Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all 11212 articles
Browse latest View live

Suomi on täynnä pikkukylien paroneita: Tällaisia he ovat

$
0
0

Suomi on täynnä menestyviä yrityksiä jotka sijaitsevat kasvukeskusten ulkopuolella.

Uusimmassa torstaina ilmestyneessä Yrittäjä-lehdessä on selvitetty missä päin Suomea näitä yrityksiä on ja mikä yrittäjiä yhdistää.

Esimerkiksi kuljetusalan perävaunuihin erikoistunut VAK toimii pienessä Ruskon kunnassa Turun lähellä ja saha-alan yritys Keitele Group Keiteleellä. Ruskossa asukkaita on noin 6 000 ja Keiteleellä vajaat 2 500.

Molemmissa yrityksissä puhutaan innovatiivisuudesta tuotekehityksestä ja asiakkaiden kuuntelemisen taidosta. Ne ovat menestyksen kulmakiviä.

Yrityksiä yhdistää myös se että omistajat ovat uskaltaneet lähteä Suomen rajojen ulkopuolelle.

Keitele Groupilla on parhaillaan käynnissä suuri laajenemisoperaatio kun sen hankkimat tuotantolaitokset Alajärvellä ja Kemijärvellä laitetaan Keiteleellä kehitettyyn iskuun. Tuotanto voi nousta lähivuosina yli miljoonaan kuutioon sahatavaraa josta noin puolet jatkojalostetaan. Yhtiö tähyää mielenkiinnolla etenkin Etelä-Korean suuntaan jonne Kylävainio povaa puutalobuumia. Jo aiemmin yhtiö on jalkautunut Japaniin.

VAK taas voi lisätä tuotantoa nykykapasiteetilla kymmeniä prosentteja. Yhtiö ryhtyi hiljattain valmistamaan itse eristyselementit kun alihankkijan kapasiteetti loppui.

– Asiakkaat päättävät kasvun sanoo yhtiön myyntiä johtava Lassi Virtanen vaatimattomasti. l

Miten yritykset ovat sitten päätyneet nykyisille sijoilleen?

Virtanen perusti yrityksensä kotiseudulleen isänsä vanhaan sepänverstaaseen. Keitele Groupin Ilkka Kylävainion tarina on erilainen. Porista kotoisin oleva puunjalostusteknikko oli 1970-luvun lopulla töissä suurella puutukkurilla mutta kehitteli samalla ajatusta uudenlaisesta sahalaitoksesta.

Kartoituksen jälkeen paikaksi valikoitui Keitele. Siellä ei tuolloin ollut sahaa joten seudulta oli mahdollista hankkia puuta. Keiteleen kunta oli hyvin kiinnostunut uudesta tulijasta se kun oli aloittanut 1970-luvulla määrätietoisen teollistumisohjelman. Niinpä kunta järjesti tulijalle tilat ja oli aluksi mukana vähemmistöosakkaana. Kun sahaaminen vuonna 1981 alkoi oli firmassa töissä kymmenisen työntekijää.

– Sittemmin tältä seudulta on lopetettu kymmenkunta sahaa ja me olemme kasvattaneet kapasiteettiamme Kylävainio toteaa.

Molemmat yritykset ovat varsinaisia kunnanisien ja poliitikkojen unelmia: vientiä tekeviä vakaita kasvajia jotka tuovat kotipaikalleen työpaikkoja ja verotuloja. Keiteleen tapauksessa kunta olisi aivan eri näköinen ilman Keitele Groupin menestystä toteaa heinäkuussa eläköitynyt emerituskunnanjohtaja Eero Ryhänen.

– Kunnan työpaikkaomavaraisuus on 120 prosenttia elinkeinorakenne on poikkeuksellinen. Ja se on kaikki yrittäjien ansiota Keiteleessä ei ole mitään luojan luomaa etua yli 20 vuotta kuntaa johtanut Ryhänen sanoo.

Paroneita on muuallakin:

RaniPlastOy

Toimiala: Rani Plast valmistaa pakkausmateriaaleja polyeteenistä ja polypropeenista. Yhtiö on maailman markkinajohtaja sähköeristemateriaaleissa.

Päätoimipaikka: Teerijärvellä Kruunupyyssä (6 700 asukasta). Teerijärven lisäksi yhtiöllä on tuotantoa Tervakoskella ja Myrskylässä sekä Ruotsissa Slovakiassa ja Ukrainassa.

Liikevaihto: 162 miljoonaa

Työntekijöitä: 333

Koskisen Oy

Toimiala: Koskinen oy sahaa ja jatkojalostaa puuta lastulevyksi sekä vaneriksi ja valmistaa elementtejä talonrakennuksen tarpeisiin.

Päätoimipaikka: Järvelässä Kärkölän kunnassa (4 700 asukasta). Lisäksi yhtiöllä on toimintaa Vierumäellä Hirvensalmella ja Venäjällä.

Liikevaihto: 188 miljoonaa

Työntekijöitä: 757

TejaraOy

Toimiala: Tejara harjoittaa laivanrakennusalan alihankintaa valmistaa konepajateollisuuden tuotteita ja tekee kiinteistösaneerauksia.

Päätoimipaikka: Ihodessa Pyhärannassa (2 150 asukasta).

Liikevaihto: 88 miljoonaa

Työntekijöitä: 83

SatateräsOy

Toimiala: Satateräs valmistaa siirto- ja nostolaitteita.

Päätoimipaikka: Siikainen (1 600 asukasta)

Liikevaihto: 65 miljoonaa

Työntekijöitä: 35

Luvian Saha Oy

Toimiala: Luvian Saha valmistaa esimerkiksi sahatavaraa pintakäsiteltyjä sisustuspaneeleita ja massiivipuulattioita.

