeriö pitää yhä tiukasti kiinni talouden kasvuluvuista tämän ja ensi vuoden osalta. Ekonomistit ja ennustelaitokset ovat paljon pessimistisempiä. Harmaita pilviä on tuonut lisää Ukrainan kriisi ja sen vaikutukset Suomenkin talouteen.

– Venäjän vastapakotteet ovat karmeaa kuultavaa meille. Budjetti ei tule kestämään. Myös Saksasta on kuultu negatiivisempia uutisia ja Ruotsissakin menee huonommin Malinen sanoo.

Malisen mukaan budjettiehdotuksen positiivisiin puoliin kuuluu se ettei siinä kajottu jo kesän hallitusneuvotteluissa päätettyyn edustuskulujen verovähennyksen palauttamiseen. Myös Finnveran mahdollisuudet rahoittaa keskisuurten yritysten kasvua saa kiitosta.

Asiantuntijan arvio: Syksy menetetty

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi


Asiantuntijan arvio: Syksy menetetty

$
0
0

Yrittäjät voivat henkisesti varautua siihen että syksy ei tuo tullessaan piristysruisketta yritysten näkymiin.

Näin arvioi Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm.

– Kesän aikana työllisten määrä alkoi heiketä ja kuluttajien sekä kotitalouksien luottamus on aika heikko. Ihmiset eivät uskalla kuluttaa. Mikään ei viittaa siihen että syksy muuttaisi tilannetta Holm sanoo.

Hänen mukaansa valtiovarainministeri Antti Rinteen keskiviikkona julkistama budjettiehdotus ei muuta juuri mitään. Ainakaan positiivisempaan suuntaan.

– Energia- ja ympäristöveroja tulee lisää. Ne syövät ostovoimaa ja sillä on suora vaikutus pk-yrityksiin jotka elävät kotimarkkinoista. Nyt pitää voittaa markkinaosuuksia jos haluaa kasvattaa liikevaihtoa.

Holm myös muistuttaa että inflaatiotarkistukset eivät ole mikään ylimääräinen bonus vaan niitä on tehty aina ennenkin. Tiemäärärahojakin ensin leikattiin ja nyt lisätään eli kyse on nollasummapelistä.

– Infrahankkeet vaikuttavat positiivisesti koneyrittäjiin ja muihin alihankkijoihin. Myös suunnittelutoimistoille tulee töitä.

Holmin mukaan Suomessa on vallalla ikävä trendi: alikuluttaminen ja ali-investoinnit. Muutos voi tapahtua kuitenkin nopeastikin.

– Telakkauutinen oli hyvä ja tarvitaan pari muutakin positiivista uutista. Se ei ole välttämättä isosta kiinni Holm muistuttaa.

Yrittäjän tärkein kysymys: Mitä tekee kuluttaja

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Pakotteet: Meijerit pelkäävät markkinakaaosta Suomessa

$
0
0

Venäjän julkistamat pakotteet länsimaisille elintarvikkeille voivat sekoittaa Suomen juusto- ja elintarvikemarkkinat arvioi Kuusamon juuston toimitusjohtaja Jouko Juntunen.

– Meillä Venäjän vienti on vähäistä käytännössä muutama kuorma joten mahdollisilla pakotteilla ei ole suoranaisia vaikutuksia. Sen sijaan isompi juttu olisi se että elintarvikkeiden vienti Venäjälle loppuisi kokonaan. Se voi tarkoittaa sitä että koko juusto- ja muu elintarvikemarkkina on Suomessa pian sekaisin Juntunen sanoi tänään aamupäivällä ennen pakotelistan julkistamista.

Venäjä kieltää hedelmien vihannesten lihan kalan maidon ja meijerituotteiden tuonnin EU:sta Australiasta Kanadasta ja Norjasta. Vastatoimet kestävät vuoden. Suomessa on arvioitu että Venäjän ratkaisu voi johtaa ruuan liikatuotantoon ja useiden prosenttien hinnanalennuksiin.

Juntunen ei kuitenkaan vielä torstaina aamupäivällä osannut arvioida pakotteiden vaikutuksia pohjoissuomalaisen juustonvalmistajan toimintaan.

Kuusamon Juusto on lähialueen tilallisten omistama osuuskunta joka työllistää paikkakunnalla noin sata ihmistä.

Myös jämsäläinen levitevalmistaja Silva Oy seuraa idänkaupan käänteitä kiinnostuksella. Silva sai keväällä vientiluvan Venäjän elintarviketurvallisuudesta vastaavalta virastolta. Yhtiö kaavailee aloittavansa sulatejuustokaupan syksyllä. Tällä hetkellä Silva toimii kotimaassa joten pakotteilla ei ole yhtiölle dramaattisia seurauksia.

