Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all 11212 articles
Browse latest View live

Lässähdys: vain promillen kahdeskymmenesosa haki verohelpotusta

$
0
0

Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen yrityksille sorvaama tutkimus- ja tuotekehitysvähennys on osoittautumassa mahalaskuksi. Viime vuonna sitä hyödynsi vain alle 600 noin 250 000:sta yrityksestä.

Tiedon kertoi Yrittäjäsanomille Verohallinnon erityisasiantuntija Sirpa-Liisa Venejärvi.

Kataisen hallitus päätti noin kaksi vuotta sitten että osakeyhtiöt ja osuuskunnat saavat vähentää verotuksessa täydet sata prosenttia tutkimus ja kehittämistoimintaan kohdistuvista palkoista. Uudistus päätettiin osana hallituksen 300 miljoonan euron kasvupakettia.

Hallituksen esityksessä arvioitiin että vähennys supistaa valtion verotuloja noin 190 miljoonalla eurolla.

– Vähennystä hakeneiden yritysten lukumäärää ajatellen voisi epäillä ettei summa nouse 190 miljoonaan euroon ainakaan viime vuoden osalta Venejärvi sanoo.

Hallituksen pyrkimyksenä on tukea ja lisätä tutkimus- ja kehittämistoimintaa osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa. T&k-vähennys on voimassa vielä kuluvan verovuoden. Vähennyksen jatkosta ei Venejärven mukaan ole tietoa.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi


Yle: Ex-poliisin autokauppa hurjassa nousussa

$
0
0

Suomessa ja Ruotsissa laajentuneen Kamuxin liikevaihdon ennakoidaan kasvavan 150 miljoonasta eurosta yli 200 miljoonaan euroon.

Hämeenlinnalainen autokauppaketju Kamux on perustanut tänä vuonna Suomeen ja Ruotsiin kolme uutta liikettä. Parhaillaan Kamux hakee toimitiloja Herttoniemestä ja Espoosta Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski kertoo Yle Uutisten haastattelussa.

Ennen autokauppiaaksi ryhtymistään Kalliokoski työskenteli konstaapelina Forssassa. Autoalalle Kalliokoski siirtyi 20 vuotta sitten ja käytettyihin autoihin erikoistuneen Kamuxin hän perusti 2000-luvun alussa.

Kolme vuotta sitten Kalliokoski myi Kamuxin osake-enemmistön Intera Partners -pääomasijoitusyhtiölle. Kauppa sinkosi hänet vuoden 2011 verokuningaslistoille lähes 45 miljoonan euron pääomatuloilla.

Ylen mukaan Kamux työllistää nykyisin Suomessa 110 vakituista ja 80 määräaikaista työntekijää. Ruotsissa yrityksellä on viitisentoista työntekijää.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Venäjä-riski iski – pk-yritykset kassakriisissä

$
0
0

Finnveran mukaan sadat suomalaiset pk-yritykset kärsivät kassakriisistä romahtaneen liikevaihdon vuoksi. Syynä kriisiin on Venäjä-riskin toteutuminen.

Venäjän ruplan ja talouden alamäki on vaikuttanut voimakkaasti osaan suomalaisista pk-yrityksistä. Osalla yrityksistä rahat alkavat olla loppu ja yritykset ovat joutuneet hakemaan lisää käyttöpääomaa muun muassa Finnveralta.

Finnveran toimitusjohtaja Pauli Heikkilän mukaan heikko rupla ja sitä kautta vähentynyt venäläisten ostovoima sekä Venäjän talouden heikentyminen ovat vaikuttaneet merkittävästi useiden satojen suomalaisten pk-yritysten toimintaan useilla toimialoilla.

– Venäjän tilanne vaikuttaa näihin yrityksiin joko suoraan tai epäsuorasti Heikkilä toteaa.

Usean yrityksen liikevaihto on laskenut voimakkaasti. Kiinteitä kuluja kuten palkkoja ja raaka-ainevarastoja ei ole pystytty vähentämään yhtä nopeasti minkä vuoksi on syntynyt äkillinen tarve uudelle käyttöpääomalle.

– Tätä kotimaista rahoituskysyntää on nähty ensimmäisenä ilmiönä enemmän kuin suoraan vientirahoituksen puolella Heikkilä sanoo.

Aikaisemmin tappiottoman yrityksen äkillisessä muutostilanteessa Finnvera tarjoaa yhdessä pankkien kanssa rahoitusta. Yrityksen täytyy tosin ensin laatia selkeä suunnitelma tilanteensa korjaamiseksi.

– Ei voida lähteä sellaiseen käyttöpääomarahoitukseen että vain odotetaan kunnes tilanne paranee. Yrityksen pitää laatia saman tien suunnitelma kuinka käyttöomaisuutta tai henkilöstöä sopeutetaan uuteen näkymään nähden Heikkilä muistuttaa.

Heikkilän mukaan yrityksen omistajalta voidaan lisäksi edellyttää pääomitusta jos kannattavuus on jo aikaisemmin ollut heikko.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Yrityskisa: Uskomaton kriisisattuma palkintomatkassa

$
0
0

Kasvu Open -yrityskilpailun voittajan piti lähteä ensin Venäjälle sitten Israeliin.

Kilpailun palkintomatkasuunnitelmat ovat ennakoineet maailman kriisipesäkkeitä merkillisellä tavalla aina Ukrainan kriisistä Gazan sotaan.

Yrityskilpailun voittajat palkitaan 3 000 euron matkastipendillä.

– Ensin piti mennä Skolkovoon Putinin Piilaaksoon mutta sitten tuli Krimin kriisi. Sen jälkeen päätimme mennä Tel Aviviin Israeliin jossa on erittäin kehittynyt startup-juttu. Kesän aikana sekin suunnitelma muuttui. Minne haluat seuraavan kriisin niin kerro minne me menemme Kasvu Openin johtaja Uljas Valkeinen kertoo.

Valkeisen mukaan tuleva palkintomatka suuntautuu todennäköisesti Lontooseen tai Berliiniin.

Kasvu Openiin osallistui tänä vuonna noin 350 yritystä. Niistä finaaliin pääsee 44.

Kilpailun ennakkosuosikeista Valkeinen mainitsee jyväskyläläisen Sleipner Finland Oy:n joka sai Keski-Suomen kansainvälistymispalkinnon tänä vuonna. Sleipner valmistaa suurten kaivosten telatraktorien siirtoalustoja joihin yrityksellä on maailmanlaajuinen menetelmäpatentti.

– Yhtiö oli heilahtamalla finaalissa. Sillä on mahdollisuus satojen miljoonien eurojen bisnekseen onnistuessaan. Mutta joka alueelta löytyy potentiaalisia voittajia. Kilpailun taso oli kova Valkeinen sanoo.

Yrityskilpailun voittaja julistetaan 23.–24. lokakuuta järjestettävässä finaaliseminaarissa Jyväskylässä. Katso lista finaalin selvinnestä yrityksistä tästä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Käsittelyajat räjähtivät - kaupparekisterissä lähes kuukauden jono

$
0
0

Kaupparekisterin käsittelyaikaennuste 18 työpäivää. Kesällä käytiin jopa 24 päivässä.

Kaupparekisteri-ilmoitusten käsittelyajat ovat kesän aikana räjähtäneet. Normaalista noin kahdeksan työpäivän käsittelyajasta venyttiin kesällä pahimmillaan 24 työpäivään. Nyt Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyaikaennuste kaupparekisteri-ilmoituksille on 18 työpäivää. Yrityskiinnitysasiat käsitellään arviolta 17 työpäivässä.

Ruuhkat johtuvat toukokuun alussa käyttöön otetusta uudesta ilmoitusten käsittelyjärjestelmästä.

– Uuden järjestelmän käyttöönoton yhteydessä meillä oli viikon verran tilanne jolloin me rekisteröitiin vain hyvin vähän ilmoituksia jaostopäällikkö Jouko Koitto kertoo.

– Sen jälkeen uuden käsittelyjärjestelmän hienojen ominaisuuksien oppiminen ei ole tapahtunut hetkessä ja uuden järjestelmän kanssa emme ole päässeet samaan tahtiin kuin vanhan järjestelmän aikana.

Alkukesästä kaupparekisterin ilmoituksia käsiteltiin huomattavasti normaalia vähemmän usean viikon ajan. Tästä syntyi paha suma jota ei kesälomien vuoksi pystytty purkamaan.

Käsittelyajalla tarkoitetaan aikaa joka kuluu ilmoituksen tai hakemuksen saapumisesta ensimmäiseen asiakkaalle annettavaan päätökseen. Ensimmäinen päätös asiakkaalle voi olla ilmoituksen rekisteröinti kirjallinen välipäätös tai puhelinyhteydenotto.

Käsittelyaikaennuste ei ole lupaus käsittelystä ilmoitetussa ajassa vaan arvio joka voi elää tilanteen mukaan.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Päivän uudet yritykset - katso kaupunkisi tiedot

$
0
0

Mitä yrityksiä kaupungissasi on perustettu? Katso tästä listasta jossa ovat torstaina 13.8.2014 rekisteröidyt uudet yritykset. Klikkaa Y-tunnusta saadaksesi lisätietoja.