Päätoimipaikka: Luvia (3 350 asukasta)

Liikevaihto: 68 miljoonaa

Työntekijöitä:107

BetsetOy

Toimiala: Valmisbetonin ja betonilaattojen valmistus.

Päätoimipaikka: Kyyjärvi (1 400 asukasta). Lisäksi tehdas Hämeenlinnassa Nurmijärvellä ja Helsingissä sekä Venäjällä.

Liikevaihto: 28 miljoonaa

Työntekijöitä: 149

FinncontOy

Toimiala: Finncont kuuluu Euroopan johtaviin metallisten ja muovisten IBC-säiliöiden valmistajiin.

Päätoimipaikka: Virrat (7 300 asukasta)

Liikevaihto: 19 miljoonaa

Työntekijöitä: 128 (2012)

MH-Betoni

Toimiala: Betonisten seinäelementtien tuotanto

Päätoimipaikka: Toivakka (2 400 asukasta)

Liikevaihto: 8 miljoonaa

Työntekijöitä: 65

Metalliset Oy

Toimiala: Konepajateollisuuden alihankkija.

Päätoimipaikka: Heinävedellä (3 600 as.). Lisäksi tehtaat Tsekissä Virossa ja Kiinassa.

Liikevaihto: 19 miljoonaa

Työntekijöitä: 102

Pölkky Oy

Toimiala: Saha- ja puunjalostusteollisuus

Päätoimipaikka: Kuusamo (16 000 as.) Lisäksi tuotantoa Taivalkoskella Kajaanissa ja Oulussa.

Liikevaihto: 153 miljoonaa

Työntekijöitä: 151

PRT-Forest

Toimiala: Saha- ja puunjalostusteollisuus sekä taloteollisuus.

Päätoimipaikka: Pyhäntä (1 600 as.). Lisäksi tuotantoa Lapinlahdella Pudasjärvellä ja Torniossa.

Liikevaihto: 131 miljoonaa

Työntekijöitä: 751

 Liikevaihto- ja työntekijätiedot vuodelta 2013. Lähde: Suomen Asiakastieto

 

Ilmianna oman kyläsi "paroni". Lähetä vinkkisi osoitteeseen: toimitus@yrittajat.fi

 Hannu Hallamaa

toimitus@yrittajat.fi

 


Luottoa itään vielä löytyy: Jätehuollossa miljoonabisnekset

$
0
0

Suomalaisten jätehuoltoalan yritysten mahdollisuudet kasvavat Venäjällä kun sen metropolien kaatopaikat täyttyvät ja jätehuollon uusiin ratkaisuihin investoidaan miljardeja euroja.

Tätä mieltä on ainakin Finpro.

Esimerkiksi Pietarissa Levashovon uuden jätteenkäsittelylaitoksen rakentamiseen on varattu noin 300 miljoonaa euroa. Finpron mukaan EU:n raja-alueyhteistyöhön kuuluvan ENPI-hankkeen ansiosta suomalaisyritykset saavat uusia kontakteja ja ajankohtaista markkinatietoa kaupan edistämiseksi.

– Esimerkiksi Pietarin hallinto on tehnyt jätehuollon kehityssuunnitelman vuosiksi 2012–2020 joka sisältää suunnitelman rakentaa uusia kierrätyslaitoksia ja uudistaa kaatopaikkoja. Valtion osuus näiden kustannuksista on jopa noin 15 miljardia euroa. Hanke kuvastaa laajemmin Venäjän jätehuoltomarkkinoiden euromääräistä kasvua kertoo Finpron Pietarin toimistossa työskentelevä vanhempi asiantuntija Olga Makeeva.

Suomalaisyrityksillä on erityistä tietotaitoa ja teknologiaa kuntien jätehuoltoon kuten vanhojen ja täynnä olevien kaatopaikkojen sulkemiseen joka on tällä hetkellä yksi Venäjän metropolien akuuteimmista ongelmista.

– Lisäksi suomalaisilla ympäristöteknologiayrityksillä on maailmanluokan ratkaisuja vaarallisten jätteiden ja jätevesien käsittelyyn sairaalajätteiden käsittelyyn ja polttoon erilaisiin jätemurskaimiin paalaimiin ja käsittelylinjastoihoihin kertoo Finpron ympäristö- ja energiateollisuudesta vastaava johtaja Ilkka Homanen.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Selvitys: Näille aloille tulee lisää töitä kunnilta

$
0
0

Kunnat ulkoistavat entistä enemmän palveluitaan yksityisille yrityksille.

Tiedot selviävät Kevan kyselystä. Keva vastaa muun muassa kunta-alan työntekijöiden eläkeasioista.

Kun Keva kysyi kuntaorganisaatioiden talous- ja rahoitusjohdolta syitä ostopalveluihin siirtymiseen useimmin mainittiin palvelun hinta ja laatu sekä pätevän henkilöstön saatavuus sanoo Kevan työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma.

Kaikkein selvimmin omana työnä halutaan pitää opetus ja hallinto. Sen sijaan sosiaali- terveys- ja teknisellä puolella strategiassa painotetaan sekä omaa työtä että ulkoistettuja palveluita.

Vastaajat arvioivat että ulkoistamiset lisääntyvät viiden vuoden aikana kiinteistöhuollossa talous- ja henkilöstöhallinnossa sekä ruokahuollossa ja siivouksessa. Myös vanhusten palveluasumista ja kotipalveluita ostetaan ulkopuolelta.

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala pitää huolestuttavana että kasvua nähdään kaikkialla muualla paitsi sote-palveluissa.