–  Jatkamme nykyistä toimintaa mutta Suomen kannalta tilanne on vakava. Jos vienti pysähtyy se on iso ongelma Silva Oy:n toimitusjohtaja Esa Luomanperä sanoo.

Luomanperä kehottaa länsipoliitikkoja miettimään asioita yhtä siirtoa pidemmälle.

– Nykyinen kauppasotaa vastaava tilanne on kuin shakkia. Peliä pelaa toinenkin pelaaja Luomanperä toteaa.

Vastapakotteiden hintalappu: Hallitus selvittää

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Vastapakotteiden hintalappu: Hallitus selvittää

$
0
0

Venäjän hallitus on kieltänyt tiettyjen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuonnin Venäjälle.

Kielto koskee EU:sta Yhdysvalloista Kanadasta Australiasta ja Norjasta tuotavia tiettyjä lihoja lihatuotteita ja -valmisteita maitoa ja maitotuotteita (ml. juusto) juureksia vihanneksia hedelmiä ja pähkinöitä kasvirasvapohjaisia ruokatuotteita sekä kaloja ja äyriäisiä. Tuontikielto on voimassa päätöksen julkaisusta lähtien vuoden ajan.

- Oli odotettavissa että Venäjä vastaa EU:n asettamiin pakotteisiin. Venäjän nyt ilmoittamien pakotetoimien vaikutus Suomen talouteen ja suomalaisille yrityksille on selvitettävä tarkasti budjettiriiheen mennessä. Annan eduskunnalle pääministerin ilmoituksen tilanteesta välittömästi eduskunnan kokoontuessa. Toimet iskevät myös moniin muihin EU-maihin sekä venäläisiin itseensä toteaa pääministeri Alexander Stubb.

- Suomi jatkaa diplomaattisia ponnisteluja kriisin ratkaisemiseksi yhdessä EU-kumppanien kanssa ja kahdenvälisesti Stubb kertoo.

Venäjän tuontikiellon kohteena olevat tuotteet edustavat noin viittä prosenttia Suomen viennistä Venäjälle ja noin puolta prosenttia Suomen kokonaisviennistä.

- Venäjä on Suomen elintarviketeollisuuden päävientialue. Maitotuotteiden osuus kiellettyjen tuotteiden viennistä Suomesta Venäjälle on 87 prosenttia. Pidämme tänään ministeriössä kokouksen jonka tavoitteena on pohtia toimenpiteitä Venäjän viennin päättymisestä aiheutuvien vaikutusten minimoimiseksi sekä uusien vientikohteiden avaamiseksi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo kommentoi.

Hallitus aikoo myös käydä keskustelua vastapakotteista suoraan suomalaisyritysten kanssa.

Pakotteet: Meijerit pelkäävät markkinakaaosta

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Nyt on kiire: Sakot uhkaavat tuhansia kuljettajia

$
0
0

Tuhannet raskaiden ajoneuvojen kuljettavat uhkaavat menettää ajolupansa kun Euroopan unionin vaatima kuljettajien täydennyskoulutuspakko astuu voimaan 10. syyskuuta arvioi liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Kevytkuorma-autoa tai kuorma-autoa ajavilta yrittäjiltä ja työntekijöiltä vaaditaan 35 tunnin täydennyskoulutusta viiden viime vuoden ajalta.

Asiantuntija Pasi Parviainen Trafista kertoo että tähän saakka ammattipätevyyden on hankkinut noin 65 000 kuljettajaa. Trafin arvion mukaan ammattimaisesti raskaita ajoneuvoja kuljettaa Suomessa 80 000–100 000 henkeä.

Johtaja Sakari Kaikkonen Suomen Ammattiliikenneakatemia Oy:sta sanoo että ajaminen voi loppua poliisiratsiaan ellei koulutusta ole suoritettu.

– Ajoneuvon luovuttanut yrittäjä ja kuljettaja saavat sakot. Ja aina puhutaan päiväsakoista arvioi Kaikkonen joka on valmistellut lakimuutosta aiemmalla työurallaan Trafin virkamiehenä.

Koulutuspakko ei koske pelkästään kuljetusliikkeitä vaan sen piirissä ovat kaikki yritykset.

– Moni ravintola ja kukkakauppa joissa ajetaan sprintereillä ja ducatoilla ei ole kuullutkaan asiasta. Eteen tulee mitä ihmeellisintä asiakaskuntaa. Kuljetusliikkeissä määräykset tiedetään hyvin Kaikkonen sanoo.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Hyvä kierre katki: Tilaukset kääntyivät laskuun - taas

$
0
0

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli kesäkuussa 46 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Ennen käännettä tilaukset ehtivät kasvaa yhtämittaisesti neljä kuukautta. Tammi-kesäkuun aikana tilaukset nousivat 23 prosenttia edellisvuodesta. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen lukuihin.