Koneliike Harri Kinnunen

Alavieska

 

 

 

 

2634683-5

Kuljetus J Mäkynen Ky

Alavus

 

 

 

 

2632521-7

Kaléns Ab

Eckerö

 

 

 

 

2627984-7

Jarkko Lähderanta Tmi

Espoo

 

 

 

 

2626976-1

Enalte Oy

Espoo

 

 

 

 

2630779-9

Kiinteistö Oy Espoon Koskelonkumpu

Espoo

 

 

 

 

2631001-5

Studio AN

Espoo

 

 

 

 

2631203-7

TJ liikelahjat

Espoo

 

 

 

 

2631211-7

MT Urheiluhieronta

Espoo

 

 

 

 

2632523-3

Hansa Kodit Oy

Espoo

 

 

 

 

2632563-9

NOMADeko Oy

Espoo

 

 

 

 

2632783-7

MLA-Consulting

Espoo

 

 

 

 

2632805-5

TTM Factory

Forssa

 

 

 

 

2632531-3

ahoheinä avoin yhtiö

Haapavesi

 

 

 

 

2632433-7

Domitrix RT Oy

Hamina

 

 

 

 

2617414-8

fintrendy.com Ky

Heinola

 

 

 

 

2628193-9

GO ETIOPIA OY

Helsinki

 

 

 

 

2618366-9

Tavararemontti Oy

Helsinki

 

 

 

 

2627627-5

HOUSEGROWING OY

Helsinki

 

 

 

 

2628469-7

Sport Catering Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630475-8

JH Logistics Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630560-3

TimePlan Software Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630828-1

MURSAL

Helsinki

 

 

 

 

2631187-8

Taxify Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631657-2

Uudenmaan vahinkopalvelu DIRIKA Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631681-2

OnieLuna Research

Helsinki

 

 

 

 

2631748-7

Rammex Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631927-1

Verifa

Helsinki

 

 

 

 

2631996-8

Pure Nutrition Leena J

Helsinki

 

 

 

 

2632003-7

Coping with leaping Tmi

Helsinki

 

 

 

 

2632010-9

White Space Art Editions Helsinki

Helsinki

 

 

 

 

2632281-7

Perfect Frank

Helsinki

 

 

 

 

2632444-1

Haavemaa Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632464-4

Finell Tuning Tmi

Helsinki

 

 

 

 

2632473-2

Tmi Punderi

Helsinki

 

 

 

 

2632497-8

Ord & Bild medial kommunikation

Helsinki

 

 

 

 

2632602-5

Nitoja Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632673-8

MJPT Group Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632682-6

Suunnittelupalvelut Sami Laakso

Helsinki

 

 

 

 

2632713-2

MOK Salama

Helsinki

 

 

 

 

2632913-8

Tuukka Peltokangas Design

Helsinki

 

 

 

 

2632932-2

MetLog Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633249-2

Solnet Green Energy Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633832-5

Tmi Vili Virtanen

Huittinen

 

 

 

 

2632500-6

Luontaishoitola Valkoinen Lumme

Hämeenkyrö

 

 

 

 

2630334-1

Tmi Inka Q

Hämeenlinna

 

 

 

 

2630987-4

Swan Apartments Oy

Hämeenlinna

 

 

 

 

2631077-9

Asunto Oy Imatran Ailinkuja 1

Imatra

 

 

 

 

2632388-7

Saimaan Laskenta Oy

Imatra

 

 

 

 

2634449-3

Gulguri oy

Inari

 

 

 

 

2633078-8

Optikas Consulting

Jyväskylä

 

 

 

 

2629671-9

Vehmaan tila

Jyväskylä

 

 

 

 

2632310-7

KGU Engineering Ky

Jyväskylä

 

 

 

 

2632530-5

As Oy Järvenpään Torni

Järvenpää

 

 

 

 

2625811-4

Pähkinämaa Oy

Kajaani

 

 

 

 

2630985-8

Iceblock Oy

Karstula

 

 

 

 

2623907-9

Anmiil Oy

Kauhajoki

 

 

 

 

2630921-7

LDV-Hitsaus

Kauhava

 

 

 

 

2632035-2

Honkirannan Kotileipomo Herkkupuoti

Kauhava

 

 

 

 

2632612-1

JAP INNOVATION Oy

Kauniainen

 

 

 

 

2628725-7

Fenderi

Kauniainen

 

 

 

 

2632440-9

TabuTrans

Kempele

 

 

 

 

2632501-4

Huoltopalvelut Kinnunen E&J Avoin Yhtiö

Kitee

 

 

 

 

2629992-8

JB JAKELU OY

Kokkola

 

 

 

 

2633956-3

T:mi Juhani Kaipainen

Kouvola

 

 

 

 

1204130-1

TB Control Oy

Kouvola

 

 

 

 

2632768-5

Tmi Emmi Ruotsalainen

Kuopio

 

 

 

 

2632498-6

Tamart Oy

Kuopio

 

 

 

 

2632567-1

Mikael von und zu Fraunberg

Kuopio

 

 

 

 

2632671-1

Korjausompelimo Muoditar

Kuopio

 

 

 

 

2632676-2

Windglass Lahti Ky

Lahti

 

 

 

 

2630077-3

Dave Consult

Lappeenranta

 

 

 

 

2631804-1

Aloeko

Lappeenranta

 

 

 

 

2632679-7

SL-TUULIKONEET

Lappeenranta

 

 

 

 

2632777-3

Omniserv

Lemland

 

 

 

 

2632417-7

Saile Oy

Lieto

 

 

 

 

2632400-3

Tmi Ruut Rinne

Lohja

 

 

 

 

2632499-4

El-Viz

Lohja

 

 

 

 

2632893-6

Mokus Design

Loppi

 

 

 

 

2629982-1

Tmi Teemu Hytönen

Mikkeli

 

 

 

 

2631526-2

tmi Ville Selkamo

Mikkeli

 

 

 

 

2632414-2

Niini Consulting Oy

Mustasaari

 

 

 

 

2633881-9

MLCT Consulting & Training

Muurame

 

 

 

 

2632817-8

Virve Helle

Mynämäki

 

 

 

 

2632902-3

Millenium Koti Oy

Mänttä-Vilppula

 

 

 

 

2632379-9

TerapiNova Oy

Nurmijärvi

 

 

 

 

2630619-8

ILOINEN KULKURI

Nurmijärvi

 

 

 

 

2632137-1

Fastighets Ab Närpes Älvstranden

Närpiö

 

 

 

 

2627620-8

Mesitanssi

Orimattila

 

 

 

 

2632526-8

Suomen Asuntouudistus Oy

Orivesi

 

 

 

 

2634669-1

Ravintola Dag

Oulu

 

 

 

 

2631787-4

Fortika Tmi

Oulu

 

 

 

 

2377642-6

Digiatri

Oulu

 

 

 

 

2632477-5

Zete

Oulu

 

 

 

 

2632614-8

SOShair

Oulu

 

 

 

 

2632640-4

Kummun Hammas Oy

Outokumpu

 

 

 

 

2632201-6

Psykoterapimottagning J.S.

Parainen

 

 

 

 

2632959-2

Verhoiluverstas Marja Saukko

Petäjävesi

 

 

 

 

2631262-7

Kahvila Helena Ky

Pieksämäki

 

 

 

 

2631183-5

Noo&Chanchai öppet bolag

Pietarsaari

 

 

 

 

2632412-6

MJT Toimistopalvelut Oy

Pori

 

 

 

 

2632700-1

Siempre Hermanos Oy

Porvoo

 

 

 

 

2625933-6

Kuusmoto Ky

Posio

 

 

 

 

2631208-8

Hieronta Aurinkoinen

Raahe

 

 

 

 

2632486-3

Winberg Plåt & Bygg

Raasepori

 

 

 

 

2632512-9

Suomen valvontapalvelut Oy

Raasepori

 

 

 

 

2632827-4

Koru & Savipaja Peltoranta Avoin yhtiö

Reisjärvi

 

 

 

 

2632442-5

Tmi Inka Nikander

Riihimäki

 

 

 

 

2633357-5

Streethawk T:mi

Saarijärvi

 

 

 

 

2631525-4

Tilitzen

Salo

 

 

 

 

2631204-5

SFT Group

Seinäjoki

 

 

 

 

2630673-7

Tmi: Riku Laine

Siikainen

 

 

 

 

2632510-2

LR-Kaivu Avoin yhtiö

Siilinjärvi

 

 

 

 

2631722-5

Hiuspalvelut Mira Kankkunen

Siilinjärvi

 

 

 

 

2632475-9

Sulkavan Taksivälitys Oy

Sulkava

 

 

 

 

2632134-7

Asunto Oy Tampereen Siikinkatu 10

Tampere

 

 

 

 

2629266-2

Dives Oy

Tampere

 

 

 

 

2629790-6

O.MASIN-KIINTEISTÖ OY

Tampere

 

 

 

 

2630061-8

Käsityöpaja Villaa ja Lankaa

Tampere

 

 

 

 

2631074-4

Koulutettu hieroja Jutta Rajamäki

Tampere

 

 

 

 

2631779-4

247 Hämeen Turvapalvelu Oy

Tampere

 

 

 

 

2632405-4

Tampereen Asunto Invest Oy

Tampere

 

 

 

 

2632416-9

LVI-TYÖT P.NIEMI

Tampere

 

 

 

 