– Siellä on se iso volyymi. Kasvunäkymien puuttuminen voi johtua sote-uudistuksen epävarmuuteen. Kuka esimerkiksi palveluntuotannon ostamisesta päättää? Kujala kysyy.

Palvelun ja hinnan lisäksi yksi merkittävä syy ulkoistettujen palvelujen ostamiseen on läpinäkyvyys.

Kokonaiskustannukset ovat paremmin tiedossa kuin omien palveluiden. Kuntaorganisaatioista hieman vajaat puolet ilmoitti että heillä on strategia palvelujen järjestämistä varten. Mutta vain seitsemän prosenttia kertoi että siinä määritellään tarkasti mitä toimintoja aiotaan ulkoistaa tai yhtiöittää.

– Nyt pitäisikin ponnistella että kuntien oman palveluntuotannon kustannusten laskemiseen tulisi kaikkien hyväksymä valtakunnallinen järjestelmä. Se avaisi markkinaa Kujala sanoo.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Tukes-kohu: ”Sääntelyssä ei enää mitään järkeä”

$
0
0

Tukesin päätös pitää kiellettynä pesuaineiden myynti asiakkaiden omiin astioihin häkellyttää nettikeskusteluissa. Eikö sääntelyyn saada mitään järkeä?

Suomen Yrittäjien Facebook-sivuilla Jan Holmberg ihmettelee että EU:ssa pitäisi olla samat säännökset voimassa kaikissa jäsenmaissa.

- Saksassa saa tehdä sen minkä Tukes meillä kieltää Holmberg ihmettelee.

Moni keskustelija pohtii jo minkä sääntely kieltää seuraavaksi. Kielletäänkö seuraavaksi irtokarkkien myynti?

- Toissapäivänä ostin irtokarkkeja ei ollut paperipussissa merkintöjä. Ja ihan omaan suuhuni laitoin en pesukoneeseen Tiina Saastamoinen kirjoittaa Facebookissa.

Timo Hietalan mukaan pesuainekohu osoittaa että Suomessa tärkeintä ei ole olla oikeassa vaan noudattaa määräystä.

- Hyvä Suomi! Pienin askelin suututetaan yrittäjät kansa ja konkurssi on valmis Hietala toteaa.

Kristiina Anunti harmittelee että Tukes ei löytänyt kompromissiesitystä koska peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) oli ottanut niin tiukan linjan asiassa.

- Voi harmi vai siinä kävi sittenkin näin. Kukkahattutädit ja -sedät sanelevat yrittäjälle mihin kippoon se pesuaine laitetaan. Tähänkö on tultu fiksussa Suomessa?

Suomen Yrittäjätkin saa palautetta.

- Olkaahan siellä kattojärjestössä hereillä. Nämä ovat niitä asioita joissa tarvitsee olla tiukkana ja nostaa kunnon haloo jos ei asiat ala pelittämään Tuomas Raejärvi kirjoittaa.

Jukka Alanko ehdottaa että yrittäjille pitää saada lakko-oikeus.

- Se pitää kirjata Suomen perustuslakiin. Virkamiesten mielivallalle saadaan loppu vain sillä tavalla Alanko toteaa.

Muut uutiset yrityksiä aiheesta:

Tukes uhkaa yrityksiä jättisakoilla!

Yrittäjä käy vastarintaan - Uhmaa Tukesin myyntikieltoa!

Yrittäjäkansanedustajat: Sääntelyä pois yrityksiltä!

Kansanedustajat: Näin sääntely puretaan

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Henkihieverissä kävellen sairaalaan – Olisiko nämä tapaukset voitu estää?

$
0
0

Listasimme hurjia tapauksia joissa potilas joutui odottamaan tai ei saanut lainkaan ambulanssia paikalle. Olisiko nämä tapaukset voitu estää?

Terveydenhuoltolain muutos on lähes rapauttanut yritysten tuottaman ensihoitojärjestelmän joka toimi hyvin. Puolet alan yrittäjistä on joutunut lopettamaan toimintansa. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus vaatikin viikonloppuna että epäonnistunutta lakia pitää muuttaa.

Ambulanssiala itse pelkää että Suomessa tapahtuu useita ikäviä tapauksia apua tarvitseville potilaille. Vaarassa ovat erityisesti haja-asutusalueilla asuvat ihmiset sillä syrjäseuduilla ambulanssien määrät ovat romahtaneet. Listasimme tapauksia jossa potilas joutui odottamaan tai ei saanut lainkaan ambulanssia paikalle. Olisiko tapaukset voitu estää jos terveydenhuoltolakia ei olisi muutettu?

Joutui kävelemään henkihieverissä sairaalaan
17-vuotias nuorukainen ja hänen kaksi vanhempaa kaveriaan tutkivat autiotaloa Forssassa juhannusyönä. Sisällä talossa 17-vuotias satutti kätensä rikkonaiseen lasioveen. Iltalehden uutisen mukaan verta tuli paljon koska lasi viilsi haavan ranteeseen valtimon kohdalle. Kaverit soittivat hätäkeskukseen aamuyöllä.

- Ensin he sanoivat lähettävänsä ambulanssin mutta soittivat sitten takaisin ja sanoivat että ambulanssin täytyisi tulla Hämeenlinnasta asti. Sanoivat että pääsette nopeammin kun pyydätte taksia heittämään teidät polille loukkaantuneen 18-vuotias kaveri kertoi Iltalehdelle.

Taksikuski kieltäytyi kuljettamasta potilasta jolloin kolmikko jatkoi kävellen kohti sairaalaa. Käytännössä kaverukset lähes kantoivat paljon verta menettäneen 17-vuotiaan kilometrin matkan sairaalalle.