Yritykset saivat uusia tilauksia vuodentakaista enemmän vain tekstiiliteollisuuden päätoimialalla. Muilla teollisuuden päätoimialoilla saadut tilaukset vähenivät edellisvuodesta. Metalliteollisuudessa uudet tilaukset painuivat kesäkuussa 54 prosentin laskuun. Kemianteollisuudessa tilaukset vähenivät 22 prosenttia ja paperin paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla 47 prosenttia vuodentakaisesta.

Tilastoa tulkittaessa on muistettava että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä.

Koko teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli kesäkuussa 14 prosenttia pienempi kuin vuoden 2013 kesäkuussa. Tammi-kesäkuussa työpäiväkorjattu teollisuustuotanto väheni 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Teollisuustuotanto väheni kesäkuussa useilla päätoimialoilla. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto väheni eniten 108 prosenttia. Elintarviketeollisuuden tuotanto väheni 21 prosenttia. Eniten kasvoi sähkön tuotanto 67 prosenttia. Kemianteollisuudessa tuotanto kasvoi kesäkuussa 19 prosenttia vuodentakaisesta.

Kesäkuussa teollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli 802 prosenttia eli 08 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Huolestuttavia tietoja verottajalta: Euroja ei tule entiseen malliin

$
0
0

Ennakkoverojen määrä on laskenut heinäkuussa samoin on käynyt arvonlisäverolle.

Vaikka yrittäjät eivät perinteisesti veroja rakastakaan verottajan luvut ovat kuitenkin huono uutinen.

Ne nimittäin kielivät siitä että kauppa ei yksinkertaisesti käy viime vuoden malliin. Yhteisöveron tuloveroa kertyi heinäkuussa 296 miljoonaa euroa eli 29 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Laskusta suurin osa selittyy ennakkoverokertymän laskulla.

Tammi-heinäkuussa maksettujen ennakkoverojen määrä on supistunut eniten teollisuudessa ja kaupan alalla jopa enemmän kuin mitä yhteisöverokannan alennus oli.

Myös arvonlisäveroa kertyi heinäkuussa vähemmän kuin vuosi sitten. Miinusta tuli 29 prosenttia.

Heinäkuu oli toinen kuukausi peräjälkeen kun alv-nettokertymä pieneni. Verottajan mukaan tilanne on huolestuttava sillä yrityksillä on ollut sekä suoritettavaa että vähennettävää arvonlisäveroa vähemmän kuin vuosi sitten ja esimerkiksi kotimaan myynneistä suoritettava alv on tänä vuonna pienentynyt selvästi.

Verottaja arvioi että positiivisia uutisia ei ole tulossa tulevienkaan kuukausien alv-kertymistä.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Pakotteet lopettivat koko toiminnan: 12 rekkaa seisoo pihassa

$
0
0

Venäjän torstaiset pakotteet iskivät ehkä pahiten kotkalaiseen Team Niinivirta -yritykseen.

Käytännössä koko yrityksen liiketoiminta pysähtyi Venäjän eiliseen päätökseen joka kielsi meijerituotteiden viennin Suomesta Venäjälle.

Team Niinivirralla on 12 rekkaa joista kymmenen ajaa pelkästään Valion tuotteita Venäjälle. Kaksi muuta rekkaa ajaa tavaroita Keskolle Pietarin Citymarket-projektiin.

- Citymarkettiinkin on viety elintarvikkeita yrittäjä Eero Niinivirta toteaa.

Team Niinivirran 12 rekka-autoa ovat työllistäneet 18 kuljettajaa. Lisäksi yhtiö on työllistänyt välillisesti 2-4 autoa. Nyt kaikkien työpaikat ovat vaakalaudalla.

Koko firman liiketoiminta loppui siis eiliseen?

- Vähän niin kuin silleen Niinivirta toteaa vaisuna.

Miten nyt kun palkat tulee maksaa joudutteko irtisanomaan työntekijät?

- Kaikki joilla kesälomat pitämättä niin ne nyt sitten ryhdytään pitämään. Vielä ei uskalla irtisanomisia heittää ilmaan. Puhutaan kuitenkin Venäjästä. Ne on pikkuisen hermoheikkoja tekemään näitä päätöksiä. Jos vaikka asia ratkeaisi parin viikon päästä.

- Mutta kaikille on ilmoitettu ja kaikki tietävät tilanteen.

Miten yrityksen rahaliikenne?

- Mitä on ajettu niin niistä ajoista saadaan vielä Valiolta maksu. Mutta siihen se loppuu. Meillä on keikkalaskutus.

Tämä on varmasti yrittäjän pahin painajainen?