2632451-3

Business Story

Tampere

 

 

 

 

2632792-5

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Elegia

Tampere

 

 

 

 

2633945-9

Toimisto Pari Oy

Tampere

 

 

 

 

2633972-3

Asunto Oy Tervon Siltavahti

Tervo

 

 

 

 

2629739-1

ELO Sähkö ja urakointi

Turku

 

 

 

 

2427395-1

Pegasos Marketing T:mi

Turku

 

 

 

 

2632515-3

ViaFonte

Tuusula

 

 

 

 

1387593-0

I das Art

Tuusula

 

 

 

 

2632348-1

Autokorjaamo KOV Oy

Tuusula

 

 

 

 

2632638-3

BrasFin

Vaasa

 

 

 

 

2630151-4

Värimiehet Vaasa Oy

Vaasa

 

 

 

 

2633005-9

Koskin Parturi-Kampaamo

Valkeakoski

 

 

 

 

2631785-8

Tmi Tarja Castrén

Vantaa

 

 

 

 

2536742-3

Tmi Sihvonen Teemu

Vantaa

 

 

 

 

2631296-9

TMI Ossi Lauronen

Vantaa

 

 

 

 

2632018-4

Laura Venesjärvi

Vantaa

 

 

 

 

2632063-5

Vihreä Tekno Finland

Vantaa

 

 

 

 

2632297-2

Afshin

Vantaa

 

 

 

 

2632448-4

LVI-TeKo

Vantaa

 

 

 

 

2632478-3

Innostu&Onnistu SP Oy

Vantaa

 

 

 

 

2633402-5

ROMU JA PURKUTYÖ TANNINEN

Varkaus

 

 

 

 

2625233-7

Fancy Dream Oy

Vihti

 

 

 

 

2632131-2

Viitasaaren Taksipalvelu Oy

Viitasaari

 

 

 

 

2630763-3

Eristysliike Sandbacka Oy

Ypäjä

 

 

 

 

2631962-6

Tmi Saaga Koivisto

Äänekoski

 

 

 

 

2632532-1

JK-Novel

Äänekoski

 

 

 

 

2632537-2

Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Venäjän-kauppias - lue tämä tietopaketti

$
0
0

Viranomaiset keränneet tietoa yrityksille Venäjän tilanteesta. Pakotelista selkeä kauppasodan kesto mietityttää.

Suomen viranomaiset ovat pyrkineet parhaansa mukaan auttamaan suomalaisyrityksiä Venäjän vastapakotteiden kanssa toimimisesta. Esimerkiksi Finpro tukee suomalaisyrityksiä Venäjän vientiin liittyvissä kysymyksissä. Finpron asiantuntijat vastaavat suomalaisyritysten Venäjän liiketoimintaan kauppapakotteisiin ja vientiin liittyviin kysymyksiin.

Venäjän tuontikielto koskee EU:sta Yhdysvalloista Kanadasta Australiasta ja Norjasta tuotavia tiettyjä lihoja lihatuotteita ja -valmisteita maitoa ja maitotuotteita juureksia vihanneksia hedelmiä ja pähkinöitä kasvirasvapohjaisia ruokatuotteita sekä kaloja ja äyriäisiä. Tuontikiellon on ilmoitettu olevan voimassa 6.8.2014 alkaen vuoden ajan.

Finpron aluemyyntipäällikkö Aleksej Leppäsen mukaan Venäjän vastapakotelista ei ole aiheuttanut hämmennystä sillä dokumentissa on lueteltu kielletyt tuotteet tullikoodien tarkkuudella.

– Heti kun saimme virallisen dokumentin pakotteiden alle joutuneet tuotteet olivat selkeästi tiedossa Leppänen toteaa.

– Nyt yritykset soittavat ja kysyvät arvioita kuinka kauan pakotteet kestävät. Venäjällä on ollut kirjoituksia että vastapakotteet eivät olisi voimassa kokonaista vuotta Leppänen toteaa.

Tässä tärkeitä linkkejä Venäjälle kauppaa tekeville yrityksille:

Ulkoasiainministeriön käännökseen Venäjän asettamista pakotteista ja tuontikiellon alaisista tullinimikkeistä.

Ulkoasiainministeriön tietopaketti EU:n asettamista pakotteista.

Ulkoasiainministeriön tilaisuus 21. elokuuta.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Päivän uudet yritykset - katso kaupunkisi tiedot

$
0
0

Mitä yrityksiä kaupungissasi on perustettu? Katso tästä listasta jossa ovat 14.8.2014 rekisteröidyt uudet yritykset. Klikkaa Y-tunnusta saadaksesi lisätietoja.

JMH Asennus

Akaa

 

 

 

 

2633161-7

Linrik Oy

Espoo

 

 

 

 

2630790-8

In & In Oy

Espoo

 

 

 

 

2631253-9

Personal Trainer Elina Koponen

Espoo

 

 

 

 

2631970-6

Kelloseppä JHuuskonen

Espoo

 

 

 

 

2632753-8

Personal Trainer Merja Penttinen

Espoo

 

 

 

 

2632897-9

Tili ja Talous Mika Niemi

Espoo

 

 

 

 

2632906-6

BioX Renewable Technology Oy

Espoo

 

 

 

 

2633051-8

LenaLaVida

Espoo

 

 

 

 

2633065-7

Lauri Hämäläinen Tmi

Espoo

 

 

 

 

2633263-6

Suunnittelukonttori Toinen Tila Oy

Espoo

 

 

 

 

2633265-2

Edge Clothing Oy

Espoo

 

 

 

 

2635079-7

FinGen Oy

Haapavesi

 

 

 

 

2631699-4

Kangaskorhola

Hankasalmi

 

 

 

 

1153903-6

Asunto Oy Helsingin Viikinmäen Huippu

Helsinki

 

 

 

 

2618902-4

Fanatik

Helsinki

 

 

 

 

2503800-5

heema

Helsinki

 

 

 

 

2622178-4

A. VIRKEÄ PALVELU

Helsinki

 

 

 

 

2629660-4

Praktiset Oy

Helsinki

 

 

 

 

2629816-7

Nordic Institute of Dental Education Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630681-7

PongPing Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631256-3

Koulutuskeskus Unique Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631458-5

Europark

Helsinki

 

 

 

 

2631563-3

MN Arkkitehdit

Helsinki

 

 

 

 

2631566-8

Visionbay Solutions Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632222-7

Sähköhuolto Tikki

Helsinki

 

 

 

 

2632636-7

SADEMINAS OY

Helsinki

 

 

 

 

2632725-5

Hubwell Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632746-6

TMI Samuli Melart

Helsinki

 

 

 

 

2632809-8

Juha-Tapio Turpeinen

Helsinki

 

 

 

 

2632819-4

Ranger Music

Helsinki

 

 

 

 

2633030-7

Nordmount Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633040-3

Tmi Anssi Tamminen

Helsinki

 

 

 

 

2633099-9

MattiFilms

Helsinki

 

 

 

 

2633190-8

Keijukainen palvelu

Helsinki

 

 

 

 

2633200-3

VAU Productions

Helsinki

 

 

 

 

2633219-3

CAPITAL INVESTMENT AP

Helsinki

 

 

 

 

2633264-4

Koirahieronta Iloa Pintaan

Helsinki

 

 

 

 

2633269-5

Tiia Jokioja

Helsinki

 

 

 

 

2633271-6

BlackArt Designs

Helsinki

 

 

 

 

2633337-2

Concentus Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633748-8

Bul Invest Tmi

Helsinki

 

 

 

 

2634397-6

Kasper Optio Tmi

Helsinki

 

 

 

 

2634451-4

Helsingin Teräs Asennus Oy

Helsinki

 

 

 

 

2634493-6

Arkkitehtitoimisto Kontuniemi Oy

Helsinki

 

 

 

 

2634620-2

Vitrine Digital Oy

Helsinki

 

 

 

 

2634632-5

Tmi Niina Heikkurinen

Helsinki

 

 

 

 

2634693-1

KK-Renkaatkotiin

Hollola

 

 

 

 

2628538-2

Jesse Perttunen

Hyvinkää

 

 

 

 

2631553-7

Daniel Makara

Hyvinkää

 

 

 

 

2633177-2

Kristian Makara

Hyvinkää

 

 

 

 

2633537-8

Hannula Sirja TMI

Hämeenlinna

 

 

 

 

2345501-6

CujuMark

Hämeenlinna

 

 

 

 

2633144-9

Mia Merikanto T:mi

Hämeenlinna

 

 

 

 

2633545-8

Tmi Sirpa Lohi

Ii

 

 

 

 

1895415-2

Tarjan Kotihoiva

Iisalmi

 

 

 

 

2630804-6

Tmi Maarit Kokko

Imatra

 

 

 

 

2631539-3

Imatran Koskikiinteistöt Oy

Imatra

 

 

 

 

2633058-5

VP Global Oy

Joensuu

 

 

 

 

2632862-9

Kotipalvelu Kaisa

Joensuu

 

 

 

 

2633188-7

Konetyö Markus Saari

Joutsa

 

 

 

 

2631554-5

Merja Likola-Salonen

Jyväskylä

 

 

 

 

1790253-7

Hannikaisenkadun Ravintolat Oy

Jyväskylä

 

 

 

 

2632483-9

Kaija Haapamäki

Jyväskylä

 