- Päivystyksessä meille sanottiin ettei ollut kuin minuuteista kiinni että ehdimme ajoissa potilaan kaveri jatkoi Iltalehdelle.

Ambulanssi ei edes pysähtynyt

Syyskuun alussa haparoivasti kulkeva mies horjahti Porin kävelykadulla vasten mainoskylttiä ja jäi nojaamaan siihen. Yle Satakunnan mukaan mies kertoi ohikulkijoille että hänen jalkansa eivät pidä. Ensimmäinen ambulanssi saapui paikalle noin 40 minuutin päästä mutta jatkoi matkaansa miestä vilkaisematta. Autolle oli tullut kiireellisempi tehtävä muualle. Penkille ambulanssia odottamaan ohjattu mies oli listattu avunsaannissa kiireettömään luokkaan.

Ohikulkija soitti apua uudestaan kun ensimmäinen ambulanssi jatkoi matkaansa pysähtymättä. Ohikulkija ei uskaltanut jättää kadulla hoipertelevaa miestä yksin vaan perui omat suunnitelmansa ja jäi hänen seurakseen apua odottamaan.

Ei yhtään ambulanssia keskellä arkipäivää

Alkukesästä polkupyöräilijä loukkaantui kolarissa Pieksämäen keskustassa. Pyöräilijä löi päänsä auton tuulilasiin. Hänellä ei ollut kypärää. Onnettomuus sattui arkipäivänä kello 15.30 jolloin Pieksämäellä ei ollut käytössä yhtään ambulanssia Länsi-Savo kertoi uutisessaan.
Länsi-Savon mukaan Pieksämäellä on syntynyt ambulanssityhjiöitä kun varallaolo on vähentynyt muun muassa öisin. Siirtoajoa on runsaasti ja kyseisenä päivänä yksi auto oli huollossa. Ambulanssit tulivat paikalle odotuksen jälkeen Joroisista ja Varkaudesta. Loukkaantunut pyöräilijä vietiin Mikkelin keskussairaalaan.

Hartolassa ja Sysmässä pelätään pahinta

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä sanoi vuodenvaihteessa irti Hartola-Sysmä Sairaankuljetus Oy:n ensihoito- ja sairaankuljetussopimuksen. Hartolan ja Sysmän kunnilla oli sopimus palvelun tarjoamisesta yrityksen kanssa. Lakimuutoksen myötä vastuu ensihoidon järjestämisvastuusta siirtyi kuntayhtymälle.

Kuntalaiset pelkäävät nyt pitkää ambulanssin odotusaikaa. Sysmäläiset ja Hartolalaiset keräsivät alkuvuodesta lähes 5 700 nimen adressin jossa vastustettiin sopimuksen irtisanomista. Kokoomuksen hartolalainen kunnanvaltuutettu pelkää että ensihoidon varallaolo siirtyisi Sysmään.

- Tällä tavalla se hidastaisi jo pelkästään sieltä tulevana. Sysmän auto jos on jossain muualla tehtävällä niin silloinhan tilanne olisi sellainen että kiireellisiin tehtäviin tulisi kuljetus Heinolasta tai Lahdesta ja se ei meille käy että palvelu heikkenee ja kustannukset nousevat. Se voi olla oikein kunnanvaltuutettu totesi Yle Lahdelle.

Mitä mieltä olet rajusti ensihoitoa muuttaneesta terveydenhuoltolain muutoksesta? Kommentoi!

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Lapsi halusi ritariksi – Äidistä tuli yrittäjä!

$
0
0

Pojan ritarileikki teki hänen äidistään yrittäjän. Yrittäjä-äidillä nyt jo 14 jälleenmyyjää ja useita alihankkijoita.

”Tarina kertoo pienestä miehestä joka eräänä pimeänä syksyisenä iltana oli lähdössä äidin kanssa ulos. Yht’äkkiä poika ilmoitti kovaan ääneen: - Äiti! En minä halua leikkiä aina rakennusmiestä! Minä olen rohkea ritari ja lähden ihan yksin seikkailemaan ja jahtaamaan lohikäärmeitä; sellaisia hurjia tultasyökseviä hirviöitä jotka syövät pieniä tyttöjä aamupalaksi. Ja äiti - sinä saat jäädä kotiin.”

Oheinen teksti on Vinkee-yrityksen nettisivuilta jossa kerrotaan kuinka Kreetta Ahosesta tuli yrittäjä. Tarina jatkuu näin:

”Ja näin syntyi ajatus ”haarniskasta” joka suojelee pientä sankaria lohikäärmeen tulelta ja joka näkyy myös äidille kun äidin oli jäätävä keittiön ikkunaan ritariaan vahtimaan. Haarniska saisi myös lämmittää pitkillä seikkailuilla ja sen tulisi olla itsenäisen sankarin helposti itse puettavissa. Ja tästä haarniskasta ajatuksesta ja tarpeesta syntyi Vinkee:

´Lapsille lisää iloa ja turvallisuutta elämään virikkeitä leikkiin ja väriä ulkona viihtymiseen! Pienille sankareille rakkautta lämpöä ja hauskuutta seikkailuihin.´”

Kreetta Ahonen jätti päivätyön ja ryhtyi yrittäjäksi. Hänen Vinkee-yritys on tuottanut persoonallisia heijastinliivejä nyt vuoden verran ja saanut jo 14 jälleenmyyjää Suomessa. Yritys työllistää useita alihankkijoita.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Päivän uudet yritykset - katso kaupunkisi tiedot

$
0
0

Mitä yrityksiä kaupungissasi on perustettu? Katso tästä listasta jossa ovat 12.9.2014 rekisteröidyt uudet yritykset. Klikkaa Y-tunnusta saadaksesi lisätietoja.