- Kyllä tämä vähän sellainen on. Tässä minä ulkona istun ja katselen. Kolme autoa on tullut kotiin ja kaksi tulee kohta. Ei kuin kättelemään miehet ja että soitellaan Niinivirta toteaa.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi


Uusi omistaja lupaa jätti-investoinnit

$
0
0

Energiatehokkuuden parantamiseen erikoistunut Lease Green Group ostaa projektinjohto- ja konsultointipalveluyritys Talpro Oy:n EMC Talotekniikka Oy:ltä. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

Talpro toimii Jyväskylässä Lappeenrannassa Tampereella ja pääkaupunkiseudulla. Yrityksen kahdeksan työntekijää siirtyvät Lease Green Groupin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Kaupasta kertoneessa lehdistötiedotteessa heitä kuvataan "talotekniikkaprojektien ammattilaisiksi".

Yrityskaupan jälkeen Lease Green Groupissa työskentelee yhteensä noin kaksikymmentä työntekijää.
Yhtiö lupaa sadan miljoonan euron investointeja energiatehokkuuteen tälle ja kahdelle seuraavalle vuodelle.

Toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto kertoo Yrittäjäsanomille yhtiön toteuttamien hankkeiden olevan taloteknisiä esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmän nykyaikaistamisia. Lease Green Group hankkii asiakkaalle uuden ilmanvaihtokoneen josta asiakas maksaa sille kuukausimaksua määräajan. Mäkipellon mukaan parantunut energiatehokkuus kuittaa hankkeen kuukausikulut.

– Määräajan jälkeen kaikki säästöt jäävät kiinteistönomistajalle Mäkipelto lupaa.

Lease Green Group kertoo parantaneensa jo muun muassa Tilkan sotilassairaalan ja Helsingin kaupungin asuntojen energiatehokkuutta.

Tapron myynyt EMC puolestaan ilmoitti keskittyvänsä jatkossa ydinliiketoimintaansa talotekniikkaan linjasaneeraukseen teknisiin palveluihin ja automaatioon.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Ikävä yllätys paljastui budjetista: Isku vasten pk-yritysten kasvoja

$
0
0

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2015 sisältää erittäin ikävän yllätyksen yritysten ja tutkimusorganisaatioiden tutkimus- ja innovaatiotoiminnalle kerrotaan Tekesistä.

Tutkimus- ja innovaatiotoimintaan tarkoitettuihin Tekesin avustuksiin esitetään lähes 70 miljoonan euron eli noin 20 prosentin leikkausta. Lainamuotoiset rahoitusvaltuudet pysyisivät samoina kuin tänä vuonna.

- Tämä on isku vasten pk-yritysten kasvoja ja tuo takapakkia Suomen kilpailukyvylle ja kasvulle. Yritysten uudistuminen hidastuu. Juuri nyt pk-yrityksiä pitäisi rohkaista ja kannustaa kasvuun jakamalla riskiä sanoo Tekesin pääjohtaja Pekka Soini.

Esitetystä vajaan 70 miljoonan euron leikkauksesta noin 40 miljoonaa euroa kohdistuisi yliopistojen korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimusprojekteihin ja noin 30 miljoonaa euroa yritysten innovaatiotoimintaan.

Tekes laskee että leikkaukset merkitsevät noin 500 tutkijatyövuoden vähennystä. Yrityspuolella leikkaus jättäisi 200 pk-yritysten projektia ilman Tekesin rahoitusta. Ilman näitä projekteja pk-yrityksiltä jää saamatta 400 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto tulevina vuosina.

- Tutkimusten mukaan avustusmuotoinen rahoitus tuottaa radikaaleja uusia avauksia. Kun näiden syntymisen mahdollisuuksia aiotaan nyt leikata kilpailukykymme heikkenee ja Suomen uudistuminen hidastuu Soini kertoo.

Tekesin rahoitusvaltuudet ovat tänä vuonna vajaat 570 miljoonaa euroa. Valtiovarainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2015 laskisi valtuudet vajaaseen 500 miljoonaan euroon.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Painajainen jatkuu – puolet rekoista jumissa Venäjän tullissa

$
0
0

Kotkalaisen kuljetusyrittäjän Eero Niinivirran painajainen jatkuu.

Viime viikolla loppuivat lähes kaikki ajot Venäjän vastapakotteisiin. Nyt puolet autoista on jumissa Venäjän tullissa.

Team Niinivirta -yrityksen 12 rekasta kuusi odottaa tutkintaa Pietarin tulliterminaalissa. Kaksi autoa on ollut terminaalissa jo viikon. Autojen vapautumisesta ei ole mitään tietoa.

- Tuntuu että menee aina vaan hullummaksi tämä tilanne Eero Niinivirta toteaa.

- Tullissa jumissa olevat autot ovat Keskon Pietarin Citymarketin kuormia. Niissä on paljon eri tuotteita. Tulli haluaa tietysti ne tutkia läpi ja etsiä että ei löydy mitään mikä on heidän kieltolistoillaan.

- Mutta kyllä tässä on sellainen kiusanteon meininki.