 

 

 

2632726-3

Tmi. Helena Tuomainen

Jyväskylä

 

 

 

 

2632907-4

Veturin Rohdos Oy

Kajaani

 

 

 

 

2633141-4

Hape Finland avoin yhtiö

Kajaani

 

 

 

 

2633298-6

Ryhmäperhepäiväkoti Pilvilinna Avoin Yhtiö

Kalajoki

 

 

 

 

2634338-6

EH Kuvat

Kalajoki

 

 

 

 

2634398-4

Alkkiantien Metalli Oy

Karvia

 

 

 

 

2632721-2

Tmi Ville Hietapakka

Karvia

 

 

 

 

2632856-5

Outin Pointti

Kaustinen

 

 

 

 

2598940-9

RHJ-Urakointi Oy

Kemi

 

 

 

 

2627300-7

Tmi Heli Kiirikki

Keminmaa

 

 

 

 

2633145-7

Psykoterapeutti Sari Rasila

Kempele

 

 

 

 

2632737-8

Kolme Tähteä Oy

Kempele

 

 

 

 

2634487-2

Wexpress Oy

Kerava

 

 

 

 

2625330-5

Lännen Media Oy

Kokkola

 

 

 

 

2627685-7

Black Smoke Oy Ltd

Kokkola

 

 

 

 

2632683-4

Tmi Jouni Anttila Kokkola

Kokkola

 

 

 

 

2632811-9

T:mi Juho Peltola

Kokkola

 

 

 

 

2633211-8

Paineilmapalvelu Matti Saarikettu Oy

Kokkola

 

 

 

 

2634214-8

KOOHOO WORKS KY

Kontiolahti

 

 

 

 

2633324-1

T:mi Lilli Yrjölä

Kotka

 

 

 

 

2631536-9

Photo Merinakyma

Kotka

 

 

 

 

2633061-4

Tmi Suvi Marttonen

Kotka

 

 

 

 

2633540-7

Psykologipalvelu Kuusisto Oy

Kouvola

 

 

 

 

2630193-6

Dez Engineering

Kouvola

 

 

 

 

2635043-9

TjöPåMek Ky Kb

Kristiinankaupunki

 

 

 

 

2633390-3

Kitkan Vesihuolto-osuuskunta

Kuusamo

 

 

 

 

2628455-8

Autojenkuljetus EJ Oy

Kuusamo

 

 

 

 

2628872-7

Tmi Marianne Kilpivaara

Kuusamo

 

 

 

 

2633002-4

Tmi Tarja Mäenpää

Kärsämäki

 

 

 

 

1788913-3

Tmi Ari Mäenpää

Kärsämäki

 

 

 

 

1264980-0

Tmi Aaro Ilmari Sariola

Lahti

 

 

 

 

2632836-2

TMI Henri Lattu

Lappeenranta

 

 

 

 

2633228-1

Tiukuset

Laukaa

 

 

 

 

2633197-5

Oikari Alexander

Lempäälä

 

 

 

 

2630865-2

Kirvestyö Jyrki Åkerblom

Lieto

 

 

 

 

2632788-8

Hammaslilja Oy

Liminka

 

 

 

 

2630791-6

Kartaani

Liminka

 

 

 

 

2633068-1

Karjalan Virta Oy

Liperi

 

 

 

 

2631309-9

Ahjo Invest Oy

Loimaa

 

 

 

 

2631206-1

Sotare Karlsson

Maarianhamina

 

 

 

 

2633010-4

Vinditec

Mustasaari

 

 

 

 

2631545-7

JJ MÄNNISTÖ

Mustasaari

 

 

 

 

2633147-3

Winsome Curlies

Muurame

 

 

 

 

2632942-9

Hemee

Mäntsälä

 

 

 

 

2633125-4

Turkka Forest

Mäntyharju

 

 

 

 

2633016-3

T:MI TINTTALIEROT

Nousiainen

 

 

 

 

2632882-1

Hierontapalvelu Kiias

Nurmijärvi

 

 

 

 

2633284-7

Mittaluotsi

Oulainen

 

 

 

 

2633220-6

Anne Rintala

Oulu

 

 

 

 

2632735-1

Hierontahuone Mari

Oulu

 

 

 

 

2632791-7

T:mi Matti Kaveri

Oulu

 

 

 

 

2632838-9

LapsiPeda

Oulu

 

 

 

 

2633049-7

Pirjo Honkikangas

Oulu

 

 

 

 

2633199-1

Nelli Pätsi

Oulu

 

 

 

 

2633235-3

Oulun LVI24h Service Oy

Oulu

 

 

 

 

2633256-4

Herkkujen Helmiä

Oulu

 

 

 

 

2633318-8

MSU-Metsäpalvelu ky

Padasjoki

 

 

 

 

2632716-7

Sirpa Liukko Tmi

Perho

 

 

 

 

2632732-7

Inter-osat Oy

Pietarsaari

 

 

 

 

2632543-6

Niskaniemen hevostila

Polvijärvi

 

 

 

 

2632435-3

Tmi Lauri Turpeinen

Pori

 

 

 

 

2632395-9

HIUSSALONKI BRIGITA

Pori

 

 

 

 

2633036-6

Kimmo Tuomiranta

Pori

 

 

 

 

2633172-1

Lagaro-Music Oy

Pori

 

 

 

 

2633205-4

Kiinteistö Oy Hitsaajantie 10

Porvoo

 

 

 

 

2624771-4

MazinDesigns

Porvoo

 

 

 

 

2633233-7

Raahen Satama Oy

Raahe

 

 

 

 

2627981-2

Tmi Minna Liljamo

Raahe

 

 

 

 

2633300-6

Fothälsan Monica Diana

Raasepori

 

 

 

 

2632577-8

T:mi Kristian Nyberg

Raasepori

 

 

 

 

2633322-5

Linda Holmström

Raisio

 

 

 

 

2632719-1

Jalkojenhoitaja Satu Kemiläinen

Raisio

 

 

 

 

2632908-2

KH Training

Rauma

 

 

 

 

2619957-2

Diza Oy

Rauma

 

 

 

 

2631212-5

FPF Beauty oy

Rauma

 

 

 

 

2633206-2

Hidasta elämää Suomi Oy

Riihimäki

 

 

 

 

2634850-7

Banssi lappi Oy

Rovaniemi

 

 

 

 

2632846-9

Tmi Pilvikki Harju

Rovaniemi

 

 

 

 

2633179-9

Kiinteistöhuolto Karkkola Oy

Salla

 

 

 

 

2633043-8

M Hair Oy

Salo

 

 

 

 

2623769-8

Jenni Burtsov

Salo

 

 

 

 

2633246-8

Moohappy

Savonlinna

 

 

 

 

2632617-2

Kristian Santikko T:mi

Savonlinna

 

 

 

 

2633381-5

Merilin Shop

Seinäjoki

 

 

 

 

2630974-3

Tmi Tero Kesseli

Seinäjoki

 

 

 

 

2632403-8

TMI HANNA-LEENA SABELSTRÖM

Sipoo

 

 

 

 

2058143-9

Eräperan Kulta

Sodankylä

 

 

 

 

2633189-5

Asennuspalvelu Hurmerinta

Somero

 

 

 

 

2633137-7

Yritysfaktori Oy

Tampere

 

 

 

 

2628003-9

Vipulasena Oy

Tampere

 

 

 

 

2629896-8

Sported Finland

Tampere

 

 

 

 

2630299-8

1213 Helena Järviö Oy

Tampere

 

 

 

 

2631024-2

Kiinteistö Oy Lapinniemen Marina

Tampere

 

 

 

 

2631635-3

Kiinteistöyhtiö JTL-Laakso Oy

Tampere

 

 

 

 

2632399-1

Neili

Tampere

 

 

 

 

2632653-5

Ossa et Musculi

Tampere

 

 

 

 

2632854-9

Tmi Petteri Leppänen

Tampere

 

 

 

 

2632857-3

Parturi-Kampaaja Iida Johanna Hakala

Tampere

 

 

 

 

2632915-4

Hiuspiste Dessi

Tampere

 

 

 

 

2633037-4

Tampereen rengashotelli

Tampere

 

 

 

 

2633182-8

Urheiluhieroja Anna Metsämaa

Tampere

 

 

 

 

2633374-3

Finnora Oy

Tampere

 

 

 

 

2633818-1

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Preludi

Tampere

 

 

 

 

2633947-5

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Menuetti

Tampere

 

 

 

 

2633978-2

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Sinfonia

Tampere

 

 

 

 

2633988-9

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Fuuga

Tampere

 

 

 

 

2633992-6

RandomBridge Consulting

Tarvasjoki

 

 

 

 

2632910-3

Koivisto Pauli Päiviö

Teuva

 

 

 

 

1422774-0

TMI Juha Muranen

Tohmajärvi

 

 

 

 

2513701-1

Tinur Oy

Turku

 

 

 

 

2630221-8

ROYAL FUSION

Turku

 

 

 

 

2629946-9

Certitude Oy

Turku

 

 

 

 

2632396-7

Manhattan Käsi Autopesu

Turku

 

 

 

 

2632408-9

Jupra Oy

Turku

 

 

 

 

2632667-4

Tmi Hanna Iivonen

Turku

 

 

 

 