Kuvanautti

Aura

 

 

 

 

2639311-3

Kulloo Services Oy

Espoo

 

 

 

 

2635537-9

Hieronta Matias

Espoo

 

 

 

 

2636188-3

BM Finland Oy

Espoo

 

 

 

 

2636799-4

EstinFin

Espoo

 

 

 

 

2639407-9

Thousandlake Films

Espoo

 

 

 

 

2640150-7

LVI-Asennukset T Tabell Oy

Forssa

 

 

 

 

2639674-4

The Secret of the Spices Oy

Haapajärvi

 

 

 

 

2639528-2

VIPpink

Heinola

 

 

 

 

2634688-6

Kauneushoitola DeNova

Heinola

 

 

 

 

2224438-0

Niklas TM Ky

Helsinki

 

 

 

 

2576006-5

Kulho co. Oy

Helsinki

 

 

 

 

2624294-8

Oy Quattro Commerce &

Consulting Ab

Helsinki

 

 

 

 

2630023-9

AK Roll Service Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630547-8

Wallet One Solutions Oy

Helsinki

 

 

 

 

2632615-6

Elämänkukka Oy

Helsinki

 

 

 

 

2633414-8

Muutospiste Oy

Helsinki

 

 

 

 

2634366-9

Nordvan Oy

Helsinki

 

 

 

 

2635228-2

Omni ry tapahtumat

Helsinki

 

 

 

 

2636026-6

Tmi Merantti

Helsinki

 

 

 

 

2637322-7

Taitoni Oy

Helsinki

 

 

 

 

2638025-9

Skyproduction Oy

Helsinki

 

 

 

 

2638297-5

Mano Helsinki Oy

Helsinki

 

 

 

 

2638363-6

Verso Fund II GP Oy

Helsinki

 

 

 

 

2638822-6

Verso Advisors Oy

Helsinki

 

 

 

 

2638858-4

Jaff Parturi-kampaamo

Helsinki

 

 

 

 

2639206-5

SNOWPONY FX

Helsinki

 

 

 

 

2639346-3

T:mi Mikko Koivunoro

Helsinki

 

 

 

 

2639363-1

Kianga Nakine

Helsinki

 

 

 

 

2639453-8

East Side Builder Oy

Helsinki

 

 

 

 

2639525-8

Akufunktio

Helsinki

 

 

 

 

2639541-8

Gotcha Communications

Helsinki

 

 

 

 

2639758-7

Afrodite Beauty

Helsinki

 

 

 

 

2639870-7

Axel Nordman Cinematography

Helsinki

 

 

 

 

2640050-4

Pixelblind Studios Ky

Helsinki

 

 

 

 

2640109-9

Soittavainen

Helsinki

 

 

 

 

2640123-2

Tmi Eero Tuomola

Helsinki

 

 

 

 

2597992-1

LOTANJAN

Helsinki

 

 

 

 

2640145-1

Pablo Photo Oy

Helsinki

 

 

 

 

2640168-9

Mizzu Oy

Helsinki

 

 

 

 

2640180-6

Tärkeät Tekijät Oy

Helsinki

 

 

 

 

2640607-6

CapMan Collection Oy

Helsinki

 

 

 

 

2640723-9

YSIKIRPPIS OY

Huittinen

 

 

 

 

2639902-1

Juha Pekka Tiainen Tmi

Hyvinkää

 

 

 

 

1455160-4

Fysio&Coaching SAM

Hyvinkää

 

 

 

 

2640101-3

G.O Palvelut

Hämeenlinna

 

 

 

 

2638766-1

Target Navigator

Hämeenlinna

 

 

 

 

2639420-4

lyöttilän sekatavaraliike oy

Iitti

 

 

 

 

2629155-5

T:mi av. Rakentaja

Imatra

 

 

 

 

2633740-2

Saimaan Vene Oy

Imatra

 

 

 

 

2637666-3

Anni Huovila Tmi

Imatra

 

 

 

 

2640129-1

Osuuskunta Kiip-IT

Janakkala

 

 

 

 

2622489-7

TMI PL VALVONTA

Janakkala

 

 

 

 

2639403-6

Digi Ventura

Joensuu

 

 

 

 

2634623-7

Refill Vo

Joensuu

 

 

 

 

2639282-3

karilanmaan tila

Jyväskylä

 

 

 

 

2639485-3

Fingrow Oy

Jyväskylä

 

 

 

 

2639554-9

NaavArt

Jyväskylä

 

 

 

 

2639717-3

Markkinointi Vesa Malin Ky

Jyväskylä

 

 

 

 

2640056-3

Kiinteistöosakeyhtiö

Järvenpään Varastotilat

Järvenpää

 

 

 

 

2638395-1

MARJUT SUSANNA HEIKKINEN

Kajaani

 

 

 

 

2639642-9

PRP-Asunnot avoin yhtiö

Kangasala

 

 

 

 

2639355-1

EC-Koti Oy

Kauhajoki

 

 

 

 

2638908-5

Keravan Metallirakentaja Oy

Kerava

 

 

 

 

2635906-2

JW Training

Kirkkonummi

 

 

 

 

2634569-9

Helena Königsbäck

Kirkkonummi

 

 

 

 

2635007-6

Ab Jan-Ove Management Oy

Kokkola

 

 

 

 

2635844-9

HAKAN-YUSUF avoin yhtiö

Kouvola

 

 

 

 