Niinivirran karu kohtalo puhutti suomalaisia menneenä viikonloppuna. Hänen tarinansa on kiertänyt useissa eri verkkomedioissa ja kerännyt paljon lukijoita. Niinivirran puhelin ei ole kuitenkaan soinut. Kukaan ei ole tilannut keikkoja tai soittanut tsempatakseen kovan onnen yrittäjää.

- Ei ole kukaan soittanut. Hesarin toimittaja soitti sen jälkeen kun te (yrittäjät.fi) laitoitte jutun nettiin Niinivirta toteaa.

Maanantaiaamuna Niinivirta oli ajamassa kohti Viitasaarea katsomaan yhtä rekka-autoa. Niinivirralla on ollut tarkoitus ostaa yksi uusi auto kotimaan projektiin.

- Mä meen nyt katsomaan sitä autoa jos pystyisi sen vielä ostamaan. Jää arvoitukseksi mitä tässä loppupeleissä tehdään.

Niinivirran nykyinen kalusto ei sovellu kovin hyvin kotimaan rahtiliikenteeseen.

- Meillä on autot Venäjän mitoissa eli autot ovat puoliperävaunullisia. Kotimaan liikenteessä taas tarvitaan täysperävaunullisia.

Lue alkuperäinen uutinen täältä.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Äärikesä heijastui matkailurysiin

$
0
0

Nokkakiven huvipuistossa Lievestuoreella kävijämäärä kasvoi kymmenyksen mutta tulos oli toimitusjohtaja Lauri Vartiaiselle lievä pettymys. Keskisuomalaisyritys tavoitteli edellisten kesien tapaan jopa neljänneksen kasvua.

– Kesä oli kelien puolesta haasteellinen. Kesäkuussa mittari ei noussut yli 15 asteen eikä heinäkuussa laskenut alle 25:n. Molemmat olivat meille huonoja vaihtoehtoja. Normikelillä meillä olisi ollut todella hyvä kesä Vartiainen arvioi koulujen alkamiseen päättynyttä kesäsesonkia.

Kävijämäärää saattoi verottaa se ettei Nokkakivessä ole vesileikkipaikkoja hellehoukuttimina. Yhtiö on keskittynyt perinteisiin huvipuistolaitteisiin kuten maailmanpyörään karuselliin ja törmäilyautoihin.

Sen sijaan Visulahden matkailukeskuksessa Mikkelissä iloitaan kesän superhelteistä. Puistonjohtaja Ville Asikaisen mukaan Visulahti ylsi alustavien tietojen mukaan kävijätavoitteeseensa 130 000 henkeen. Helteillä valttikorttina toimi vilvoittava vesipuistoalue.

– Alkuun näytti ettei mistään tule mitään. Kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen oli vielä tosi kurjat kelit. Mutta kun superhelteet alkoivat alkukesän tappiot kirittiin pois Asikainen sanoo.

Venäjän ja lännen välinen kiristynyt tilanne heijastui Visulahdelle saakka. Asikaisen mukaan venäläisturisteja on käynyt huvipuistossa tähän saakka "vaihtelevasti".
– Venäläismatkailijoiden määrä laski mutta elokuun loppupuoli näyttää pirteältä ostosmatkailijoiden ansiosta hän ennakoi.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Startup: Kolme päivää aikaa hakea joukkorahoitusohjelmaan

$
0
0

Ohjelma on suunnattu yrityksille joilla on uusi idea palvelu tai teknologinen ratkaisu digitaalisten sisältöjen käyttämiseen luomiseen tai välittämiseen.  

Media Startup Accelerator -ohjelmaan valitaan kahdeksasta kymmeneen startup-yritystä Suomesta tai ulkomailta. Tavoitteena on tarjota ohjelmaan valituille yritykselle yksityisen julkisen ja osakepohjaisen joukkorahoituksen yhdistelmä.

- Joukkorahoitus on osoittautunut toimivaksi rahoituskanavaksi startup-yrityksille Nestholman toimitusjohtaja Topi Järvinen kommentoi hanketiedotteessa.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Lakiehdotus: Tarkastuspakko isoille halleille

$
0
0

Mahdollisesti tarkastettavia halleja on Suomessa lähes 20 000 arvioi rakennusneuvos Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä Yrittäjäsanomille.

Lehtisen mukaan tarkastus maksaa vähintään tuhansia euroja. Kustannukset maksaa hallin omistaja. Rakenteiden arvioinnin voi suorittaa taho jolla on pätevyys vastaavan rakennukseen suunnitteluun kuten esimerkiksi insinööritoimistolla.

Ellei rakennusta tarkasteta asianmukaisesti viranomaiset voivat jopa sulkea hallin kunnes tarkastus on tehty.

- Vastuu rakennuksen turvallisuudesta on aina omistajalla Lehtinen sanoo.