2632887-2

Naamakala Media

Turku

 

 

 

 

2632889-9

Strömling Oy Ab

Turku

 

 

 

 

2633024-3

T:mi Tomi Pajunen

Turku

 

 

 

 

2633131-8

Johanna Karppinen

Turku

 

 

 

 

2633184-4

Tmi Koulutettu hieroja ja personal trainer Jesse Frantti

Turku

 

 

 

 

2633241-7

Juhala Jani

Turku

 

 

 

 

2349974-8

VENNY-VISIO OY

Tuusula

 

 

 

 

2633091-3

Tmi Pirkko Eck Poulsen-Vesterinen

Vaasa

 

 

 

 

2633492-2

Tmi Seppo Nyrhilä

Vaasa

 

 

 

 

2633496-5

DB Wasa Restaurants AB OY

Vaasa

 

 

 

 

2634489-9

Tmi Vesa Kaipia

Valkeakoski

 

 

 

 

2633396-2

Tmi Perttu Kujala

Valkeakoski

 

 

 

 

2633400-9

Content Shark

Vantaa

 

 

 

 

2630227-7

FARORE Oy

Vantaa

 

 

 

 

2630789-5

Paulan Tossu

Vantaa

 

 

 

 

2631080-8

Tmi Jenni Laks

Vantaa

 

 

 

 

2631562-5

Härkä Graphics

Vantaa

 

 

 

 

2632588-2

Marjo Puromäki Tmi

Vantaa

 

 

 

 

2633094-8

NORDLINGCLEAN AVOIN YHTIÖ

Vantaa

 

 

 

 

2633142-2

Global Care Cleaning Services

Vantaa

 

 

 

 

2633209-7

Pilkkuviilarit

Vantaa

 

 

 

 

2633323-3

JARNO ROPPONEN

Varkaus

 

 

 

 

2633238-8

Tmi Honkavaara Vesa

Vihti

 

 

 

 

1971547-9

Sarjametalli Talotekniikka Oy

Vihti

 

 

 

 

2633086-8

Akun videopalvelut

Ylivieska

 

 

 

 

2632994-7

Tmi E Vesala

Äänekoski

 

 

 

 

2632715-9

LVI M. OKSANEN

Äänekoski

 

 

 

 

2633158-8

Tmi Anne Pääkkönen

Äänekoski

 

 

 

 

2633320-9

Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi


Armeija ei ole hotelli – tyynymalleja yksi: iso

$
0
0

Armeija tilasi 19 hengen yritykseltä 30 000 tyynyä. Tyynymalleja on vain yksi ja sekin normaalityynyä isompi.

Tyynyjä on monenlaisia koska nukkujia on niin erilaisia. Hyvissä hotelleissa onkin tarjolla eri tyynymalleja ja -kokoja. Mutta armeija ei ole hotelli. Tyynymalleja on yksi: iso.

Normaalityynyissä on täytettä 450 grammaa mutta armeijan tyynyissä täytettä on 13 prosenttia enemmän eli 510 grammaa. Littanan tyynyn tarvitseva varusmies ei voi edes oikein muotoilla tyynyä sopivaksi.

– Tyynyn täytteitä voi hieman muotoilla esimerkiksi niskan kohdalta. Mutta täytteitä ei pysty sullomaan toiseen päätyyn tyynyä jalasjärveläisen Lennol-yrityksen toimitusjohtaja Pirjo Pystykoski-Sopanen toteaa.

– Vaikka täytettä ei ole kovin paljon enemmän kuin normaalityynyssä niin kyllä 60 grammaa enemmän täytettä jo tuntuu.

Lennol on saanut armeijalta 30 000 tyynyn tilauksen. Yritys toimitti kesäkuussa ensimmäisen erän joten moni heinäkuussa armeijan aloittanut nukkuu jo Lennolin tyynyillä.

Tyynyt poikkeavat perustyynyistä myös kankaan osalta. Armeijan tyynyt valmistetaan laadukkaammasta kankaasta. Kangas on paksumpaa ja ohuemmasta langasta kudottua eli tiheämpää. Tyynyjen tulee kestää laitospesua. Kankaan hengittävyys on kuitenkin normaalityynyn luokkaa ja tyyny sopii allergikolle.

Jalasjärvellä toimiva Lennol työllistää 19 henkeä. Yritys on toimittanut aikaisemmin pieniä eriä peittoja armeijalle.

– Toimitukset olivat pienempiä ja tilauksia emme ole saaneet ollenkaan muutamaan vuoteen. Nyt oli hienoa että saimme tällaisen ison tyynytilauksen. Sen vaikutus yrityksemme toimintaan on merkittävä Pystykoski-Sopanen iloitsee. (Kuva Puolustusvoimat)

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Pakotteet eivät heitä paina – kauppa käy Venäjälle

$
0
0

Venäjän piti olla viimeinen vaihtoehto - suomalaisyritys aloittikin kansainvälistymisen itänaapurista.

Sisäilmaa parantavia ns. aktiiviviherseiniä tekevä jyväskyläläinen NaturVention ei ole kärsinyt heikosta ruplasta tai Venäjän pakotteista.

– Kauppa käy Venäjälle. Varmaan jos tekisimme bulkkituotetta niin tilanne olisi eri yhtiön toimitusjohtaja Niko Järvinen toteaa.

Aktiiviherseinät ovatkin täydellinen vastakohta bulkkituotteille. Kolme vuotta sitten perustettu yritys tuottaa ratkaisuja jotka parantavat ihmisten terveyttä sisätiloissa. Yritys on kehittänyt maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen menetelmän korvata epäpuhdas synteettisiä kemikaaleja sisältävä sisäilma luonnollisella ilmalla. Tässä on onnistuttu tehostamalla kasvien luonnollista ilmanpuhdistuskykyä patentoitujen luontoa matkivien ratkaisujen avulla.

NaturVention on tuottanut aktiiviviherseinien avulla terveellisiä työskentely- ja asumisympäristöjä jo yli 200 kohteessa Suomessa ja Venäjällä. Yrityksessä on tällä hetkellä 18 työntekijää joista yli puolet on palkattu viimeisen vuoden aikana ja yritys palkkaa jatkuvasti lisää työntekijöitä.

Venäjästä tuli sattuman kautta NaturVentionin ensimmäinen vientimaa.

– Alun perin ajattelimme että viimeiseksi Venäjälle. Mutta meillä oli sinne hyviä kontakteja ja saimme koottua hyvän tiimin Järvinen kertoo.

Seuraavaksi yhtiö suunnittelee laajentavansa Saksaan Kiinaan ja Singaporeen. NaturVention sai juuri 11 miljoonan euron rahoituskierroksen päätökseen. Sijoittajina toimivat Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Butterfly Ventures Oy Hammaren & Co Ab LT Leena Niemistö VT Olof Rehn sekä NaturVentionin kumppaneita ja henkilökuntaa.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Jälleen uusi tilaus – luksuspurjeveneet käyvät kaupaksi

$
0
0

Suomalaisten menestysresepti. Hiilikuidusta rakennetut purjeveneet ovat keveitä ja nopeita mutta silti täynnä luksusta ja teknologiaa.

Isokokoisia luksuspurjeveneitä valmistava suomalainen Baltic Yachts on saanut jälleen uuden tilauksen. Baltic Yachts aloittaa 130-jalkaisen eli 396 metrisen purjeveneen valmistuksen syyskuussa. Yhtiö toimittaa tänä vuonna myös 108- ja 116-jalkaiset veneet. Valmistusta odottaa lisäksi tilaukset 115- ja 175-jalkaisista veneistä. Baltic Yachts on toimittanut yhdeksän yli 100-jalkaista venettä pisin niistä on ollut 197-jalkainen.

Bosundissa ja Pietarsaaressa toimiva Baltic Yachts toimittaa viimeisimmän tilauksen aikanaan rikkaalle asiakkaalleen jonka nimeä ei ole julkistettu. Telakan mukaan omistaja on intohimoinen regattapurjehtija jonka visioiden mukaan Baltic 130:n suoraan keulaan ja leveään perään yhdistetään matala kansi.

Keulassa sijaitsevan omistajan hytin lisäksi sisustukseen kuuluu myös salonki pentry eli keittiö sekä viisi muuta hyttiä joista kaksi on vieraita ja kolme miehistöä varten. Vene rakennetaan täysin hiilikuitukomposiitista ja se varustetaan nostokölillä sekä sisään nostettavalla propulsio-voimansiirtojärjestelmällä.

Baltic Yachts on tunnettu telakka joka rakentaa korkeasuorituskykyisiä purjeveneitä eksklusiivisia ja räätälöityjä laadukkaita unelmaveneitä. Hiilikuitukomposiitista rakennettujen purjeveneiden painopisteenä on mukava purjehtiminen yhdistettynä korkeaan suorituskykyyn sekä kevyeen painoon.

Baltic Yachtsin liikevaihto on 38 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 200 henkilöä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

 

Maksupäätemarkkinat kuumenevat – ruotsalaiset asialla

$
0
0

Ruotsalainen iZettle kertoo saaneensa runsaasti uusia suomalaisia pienyrittäjiä asiakkaikseen kesän aikana. Ruotsissa yhtiö mullisti maksupäätemarkkinat.