2638445-2

Viestintätoimisto Innolla Oy

Kustavi

 

 

 

 

2637429-7

Kiinteistö Oy Rononpesät

Kuusamo

 

 

 

 

2639910-1

Hius-ja kauneusstudio Bianca Oy

Lieksa

 

 

 

 

2635811-5

HAMIKA RAKENNUS KY

Lohja

 

 

 

 

2623262-7

Tmi Jere Sainio

Maaninka

 

 

 

 

2640041-6

VISIBIA ÅLAND AB

Maarianhamina

 

 

 

 

2629847-4

EST Energy Save Technologies Oy

Mikkeli

 

 

 

 

2635273-3

Fratres Oy

Muurame

 

 

 

 

2639741-3

Uudenmaan Invataksi oy

Mäntsälä

 

 

 

 

2638707-1

Bostads Ab Newbridge Närpes

Närpiö

 

 

 

 

2629627-6

Thomas Ingberg

Närpiö

 

 

 

 

2639785-1

PRO Progressive Measures Oy

Oulu

 

 

 

 

2614219-7

Juhla Pito Pata Oy

Oulu

 

 

 

 

2636080-5

Hyvinvoinnin Askeleet

Oulu

 

 

 

 

2639402-8

Lapin Terminaalit Oy

Oulu

 

 

 

 

2639424-7

Otto Raitio Snowcross tmi

Oulu

 

 

 

 

2639432-7

Essi Roininen

Oulu

 

 

 

 

2639843-2

Asunto Oy Kivikon Helmi Oulu

Oulu

 

 

 

 

2640620-1

Asunto Oy Oulun Aamukaste

Oulu

 

 

 

 

2640631-6

Reijonen Juha

Outokumpu

 

 

 

 

1289217-3

Sähkötyö Holopainen

Pieksämäki

 

 

 

 

2639896-9

Liikenne Partanen Oy

Pielavesi

 

 

 

 

2639816-8

Ab Edizon Oy

Pietarsaari

 

 

 

 

2628498-8

Pihtiputaan Biokaasu Oy

Pihtipudas

 

 

 

 

2635846-5

EijaKo Oy

Pori

 

 

 

 

2633022-7

Asunto Oy Porin Koskelontie 3

Pori

 

 

 

 

2636236-8

Ilonat Valli & Nisander Oy

Pori

 

 

 

 

2637817-5

Keisarikiinteistöt Oy

Pori

 

 

 

 

2640081-1

SIRO-YHTIÖT Oy Ab

Porvoo

 

 

 

 

2623190-7

KH Kierrätys Oy

Pyhtää

 

 

 

 

2639416-7

KrisNails

Pöytyä

 

 

 

 

2639808-8

Suksawat Praew

Raahe

 

 

 

 

2639830-1

Senior Some Oy

Raisio

 

 

 

 

2639795-8

T:mi Mufail Krasniqi

Rauma

 

 

 

 

2624811-9

APH Urakointi Oy

Rauma

 

 

 

 

2639421-2

Avoin yhtiö Susu-Sport

Rauma

 

 

 

 

2639651-7

Raimo Kivioja

Sastamala

 

 

 

 

2640149-4

PIKKU MYYN KOTIAPU

Savitaipale

 

 

 

 

2637998-7

Eväskettu avoin yhtiö

Savonlinna

 

 

 

 

2638891-2

Huoltopalvelu Nousiainen

Savonlinna

 

 

 

 

2639361-5

Harimaa Training & Services

Savonlinna

 

 

 

 

2639849-1

Riike

Seinäjoki

 

 

 

 

2631603-8

Lappi Riikka Helena

Suonenjoki

 

 

 

 

2640076-6

Asunto Oy Tampereen

Vuoreksen Aurinkopuisto

Tampere

 

 

 

 

2632481-2

Asunto Oy Tampereen

Vuoreksen Johannes

Tampere

 

 

 

 

2636062-9

Crealang - Research & Innovation

Tampere

 

 

 

 

2639328-7

Vaahtokarkkipäivä

Tampere

 

 

 

 

2639688-3

Kauneus ja Hyvä Olo Ruut Inkilä

Tampere

 

 

 

 

2639696-3

Tmi Jussi Pöysäri

Tampere

 

 

 

 

2639872-3

Lastensuojelutyöntekijä

Minna Hänninen

Turku

 

 

 

 

2638319-3

Tmi T.Penttinen

Tuusula

 

 

 

 

2639820-5

Tmi Eija Jaatinen

Tuusula

 

 

 

 

2640260-6

Remontti Seppälä

Urjala

 

 

 

 

2639396-5

Motio Hanna Mäkelä

Vaala

 

 

 

 

2636852-4

Palla

Vaasa

 

 

 

 

2638528-7

Avain Solutions Oy

Vantaa

 

 

 

 

2637004-2

Timmermalmi Oy

Vantaa

 

 

 

 

2639208-1

KOY Sahatien Kruunu

Vantaa

 

 

 

 

2640836-2

Ni hao travels

Vihti

 

 

 

 

2640141-9

Hierontapalvelu Ote

Ylivieska

 

 

 

 

2636644-9

Asunto Oy Ylivieskan

Alpuuminkangas

Ylivieska

 

 

 

 

2637193-4

VMM Sijoitus Oy

Ylöjärvi

 

 

 

 

2639753-6

Pirkanmaan hyvinvointipalvelut Oy

Ylöjärvi

 

 

 

 

2639762-4

Metsuripalvelu J. Mustonen

Ylöjärvi

 

 

 

 

2640152-3

Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Maailman paras: Nyt jokainen opettajakin tietää mihin yrityksiä tarvitaan

$
0
0

Taloudellisen tiedotustoimiston TATin kehittämä Yrityskylä on voittanut arvostetun World Innovation Summit for Education (WISE) -kilpailun.