Ympäristöministeriön mukaan Suomessa on kymmeniätuhansia rakenteeltaan ja iältään erilaisia laajarunkoisia hallimaisia rakennuksia joissa kattorakenteiden jänneväli on pitkä.

Mahdollinen tarkastusvelvollisuus koskee rakennuksia joiden kerrosala on vähintään tuhat neliömetriä. Lakia sovelletaan  kerrosalaltaan yli tuhannen neliömetrin rakennuksiin joiden tehdasvalmisteinen jänneväli on vähintään 18 metriä ja paikalla valmistettujen kattokannattajien osalta vähintään 15 metriä.

Arviointivelvollisuus ei koske niitä rakennuksia joiden rakennesuunnitelmat ja kantavat rakenteet on arvioitu riittävällä tavalla rakennuslupa- tai rakentamisvaiheessa. Käytännössä poikkeus koskee Lehtisen mukaan vuonna 2006 tai sitä uudempia rakennuksia.

Lehtinen kehottaa hallien omistajia kysymään tarvittaessa neuvoa kunnan rakennusvalvonnasta.

Lakiehdotuksen tavoitteena parantaa turvallisuutta ja hallien kunnossapitoa. Taustalla on 2000-luvulla sattuneet vakavat onnettomuudet ja vaaratilanteet kun kattorakenteet eivät ole kestäneet painavaa lumikuormaa. Laukaan maneesiturmassa viime vuoden helmikuussa kuoli kymmenvuotias tyttö ja neljä henkilöä loukkaantui. Jyväskylässä messuhallin katto romahti helmikuussa 2003 rakennusvirheiden ja huonon suunnittelun vuoksi.

Laki pyritään saattaman voimaan ensi kevääseen mennessä. Lain sisällöstä päättää lopullisesti eduskunta.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Kasvu Open: Katso lista finalisteista

$
0
0

Valtakunnallisen Kasvu Open -kasvuyrityskilpailun valittiin 41 yritystä.

Start Again -sarja:

Ampner Oy (Vaasa) Bedit (Joensuu) Beeffi Oy (Koikkala) C2 SmartLight Oy (Jyväskylä) Chasswheel Oy  (Siilinjärvi) Control Express Finland Oy (Savonlinna) Design Alonen Oy (Jyväskylä) Finnish Net Solutions Oy (Espoo) Fluido Oy (Espoo) Fysikaalinen Hoitolaitos Kunnon Syke Oy (Viitasaari) GaufVin (Vantaa) Good Sign Oy (Helsinki) Heeros Systems Oy (Helsinki) HelpBOX (Espoo) Jeven Oy (Mikkeli) JP Studiokeramiikka Oy (Lapinlahti) Kurikkakangas Oy (Petäjävesi) Magister Solutions Oy (Jyväskylä) Mikrobioni Oy (Kuopio) Movenium Oy (Espoo) OC-Systems Oy (Joroinen) Oy Gambit Labs Ab (Vaasa) Palo- ja Vesitekniikka PA-VE Oy (Keuruu) PKP Flex Oy (Karhunpää) Plan Brothers Oy (Mikkeli) Planray Oy (Kajaani) Pohjonen Group Oy (Karstula) Pro Grinding AM Oy (Joensuu) Sleipner Finland Oy (Jyväskylä) Spindeco Oy (Kuopio) Stereoscape Oy (Helsinki) Stresstech Oy (Vaajakoski) Suomen Kotihoitotekniikka Oy (Pihtipudas) Valtavalo Oy (Kajaani) Woble Helsinki Oy (Kauniainen) ja Zipuli Oy / Pihka (Helsinki).

Start-Up ja Spin-off -ideasarjan finalistit:

Cafe Farini Oy (Vaasa) Class Communication (Helsinki) Convion Oy (Espoo) Digitaalinen Hautaustoimisto Mors Digitalis Oy (Jyväskylä) FitDog Finland Oy (Turku) Flashnode Oy (Jyväskylä) Fundu Oy (Helsinki) Hopshop (Kuopio) Invasion Design Oy / ShopMyApp (Littoinen) Inverted Sole (Jyväskylä) List It Oy (Karperö) MePIN / Meontrust Oy (Oulu) Moduls Oy (Pieksämäki) Playmore Games (Nurmes) Posterfy Oy (Espoo) Protacon Solutions Oy (Jyväskylä) Punos Mobile Oy (Helsinki) Rollock Oy (Helsinki) Runteq Oy (Tampere) Snafu Oy / Silmusalaatti.fi (Helsinki) ja Weegos Oy (Helsinki)

Valtakunnallisen Kasvu Open -kasvuyrityskilpailun tavoite on  kannustaa erityisesti jo toimivia yrityksiä kasvuun. Finalistiyritysten lista täydentyy vielä kolmella nimellä 2. syyskuuta.