Ruotsalainen iZettle kertoo saaneensa runsaasti uusia pienyritysasiakkaita kesän aikana. Yritys tarjoaa maksupäätepalvelua jonka käyttöönotto on ilmaista ja palvelulla ei ole sitovaa määräaikaa eikä kuukausimaksua.

- Monet kesäsesongin aikana toimivat pienyrittäjät kuten torikauppiaat ja suppausyrittäjät ovat luoneet tilin palveluumme iZettlen Suomen-edustaja Tommi Huovinen toteaa.

- Kesä on ollut todella kiireinen. Nyt viikonloppuna Helsingin Ravintolapäivässä nähdään paljon meidän maksupäätteitämme.

Huovinen ei paljasta tarkkoja lukuja mutta kertoo iZettlellä olevan kaiken kaikkiaan satoja tuhansia asiakkaita yhdeksässä maassa joissa yhtiö toimii.

- Ruotsissa iZettlen tulo markkinoille lisäsi maksupäätteiden määrää maassa 50 prosentilla Huovinen mainostaa.

Ruotsissa jopa kodittomat käyttävät iZettlen palvelua. Ihmisillä kun ei ole enää käteistä mistä antaa kerjäävälle henkilölle. Yksityishenkilötkin voivat avata iZettle-tilin.

Ruotsalaisfirman kortinlukijan arvonlisäverollinen hinta on 59 euroa. Loput kustannukset tulevat käytön mukaan. Asiakasyrityksiltä veloitetaan 275 prosentin palkkio kaikista korttimaksuista. Kunkin kuukauden lopussa lasketaan yhteen asiakasyritykselle kuukauden aikana kertyneet kustannukset ja maksetaan hyvitys jonka suuruus määräytyy korttimaksujen kokonaismäärän perusteella.

Jos pienyritys laskuttaa yli 30 000 euroa kuukaudessa maksupäätepalkkio on 15 prosenttia. Alle 2000 euron korttimaksuista peritään 275 prosentin palkkio.

- Olennaisinta palvelussamme on sen ei-sitovuus. Perinteisissä maksupäätepalveluissa pienyrittäjä joutuu sitoutumaan usean vuoden määräaikaiseen käyttöön Huovinen toteaa.

Kilpailu maksupäätteistä on kovaa. Vanhat pelurit tarjoavat myös uutta maksupääteteknologiaa pienyritysasiakkailleen. Nordea puolestaan liittoutui iZettlen kanssa. Nordea ryhtyy tarjoamaan Ruotsissa pienyritysasiakkailleen iZettle-palvelua syksyn aikana.

- Ruotsista kerätään kokemuksia ja sen jälkeen laajennutaan Nordean osalta muihin Pohjoismaihin Huovinen kertoo.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Päivän uudet yritykset - katso kaupunkisi tiedot

$
0
0

Mitä yrityksiä kaupungissasi on perustettu? Katso tästä listasta jossa ovat 15.8.2014 rekisteröidyt uudet yritykset. Klikkaa Y-tunnusta saadaksesi lisätietoja.

T:mi PeeJiiHoo

Alavus

 

 

 

 

2633566-9

Huuskankulma Oy

Aura

 

 

 

 

2628334-4

AL Perheen Ratkaisu

Espoo

 

 

 

 

2626975-3

R.A. Remonttipalvelu

Espoo

 

 

 

 

2626988-4

Heidi Behm

Espoo

 

 

 

 

2294125-8

Good Vibrations Tmi

Espoo

 

 

 

 

2633102-7

Tutkimuskonsultointi Jukka Juvonen

Espoo

 

 

 

 

2633154-5

Tenho Pertti Sakari Koponen

Espoo

 

 

 

 

1356105-0

pk-music

Espoo

 

 

 

 

2633430-8

Potentia Musica

Espoo

 

 

 

 

2633437-5

Mäkinen Wellness

Espoo

 

 

 

 

2633727-7

Tmi Ida Saukkomaa

Espoo

 

 

 

 

2633857-9

Asunto-osakeyhtiö Halsuan Peltopyy

Halsua

 

 

 

 

2631672-4

Oi Hanko

Hanko

 

 

 

 

2633542-3

MONITOIMIMIES J. SIMOLA

Hattula

 

 

 

 

2633700-7

PlayAd Media Oy

Helsinki

 

 

 

 

2629839-4

International Wellness Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630168-8

Oy Jiahao Ab

Helsinki

 

 

 

 

2630912-9

Tjuugo Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631147-2

H&K Toom Rakennuspalvelu Oy

Helsinki

 

 

 

 

2631326-7

Regus Innovation Tampere Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632289-2

T:mi West-kioski

Helsinki

 

 

 

 

2632447-6

AJM-ASENTAMO OY

Helsinki

 

 

 

 

2633073-7

Phonemasters Finland Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633083-3

Finservis

Helsinki

 

 

 

 

2633116-6

Taaleritehtaan Tuulitehdas II Syöttörahasto II Ky

Helsinki

 

 

 

 

2633359-1

T:mi Tiia Huuskonen

Helsinki

 

 

 

 

2633410-5

Tmi JMR Puhelinpalvelu

Helsinki

 

 

 

 

2633424-4

Era Content Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633517-5

RAKENNUSAMMATTIMIES P.PIRHONEN

Helsinki

 

 

 

 

2633523-9

TMI Viktor Upsar

Helsinki

 

 

 

 

2633534-3

AM-Niemistö Ky

Helsinki

 

 

 

 

2633572-2

Maalauspalvelu Samuli Joensuu

Helsinki

 

 

 

 

2633850-1

LAURA HALTTUNEN

Helsinki

 

 

 

 

2633860-8

Ritva Falla Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633861-6

Suomenojan Autohuolto Oy

Helsinki

 

 

 

 

2634913-9

Meijaana

Hyvinkää

 

 

 

 

2632750-3

MH Edustus Oy

Hämeenkyrö

 

 

 

 

2633393-8

Valokuvaus J.Mutta

Hämeenlinna

 

 

 

 

2632479-1

T:mi Mervin Apu

Iisalmi

 

 

 

 

2632786-1

TMI TONI BERANGER

Imatra

 

 

 

 

2633870-4

KUVAJONO

Inkoo

 

 

 

 

2633592-5

Jotava Oy

Joensuu

 

 

 

 

2634545-3

Ratsa Oy

Jyväskylä

 

 

 

 

2628289-4

Tmi Jenna Immonen

Järvenpää

 

 

 

 

2632495-1

Tmi Anna Niva

Kajaani

 

 

 

 

2633772-8

MyMinder

Kalajoki

 

 

 

 

2633575-7

AVV siivous

Kirkkonummi

 

 

 

 

2633724-2

Asunto Oy Kokkolan Puistokatu 1

Kokkola

 

 

 

 

2633193-2

Plåtslageri och fastighetsservice

Viktor Pohjonen Peltisepäntyöt ja kiinteistöhuolto

Kokkola

 

 

 

 

2633327-6

Priimustalot Oy

Kontiolahti

 

 

 

 

2633297-8

Taksi JHM Rämö kommandiittiyhtiö

Kouvola

 

 

 

 

2633555-4

Sähkö Kuutio Oy

Kouvola

 

 

 

 

2633693-6

Koulutettu hieroja Arna Mäkynen

Kouvola

 

 

 

 

2633701-5

Tmi JonnaSusa

Lahti

 

 

 

 

2633744-5

2Dead City Oy

Lahti

 

 

 

 

2634943-8

Kiinteistö Oy Lapuan Vasumäentie 198

Lapua

 

 

 

 

2633525-5

Avoin yhtiö Shakki & Matti

Lieto

 

 

 

 

2633449-8

Laatupotaatti

Liminka

 

 

 

 

2633403-3

Norrila Henna

Loviisa

 

 

 

 

2633112-3

Tmi Marika Ylärakkola

Loviisa

 

 

 

 

2633710-3

Tinontiimiauto

Marttila

 

 

 

 

2632712-4

Gamlex Oy

Mäntsälä

 

 

 

 

2629032-5

Pub Hopeakenkä Oy

Orivesi

 

 

 

 

2633796-3

T:mi Timo Laava

Oulu

 

 

 

 

2632487-1

SPedu

Oulu

 

 

 

 

2633788-3

As. Oy Oulun Kotilyhty

Oulu

 

 

 

 

2634681-9

T.mi: M. Soronen

Pieksämäki

 

 

 

 

2633742-9

Henna Riipinen

Pieksämäki

 

 

 

 

2633749-6

NoSwing Oy Ab

Pietarsaari

 

 

 

 

2632954-1

Torente Oy

Pori

 

 

 

 

2631812-1

Vilkat Oy

Porvoo

 

 

 

 

2632460-1

Tekniset palvelut Markku Ervasti

Pyhäntä

 

 

 

 

2633562-6

Tmi Juha Kärsämä

Raahe

 

 

 

 

2633120-3

Tmi Saana Mattila

Raahe

 

 

 

 

2633816-5

CEA Holding Oy

Raasepori

 

 

 

 

2633395-4

Rock Mission Oy

Riihimäki

 

 

 

 

2633163-3

Tasantarkka

Rovaniemi

 

 

 

 

2632935-7

Fysio Jenni

Salo

 

 

 

 

2633451-9

Tuomas Suvila

Salo

 

 

 

 