Maailmanlaajuinen WISE Awards palkitsee vuosittain innovatiivisia yhteiskuntaan myönteisesti vaikuttavia koulutushankkeita.

Kilpailuun mukaan päässeet hankkeet käyvät läpi erittäin tiukan seulan ja perusteellisen arvioinnin: kuusi voittajaa valittiin satojen hakemusten joukosta. Palkinnot jaetaan marraskuussa Qatarissa ja jokaiselle voittajalle luovutetaan 20 000 dollaria.

Yrityskylälle on ropissut kansainvälistä tunnustusta jo aiemminkin.

Esimerkiksi viime vuonna Euroopan komissio palkitsi sen yrittäjämäisen ajattelun edistämisestä. Tuorein palkinto otettiin vastaan viime perjantaina kun kansainvälinen koulutusalan järjestö International Partnership Network (IPN) valitsi Yrityskylän parhaaksi innovatiiviseksi kumppanuushankkeeksi maailmassa.

WISE antaa Yrityskylälle kehuja ainutlaatuisesta työstä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Sitä kiitetään innovatiivisesta tavasta opettaa yhteiskunnallisia sisältöjä jo alakouluikäisille. Toiminnan nopea laajentuminen Suomessa osoittaa että Yrityskylä-konsepti pystytään viemään käytäntöön alueellisesti paikkakuntien erityistarpeet huomioon ottaen.

Huikean suosion saavuttaneessa Yrityskylässä vieraili viime vuonna noin 30 000 kuudesluokkalaista eli puolet ikäluokasta. Tämän päälle tulivat vielä opettajat.

Yrityskylän isä toiminnanjohtaja Tomi Alakoski kiteyttikin Yrittäjäsanomille että nyt jokainen opettajakin tietää mihin yrityksiä tarvitaan.

- Moni opettaja oli alussa epäileväinen että onko tämä sitä yrityspaatosta Alakoski kommentoi Yrittäjäsanomille jo kesäkuussa.

Yksinkertaisuudessaan Yrityskylä on kuin pienoiskaupunki. Siellä on pankki kauppa posti paikallislehti parturi vartiointiliike ja paljon muuta.

Kuudesluokkalaiset käyvät oppimateriaalia läpi kymmenen tuntia ennen kylään tuloa. Tuntien aikana selviää muun muassa se mitä talous on. Loppuhuipennuksena on päivä Yrityskylässä.

- Oppilaat oppivat yrittäjyyttä ja työelämää. He ymmärtävät pääoman merkityksen hakevat pankkilainaa maksavat työntekijöiden palkat vuokrat sähköt ja miettivät lainan takaisinmaksua. Samalla he harjoittelevat tiimitaitoja ja asiakaspalvelua. Aivan kuin yrityksissä Alakoski kuvaa.

Alakoski uskoo että Yrityskylällä on potentiaalia laajentua Suomen rajojen ulkopuolelle ja aina koulutusvientituotteeksi asti. Konseptia myös kehitetään eteenpäin ja parhaillaan on työn alla yläkoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattava toiminnallinen ja innovatiivinen Yrityskylä-malli.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

 

 


Näin paljon yrityksiä lopetti: Katso listaus

$
0
0

Kaupparekisteriin merkittiin 10 045 elinkeinotoiminnan lopettanutta yritystä tai yhtiön purkautumista tämän vuoden tammi-elokuussa.

Tiedot selviävät Patentti- ja rekisterihallituksen luvuista.

Selvitystilan kautta lakkasi 854 ja konkurssimenettelyn kautta 382 yritystä.

Selvitystilan kautta lakanneiden määrä kasvoi 10 prosenttia ja konkurssimenettelyn kautta lakanneiden väheni 13 prosenttia verrattuna viime vuoden samaan aikaan. Yhteensä lopettaneita yrityksiä oli neljä prosenttia enemmän.

Toimintansa lopetti 6 229 yksityistä elinkeinonharjoittajaa ja 2 436 osakeyhtiötä purkautui. Avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä purkautui 1 177 kappaletta.

Lakanneet yritykset yritysmuodoittain tammi-elokuu:

Asunto-osakeyhtiö 49 kpl

Avoin yhtiö 456 kpl

Aatteellinen yhdistys 5 kpl

Julkinen osakeyhtiö 2 kpl

Keskinäinen vakuutusyhtiö 1 kpl

Kommandiittiyhtiö 721 kpl

Osuuskunta 30 kpl

Osuuspankki 3 kpl

Osakeyhtiö 2 436 kpl

Säästöpankki 3 kpl

Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan sivuliike 40 kpl

Yksityinen elinkeinonharjoittaja 6229 kpl

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Tamperelaisyritys sai kovan sijoittajan: Huhut puhelinkoppien kuolemasta liioiteltuja

$
0
0

Äänieristävistä työtiloista tunnettu tamperelainen Framery Oy teki 700 000 euron rahoituskierroksen yrityksen kasvun vauhdittamiseen.

Yritys tähtää kasvuun erityisesti USA:n markkinoilla.

Framery on saanut hyvän jalansijan muun muassa Kalifornian Piilaaksossa jossa yrityksen asiakkaisiin kuuluvat esimerkiksi Twitter ja muita suuria kansainvälisiä teknologiayrityksiä. Framery työllistää tällä hetkellä yli 10 henkilöä ja sen tuotteet valmistetaan Hervannassa Tampereella.