Voittajat palkitaan lipuilla Kasvu Open Born Global Tourille.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi


Kohurouva yrittäjänä jo 64 vuotta

$
0
0

Syyskuun alussa 90 vuotta täyttävän kauppaneuvos Satu Tiivolan yrittäjätaipaleeseen mahtuu missikisat strippareita Lollo-alusvaatemerkki ja kohuavioliitto pankinjohtajan kanssa.

-Iloja ja suruja haasteita ja onnistumisia voitettujja vastoinkäymisiä ja myös virheratkaisuja joista on voitu ottaa oppia. Ne (vuodet) ovat olleet kuitenkin tulvillaan hymyä ja ilon kyyneleitä Tiivola sanoo syntymäpäivätiedotteessaan.

Satu Tiivolan (ent. Vuoristo) yrittäjäura alkoi vuonna 1950 kun hänen silloinen miehensä Leo Vuoristo voitti huomattavan summan jalkapallon vakioveikkauksessa. Voittosummalla ostettiin nykyiseltä Urho Kekkosen kadulta vaatetusliike jonka Satu Vuoristo uudisti Helsinkiläinen Muotihuone Oy:ksi ja kasvatti myymäläketjuksi. Asiakaskuntaan kuului presidentin rouva Sylvi Kekkonen.

Vuonna 1955 Vuoristo perusti kohutun naisten alusvaatteisiin erikoistuneen Lollo-ketjun jonka tunnuslause oli "Lollosta loistolinjat". Vuoristo lähti miehensä kanssa myös ravintolabisnekseen. Espilä-ravintolan uudistaminen toi ajan mittapuulla uskallettua strip tease -ohjelmaa illanviettoihin.

Leo-puolison menehdyttyä Satu Vuoristo avioitui Yhdyspankin johtajan Mika Tiivolan kanssa ja otti miehensä sukunimen. Myöhemmällä yrittäjän urallaan Tiivola tunnetaan muun muassa Halikon kartanon Kaivohuoneen ja Seurahuoneen omistajana.

Tiivola kokee että on ollut suuri onni olla yrittäjä.

- Työ on ollut mielekästä hän sanoo.

Jutun lähteenä on käytetty Suomalaisen kirjallisuuden seuran Kansallisbiografiaa.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Yrittäjä: näin vältät virheelliset sähköasennukset

$
0
0

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylläpitämästä urakoitsijarekisteristä löytyvät kaikki yritykset ja henkilöt joilla on oikeus tehdä sähkötöitä Suomessa muistuttaa Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllönen.

Kyllönen neuvoo asiakkaita varmistamaan sähkötöiden laatu tilaamalla työt hyvämaineisilta vakiintuneilta yrityksiltä.

Turun Sanomat uutisoi maanantaina että Tukes havaitsi vuoden 2013 tarkastuksissa vakavia sähköasennusvirheitä viidenneksessä tarkastetuista kohteista. Vuonna 2011 virheitä löytyi joka kymmenennestä Tukesin tarkastamista kohteista.

Kyllösen mielestä ongelman suurin syy on että etenkin pienkohteissa asennuksia annetaan tehtäväksi sellaisille tahoille joilla ei ole urakointioikeuksia.

- Yleinen virhe on ajatella että jos jollakin on asentajakoulutus niin hänellä on sitten myös urakointipätevyys.  Etenkin pientalotyömailla ja pienissä remonteissa sähkötyöt joskus kustannussyistä tilataan toimijoilta joiden osaaminen ja työmoraali eivät ole riittäviä. Monesti kyseessä on jopa pakollisten pätevyyksien puute ja siten oikeudeton urakointi Kyllönen sanoo.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Hevosyrittäjä tarkastuspakosta: turvallisuus tärkeää

$
0
0

Ympäristöministeriön valmistelema lakiehdotus isojen hallien tarkastusvelvoitteesta tuli yllätyksenä ratsastusmaneesin omistajalle Leena Saukolle.

- Ihan hyvä kun soitit. En tiennyt asiasta kommentoi lakiehdotusta tuusulalaisen Sakun talli Oy:n omistaja Leena Saukko Yrittäjäsanomille.

Yrittäjäsanomat uutisoi aiemmin tänään ympäristöministeriön valmistelemasta lakiehdotuksesta joka velvoittaa tarkastuttamaan ammattilaisella yli tuhannen neliön hallien rakenteiden turvallisuuden. Todennäköisimmin tarkastuspakko koskee ennen vuotta 2006 valmistuneita isoja halleja.

Sakun tallin käytössä oleva 1200 neliömetrin ratsastusmaneesi on mahdollisesti tarkastusvelvollisuuden piirissä.

Rakenteiden arvioinnin voi suorittaa taho jolla on pätevyys vastaavan rakennukseen suunnitteluun kuten esimerkiksi insinööritoimisto. Ympäristöministeriö ennakoi että asiantuntija-arvio maksaa tuhansia euroja. Kustannukset maksaa hallin omistaja. Saukko pitää summaa suurena pienelle kahdesta kolmeen henkeä työllistävälle yritykselle.