2633548-2

Lakeuden Mediperhe Oy

Seinäjoki

 

 

 

 

2634494-4

Tmi NUHI BYTYQI

Somero

 

 

 

 

2630603-2

Vaitekhne Oy

Tampere

 

 

 

 

2631292-6

Little Bear Investment Oy

Tampere

 

 

 

 

2633305-7

Helsingin Sydänsairaala Oy

Tampere

 

 

 

 

2633306-5

RAKENNUS A.Pirttimaa

Tampere

 

 

 

 

2633411-3

Psykologipalvelu Tiina Varjola

Tampere

 

 

 

 

2633588-8

Honeys Place

Tampere

 

 

 

 

2633591-7

Markkinointi Sami Viitanen

Tampere

 

 

 

 

2633754-1

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Duetto

Tampere

 

 

 

 

2633997-7

Asunto Oy Tampereen Niemenrannan Aaria

Tampere

 

 

 

 

2633998-5

Tmi Lauri Ponkala

Tornio

 

 

 

 

2633152-9

Tmi Hanna Huhta

Tornio

 

 

 

 

2633570-6

Hitsausapu Näreoja

Turku

 

 

 

 

2632841-8

TURUN KAASUPISTE

Turku

 

 

 

 

2633461-5

Tmi Roosa Alanen

Turku

 

 

 

 

2633580-2

TMI MIVASKY

Turku

 

 

 

 

1801586-8

Gofmos

Turku

 

 

 

 

2633635-4

Tmi GraTom

Turku

 

 

 

 

2634841-9

Kantajussila Holding Oy

Tuusula

 

 

 

 

2615576-4

Kiint. Oy Alijussila

Tuusula

 

 

 

 

2615579-9

Wasa Pizzeria

Vaasa

 

 

 

 

2629311-2

PUUÄSSÄ

Valkeakoski

 

 

 

 

2630900-6

Franchise Pizza Ciray Ketju Oy

Vantaa

 

 

 

 

2628617-4

TEKKON OY

Vantaa

 

 

 

 

2631096-3

PaBeTa Ky

Varkaus

 

 

 

 

2633520-4

Asunto Oy Vihdin Hopeaniemen Pihlaja

Vihti

 

 

 

 

2632129-1

Asunto Oy Vihdin Hopeaniemen Lehmus

Vihti

 

 

 

 

2632133-9

Asunto Oy Vihdin Hopeaniemen Tammi

Vihti

 

 

 

 

2632143-5

Kultakudelma

Vihti

 

 

 

 

2632759-7

Ignis Fatuus

Ylöjärvi

 

 

 

 

2633626-6

 Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Invesdor haluaa olla pioneeri

$
0
0

Joukkorahoituspalvelu tarvinnee jatkossa toimiluvan.

Suomen johtava osakepohjainen joukkorahoituspalvelu Invesdor hakee ensimmäisenä suomalaisena joukkorahoitustoimijana sijoituspalvelutoimilupaa Finanssivalvonnalta. Päätös seuraa Finanssivalvonnan uutta tulkintaa jonka mukaan osakepohjainen joukkorahoitus saattaa olla toimiluvan varaista liiketoimintaa.

– Etenemme Fivan uuden tulkinnan mukaan ja haemme toimilupaa. Olemme jo pitkään puhuneet toimialan pelisääntöjen puolesta joten olemme tyytyväisiä että Fiva on nyt ryhtynyt aloitteelliseksi asiassa. Sijoituspalvelutoimilupa on yhä mielestämme melko raskas vaihtoehto mutta selkeät pelisäännöt ovat arvokkaat joukkorahoituksen kehityksen kannalta kertoo Invesdorin toimitusjohtaja Lasse Mäkelä .

Toimiluvan hakeminen ei vaikuta Invesdorin palvelun käyttäjiin tai palvelussa järjestettäviin rahoituskierroksiin vaan palvelu pyörii hakuprosessin ajan entiseen tapaansa.

– Pyrimme siihen ettei toimiluvan hakeminen aiheuta asiakkaillemme minkäänlaista häiriötä vaan kasvuyritysten rahoittaminen jatkuu entiseen malliin. Toimiluvan saadessamme voimme lisäksi tulevaisuudessa palvella asiakkaitamme yhä kattavammin Mäkelä jatkaa.

Kasvuyritysten keskuudessa suosituksi rahoituskanavaksi muodostunut joukkorahoitus on aikaisemmin Suomessa perustunut osakeyhtiölakiin jonka mukaan osakeyhtiöt voivat laskea liikkeelle osakkeita ja informoida sijoittajia toiminnastaan. Erillistä sääntelyä toimialaan ei ole sovellettu. Maailmalla vauhdikkaasti kasvavan osakepohjaisen joukkorahoituksen sääntely vaihtelee paljon maakohtaisesti eikä kansainvälisesti yhtenäisiä pelisääntöjä ole.

– Avoimuus ja sijoittajan saaman informaation selkeys ovat tarpeellista alan vakiintumisen kannalta mutta nämä tavoitteet voitaisiin saavuttaa myös ilman raskasta toimilupaprosessia. Pyrimmekin vaikuttamaan siihen että sääntelyä kevennetään tulevaisuudessa toteaa Mäkelä.

 

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

 

Bisnespukeutumista sosiaalista mediaa ja lakiasioita – messupäivä yrittäjälle

$
0
0

Bisnespäivät tarjoavat tuhdin tietopaketin yrittäjyydestä.

Toimisto- ja kokousalan ammattitapahtuma Bisnespäivät järjestetään 28.–29. elokuuta Messukeskuksessa Helsingissä. Monipuolisen ohjelmatarjonnan aiheina ovat esimerkiksi kokousten tehostaminen työn ja yksityisyyden sekoittuminen sosiaalisessa mediassa sekä bisnespukeutumisen uusimmat trendit.

Yrittäjille ja sitä harkitseville on Bisnespäivillä tarjolla tietopaketti yrittäjyyden eri puolista. Helsingin Yrittäjien seminaarissa kerrotaan miten oman yrityksen voi aloittaa yritysoston kautta paneudutaan uuden yrittäjän lakiasioihin sekä pohditaan onnistumisen edellytyksiä.

Lisäksi esitellään Kampissa avautuvaa yrittäjätilaa joka tuo yhteisöllisyyttä ja mahdollisuuden uudenlaiseen verkostoitumiseen erikokoisten yritysten välillä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi


Aurinkopaneelimarkkinat sakkasivat – verotusta muutettava!

$
0
0

Etelä-Suomen yrityksillä olisi hyvät mahdollisuudet aurinkosähkön hyödyntämiseen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Yle uutisten mukaan Tullin antama verotusohje on hyydyttänyt aurinkopaneelien asennuksia tänä vuonna. Sähkön tuottaminen aurinkovoimalla on alkanut kiinnostaa yrityksiä sillä paneelien hinnat ovat laskeneet viime vuosina reippaasti.

Ylen tietojen mukaan vielä talvella näyttikin siltä että tänä kesänä olisi asennettu enemmän paneeleja kuin niitä on jo olemassa. Nyt asennukset ovat kuitenkin jäissä kun tulli on selventänyt verotulkintojaan.

Tullin mukaan kaikki yli 50 kilovolttiampeerin aurinkosähkön tuottajat joutuvat rekisteröitymään ja jos sähköä menee yhtään jakeluverkkoon joutuu tuottaja maksamaan veroa kaikesta siinä kuussa tuottamastaan energiasta.

Motiva Oy:n asiantuntijan Milja Aarnin mukaan yritysten kannalta verotus olisi kannustava jos itse käytetystä sähköstä ei joutuisi maksamaan veroa.

– Kuluttajan näkökulmasta 50 kvA:n laitteisto on jo iso mutta isommalle yritykselle ei Aarni arvioi.

Aarnin mukaan isoja laitteistoja on käytössä vielä varsin vähän mutta tämän suuntaiset verotulkinnat eivät ainakaan kannusta niiden hankintaan.

– Kyse on toistaiseksi marginaalisesta ongelmasta mutta koska aurinkoenergian käyttöä yritetään kaikin voimin lisätä niin tällainen ei todellakaan edistä sitä tavoitetta. Päinvastoin se pelästyttää asiasta kiinnostuneita yrityksiä.

Aarnin mukaan esimerkiksi Etelä-Suomessa olisi vastaavat mahdollisuudet hyödyntää aurinkosähköä kuin Pohjois-Saksassa jossa toiminta on jo vallan yleistä.

– Tuottoa tulee jonkin verran myös pilvisenä päivänä sillä hajasäteilyä on aina kun on valoisaa. Aurinkosähkö ei voi Suomessa olla yritykselle ainoa sähkömuoto koska keskitalvella tuotantoa ei tule ollenkaan. Maaliskuusta lokakuulle voi kuitenkin saada hyvin merkittävänkin osan pk-yrityksen sähkötarpeesta tuotettua aurinkoenergialla Aarni arvioi.

Aurinkoenergian verotuksesta on älähtänyt myös valtiovarainministeri Antti Rinne. Rinteen mukaan tilanne tuntuu "täysin hullulta".

– Tähän täytyy saada muutos. Se tarkoittaa käytännössä sitä että jos laintulkinta on tuo silloin lakia pitää muuttaa hän totesi Ylen aamu-tv:n haastattelussa maanantaina.

 

 

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

 

Yrittäjistä uusi eläkeköyhälistö – älä tiputa YEL-maksujasi!

$
0
0

Yrittäjät ovat entisestään laskeneet YEL-maksujaan työeläkeyhtiöille. Yrittäjien YEL-maksut ovat keskimäärin niin pieniä että Suomeen pelätään muodostuvan yrittäjistä tulevaisuuden eläkeköyhälistö.

Ilmarisen eläkevakuutusjohtaja Sini Kivihuhdan mukaan YEL-työtuloja on muutettu tänä vuonna jonkin verran enemmän kuin normaalisti ja muutoksista aikaisempaa suurempi osa on koskenut työtulon laskemista.

– Viittaisi siihen että yritysten liiketoiminta supistuu. Eihän työtuloa voi siksi vain muuttaa että on maksuvaikeuksia Kivihuhta toteaa.

Tosin Kivihuhtaa myöntää epävirallisen totuuden että moni yrittäjä ilmoittaa työtulonsa alakanttiin maksaakseen pienempiä YEL-maksuja.

– Käytännössä varmaan näin on mutta muutokselle tarvitaan kuitenkin perustelut. Eli muutoksen täytyy liittyä siihen että yrittäjän työpanos on pienempi.

Kivihuhdan mukaan vaikeat ajat näkyvät myös Ilmarisen perinnässä. Maksuvaikeuksien määrät ovat olleet kasvussa kaikissa maksuluokissa. Ilmarisella on asiakkainaan noin 60 000 yrittäjää.

Varman toimitusjohtaja Risto Murto on huolissaan liian pieniä YEL-maksuja maksavien yrittäjien eläkepäivistä.

– Suomi tarvitsee yrittäjyyttä ja kasvua. Tänä päivänä suurin osa yrittäjistä on yksinyrittäjiä. Olemme huolissamme heidän ja yleisesti pienyrittäjien eläketurvasta. Moni yrittäjä arvioi usein YEL-työtulonsa hyvin alhaiseksi minkä vuoksi heistä uhkaa muodostua tulevaisuuden eläkeköyhälistö Murto totesi yhtiön osavuosiraportin julkistamisen yhteydessä.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi

Taivas+Helvetti-kirjan tekijät heittävät haasteen yrittäjille

$
0
0

Taivas+Helvetti 2 jatkaa nuorten inspiroimista yrittäjätarinoilla.

Viime keväänä 14 000 opintonsa päättävää nuorta sai lahjaksi yrittäjyyden arjesta ja juhlasta kertovan Taivas+Helvetti -kirjan. Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta ilmestyvä kirjan kakkososa kertoo 21 uutta yrittäjätarinaa joiden tärkein tavoite on antaa suomalaisille nuorille toivoa tulevaisuudesta ja inspiroida nämä näkemään mitä ihminen voi riittävästi halutessaan saavuttaa.

Jokaisesta myydystä Taivas+Helvetti -kirjasta lahjoitetaan yksi kirja opinnoistaan valmistuvalle nuorelle. Kirjan kakkososan tavoitteena on saavuttaa 60 000 myytyä kirjaa jolloin 60 000 nuorta saa kirjan lahjaksi.

Tekijät haastavat erityisesti kaikki suomalaiset yrittäjät ja yritysjohtajat mukaan valitsemaan itselleen kummikoulun jossa kävisi kertomassa oman tarinansa ja jonka oppilaille hankkisi kirjat lahjaksi.

Esimerkkiä näyttää Ville Lähdesmäki joka monen muun tamperelaisen Kalevan lukiosta valmistuneen yrittäjän kanssa lahjoittaa 28.8. koulun 100 abiturientille uunituoreen kirjan. Toiset 100 kirjaa lahjoittaa kirjan tekijätiimi.

Taivas+Helvetti 2 -kirjassa ovat mukana mm. St1:n Mika Anttonen Hesburgerin Heikki Salmela Genelecin Ilpo Martikainen Enston Marjo Miettinen DealDashin William Wolfram Eskimo Finlandin Peter Fredman Heebon ja Eminen Susanna Rantanen ja Huoneen Evon Söderlund.

 

Lähdesmäen tarinan voi katsoa täällä.

 

Kolme miljoona euroa vauhditti oululaisfirmaa

$
0
0

Rahoituskierros toi jättisumman ja mahdollisti 3D-teknologian kehittämisen.

Teollisen internetin ohjelmistoalustaa valmistava oululainen CyberLightning on kerännyt 32 miljoonan euron rahoituksen. Se käytetään kasvun nopeuttamiseen ja uusien markkinoiden valtaukseen.

Vuonna 2010 perustetun CyberLightningin ohjelmisto visualisoi sensoriverkkojen tuottaman massiivisen datamäärän big datan suoraan liiketoiminnassa hyödynnettävään muotoon. Sillä voidaan esimerkiksi hallita ja valvoa sähköverkkoja ja älykkäitä kaupunkiratkaisuja. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 15 henkeä ja sen liikevaihto oli viime vuonna runsas 500 000 euroa.

CyberLightning on visualisoinut muun muassa maan alla kulkevan kaukolämpöverkoston reaalimaailmasta mallinnetulle kartalle. Sama voidaan tehdä esimerkiksi sähköverkoille. Asuintalossa vuokralaiset ja huoltoyhtiö käyttävät samaa CyberLightningin tekemää 3D-käyttöliittymää rakennuksen olosuhteiden seuraamiseen palautteen antamiseen sekä korjaustoimenpiteiden kuittauksiin.

Mukana rahoituskokonaisuudessa ovat Tekes ja Euroopan komissio. Rahoituskierrokseen osallistuvat myös pääomasijoitusyhtiö Inventure ja yhtiön avainhenkilöt noin miljoonalla eurolla.

– Tekesin rahoituksesta on ollut todellista hyötyä. Olemme kehittäneet sillä aiemmin virtuaalista 3D-visualisointikonseptia teollisuudelle kauppakeskuksille sekä muihin tiedon visualisointisovelluksiin. Neuvottelemme parhaillaan muun muassa suuren kansainvälisen toimijan kanssa teknologiamme käytöstä kauppakeskuksen virtualisoimisessa liiketoiminnan kehityksestä vastaava johtaja Esa Posio kertoo.

– Toisessa Tekesin rahoittamassa projektissa kehitämme 3D-teknologiaa esineiden internetin ja big datan analysointiin monitorointiin ja visualisointiin mobiililaitteissa ja toimistoissa hän jatkaa.

Esineiden internet eli IoT sekä big data ovat jatkuvasti kasvavan kiinnostuksen kohteena maailmalla. Esa Posio näkee suurten tietomäärien ja 3D-mallien sujuvan ja energiatehokkaan visualisoinnin mobiililaitteissa yhdeksi yrityksen kilpailueduista.

– Teollinen internet tulee olemaan erittäin merkittävässä asemassa Suomen kilpailukyvyn parantamisessa ja se pitää yksityisen ja julkisen sektorin ottaa huomioon. Teeman ympärille käynnistettyjen toimenpiteiden on päästävä yhteisymmärrykseen tavoitteista menetelmistä sekä rahoituksen kohdistamisesta. Lainsäädäntöäkin olisi varmaan syytä tarkistaa joissakin tapauksissa kuten potilastietojärjestelmissä ja muussa henkilökohtaisessa datassa jotta oikeasti käytettäviä palveluja voisi syntyä.

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

"Isä ohjaa lapset pitävät pohjaa" – ex-itäauto listakärjessä

$
0
0

"Skoda / neljä rengasta ja loota. / Isä ohjaa äiti työntää / lapset pitävät pohjaa."

Vanha lastenloru Skodasta lienee jo unohdettu mikäli on uskominen kotimaisen leasingyrityksen Secto Automotive Oy:n tuoreeseen tilastoon suosituimmista leasingautoista.

Kuluvana vuonna Secton suosituin automerkki on ollut Skoda ja yleisin leasing- malli Skoda Octavia. Toisen sijan suosituimpien autojen listalla nappaa Volkswagen ja kolmatta paikkaa pitää Audi.

Kaikki eivät kuitenkaan aja tsekkiläisellä tai saksalaisella leasingkärryllä vaan Secton toimitusjohtajan Matias Henkolan mukaan sähköautojen ja ladattavien hybridien kysyntä on moninkertaistunut vuodessa.

– Sähköautosta on kovaa vauhtia tulossa yhä tavallisempi valinta. Tyypillinen suomalainen sähköautoilija on keski-ikäinen perheellinen mies joka on tyytyväinen valintaansa ja aikoo ajaa sähköautolla myös tulevaisuudessa” Henkola sanoo.

Secto Automotive Oy:n liisatuimmat henkilöautomerkit ja tammi–kesäkuussa 2014:

1. Skoda

2. VW

3. Audi

4. Volvo

5. BMW

6. Ford

7. Nissan

8. MB

9. Honda

10. Opel

 

Liisatuimmat mallit:

1. Skoda Octavia

2. VW Golf

3. Skoda Superb

4. Audi A4

5. Volvo V60

6. VW Passat

7. BMW 3

8. BMW 5

9. Audi A6

10. Volvo XC60

 

Yrittäjäsanomat
toimitus@yrittajat.fi

Viewing all 11212 articles
Browse latest View live