- Turvallisuus on tärkeää mutta valtio voisi tulla kustannuksissa vastaan hän toteaa.

Laukaan viimevuotisen maneesiturman kaltaisen vakavat rakennusonnettomuudet ovat sattuneet kevättalvisin jolloin kattojen lumikuorma on painavimmillaan. Saukon mukaan Sakun tallissa lumet pudotetaan katolta hyvissä ajoin.

- Se ketä ei huimaa pistää itsensä köydellä savupiippuun kiinni.

Hallien tarkastuslaki pyritään saamaan voimaan kuluvalla hallituskaudella käytännössä ensi kevääseen mennessä. Lain lopullisesta sisällöstä päättää eduskunta.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

 

IS: Pienpanimot saamassa suoramyyntioikeuden

$
0
0

Kotimaiset pienpanimot ovat saamassa suoramyyntioikeuden alle 47 prosenttisille oluille

Asiasta kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan. Tähän saakka olutta myyneet pienpanimot ovat joutuneet kikkailemaan elintarvikkeiden kioskimyynnillä.

– Yhteiskunnassa vallitsee laaja yksimielisyys siitä että pienpanimoita ei ole syytä kiusata tällaisilla vaatimuksia. Jos joku haluaa ostaa pienpanimosta olutta hän ei todennäköisesti halua ostaa riisiryynejä sanoo hallitusneuvos Ismo Tuominen sosiaali- ja terveysministeriöstä lehden haastattelussa.

Oluenvalmistajat ovat olleet tähän saakka erilaisessa asemassa verrattuna tilaviinien valmistajiin jotka saavat myydä juomia suoraan asiakkaille. Pienpanimoille ei kuitenkaan olla antamassa oikeutta myydä yli 47 prosenttisia oluita. Ilta-Sanomien mukaan syynä ovat EU:n kilpailusäännöt.

Pienpanimoliiton puheenjohtaja Mika Heikkinen ei vielä innostu mahdollisesta vapauttamisesta vaan kutsuu hanketta "kulmien pyöristämiseksi". Heikkisen mielestä Suomessa pitäisi saada suoramyydä kaikkia panimoiden valmistamia oluita myös vahvempia kuin 47 prosenttisia.

– Suomalaiset panimot saavat oikeuden leikkiä maitokauppaa. Keski-Euroopassa itsevalmistettujen tuotteiden myynti on ihan normaalia toimintaa. Mutta me elämmekin epänormaalissa maassa kun emme saa myydä edes omia tuotteitamme myydä Heikkinen sanoo Yrittäjäsanomille.

Heikkisen arvion mukaan pienpanimot työllistävät tällä hetkellä suoraan yli sata henkeä välillisesti tätäkin enemmän.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

 

 

Kuutamourakkaministeri avasi palkkaussivuston

$
0
0

Kotitaloudet voivat jatkossa hoitaa palkkaus.fi -verkkosivustolla kaikki työntekijän palkkaamiseen liittyvät asiat muutamassa minuutissa lupaa sivuston tuottaja startup-yritys Suomen palkanlaskenta Oy.

– Yksityiseen palkkaamiseen liittyvä byrokratia on Suomessa aivan liian monimutkaista. Haluamme tehdä laillisesta palkkaamisesta niin helppoa että ei ole mitään syytä maksaa pimeästi Janne Isosävi sanoo.

Palvelu auttaatyösopimuksen laatimisessa lakisääteisten vakuutusten hankkimisessa ja palkanmaksussa. Sivusto tekee automaattisesti kaikki työnantajalta vaadittavat ilmoitukset tilitykset ja maksut eri tahoille kuten verohallinnolle työeläkeyhtiöille ja vakuutusyhtiöille.

Sivusto on maksullinen. Palvelu maksaa neljästä kymmeneen euroa yhtä palkanmaksua kohden. Työntekijälle palvelu on maksuton.

Suomen palkanlaskenta Oy:n tiedotteen mukaan julkistamistilaisuudessa keskiviikkona uutta palvelua kokeilee ex-ministeri Heidi Hautala (vihr.).

Hautala kärähti kevättalvella pimeän työn teettämisestä. Hän myönsi maksaneensa yhden oviremontin ja siivouksen pimeästi.

Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Elinkeinoelämän keskusliitto kiittelivät tuoreeltaan uutta sivustoa työllistämisen helpottamisesta ja byrokratian vähentämisestä.

– Tämän jälkeen tietämättömyys on vain tekosyy olla hoitamatta asioita lain mukaan PAM:n puheenjohtaja Ann Selin sanoo tiedotteessa.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Viewing all 11212 articles
Browse latest View live