- Näen yrityksen vahvan kasvutarinan jatkuvan. Rakentamisen megatrendit puoltavat Frameryn kehitystä ja sijoitus mahdollistaa oikeiden investointien ja kehitystoimenpiteiden tekemisen. Huhut puhelinkoppien kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja sanoo muutama kuukausi sitten tiedonhävitykseen erikoistuneen Blanccon myynyt Kim Väisänen.

Väisänen osallistui rahoituskierrokseen ja hänen osuutensa rahoituspaketista on 450 000 euroa.

Samaan aikaa Tekes myönsi Framerylle Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta. Rahoitus tähtää liiketoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja sen tavoitteena on nopeuttaa olennaisesti lupaavimpien pienten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

Frameryn toimitusjohtaja Ossi Paija on innostunut rahoituskierroksen onnistumisesta. Framery aikoo kiihdyttää erityisesti tuotteistustaan toimitusketjuaan ja markkinointiaan.

- Rahoituspaketti antaa meille mahdollisuuden kehittyä laadukkaana yrityksenä ja vakiinnuttaa asemamme maailman parhaana äänieristävien puhelinkoppien toimittajana. Jokaisella yrityksellä on aina haasteita ja riittävä pääoma helpottaa erityisesti Frameryn kaltaista nuorta yritystä Paija sanoo.

Framery on tähän mennessä avannut jälleenmyyntikanavia kolmelle mantereelle: Eurooppaan USA:han ja Aasiaan.

Yhtiön perusti vuonna 2010 Samu Hällfors ja Vesa-Matti Marjamäki.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Yrittäjä! Näin muuttuu verotuksesi ensi vuonna

$
0
0

Hallitus on maanantaina esittänyt eduskunnalle tukun veromuutoksia jotka astuvat voimaan ensi vuonna.

Yrittäjäsanomat listasi tärkeimmät muutokset jotka vaikuttavat yrittäjien arkeen. Muutoksia on luvassa muun muassa tuloverotukseen perintö- ja lahjaverotukseen sekä valmisteveroihin.

Solidaarisuusveroa useimmalle:

Ansiotulon tuloveroasteikon ylimmän tuloluokan euromääräinen raja laskee 100 000 eurosta 90 000 euroon. Lisäksi asteikon kolmeen alimpaan tuloluokkaan tehdään inflaatiota vastaavat tarkistukset korottamalla asteikon tulorajoja noin 15 prosentilla.

Työtulovähennys:

Työtulovähennyksen enimmäismäärää nousee 1 010 eurosta 1 025 euroon.

Asuntovelan vähennys:

Asuntovelan korkovähennyksen määrä laskee asteittain siten että vähennyskelpoinen määrä on 65 prosenttia vuonna 2015 60 prosenttia vuonna 2016 55 prosenttia vuonna 2017 ja 50 prosenttia vuonna 2018.

Matkakustannukset:

Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähennysoikeus muuttuu ja omavastuuosuus nousee nykyisestä 600 eurosta 750 euroon.

Pääomatulot:

Pääomatulojen verotus muuttuu ja ylemmän verokannan tuloraja laskee nykyisestä 40 000 eurosta 30 000 euroon ja vastalahjaksi ylempi verokanta nousee 32 prosentista 33 prosenttiin.

Edustuskulujen vähennys:

Edustusmenojen määrästä 50 prosenttia on vähennyskelpoista menoa.

Perintövero ja lahjavero:

Perintö- ja lahjaverolain veroasteikkoja muutetaan korottamalla veroprosentteja kaikissa asteikkojen portaissa yhdellä prosenttiyksiköllä vuonna 2015. Väliaikaisena säädetty ylin asteikkoporras säädettäisiin pysyväksi 2016 lukien.

Autoverolain muutoksia:

Takseille myönnettävä autoveron alennus poistuu vuoden 2015 alusta. Isojen erikoisvarustelujen esteettömien tilataksien koulukuljetustaksien ja invataksien autoverotuet kuitenkin pysyvät ennallaan.

Lisäksi henkilö- ja pakettiautojen ominaishiilidioksidipäästöihin perustuva vuotuinen ajoneuvoveron perusvero nousee. Korotuksen suuruus on päästötason mukaan 12–69 euroa vuodessa. Ajoneuvokannan keskipäästöisellä autolla vero nousisi noin 60 euroa vuodessa. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 2015 alusta. Laissa on kuitenkin 12 kuukauden siirtymäaika.

Energiaverotus:

Liikenne- ja lämmityspolttoaineiden sekä yleisen veroluokan sähkön vero nousee. Fossiilisen moottoribensiinin energiasisältövero nousee 084 senttiä litralta ja dieselöljyn 095 senttiä litralta. Korotus nostaa moottoribensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden hintaa noin sentin litralta ja dieselöljyn 12 senttiä litralta kun otetaan huomioon arvonlisäveron vaikutus. Bensiinikäyttöisen henkilöauton keskimääräiset polttoainekustannukset nousevat noin 13 eurolla ja dieselauton 12 eurolla jos niillä ajetaan 1 7000 kilometriä vuodessa.

Lämmitys- voimalaitos- ja työkonepolttoaineiden veron hiilidioksidiosuutta korotetaan nostamalla hiilidioksiditonnin arvoa 35 eurosta 44 euroon. Tämä merkitsee keskimäärin 15 prosentin korotusta kevyen ja raskaan polttoöljyn kivihiilen ja maakaasun verotasoihin.

Kevyen polttoöljyn arvonlisäverollinen hinta nousee 30 ja raskaan polttoöljyn 36 senttiä litralta. Kaukolämmön hintaa muutos nostaa suuremmissa kaupungeissa 25–40 prosenttia kaukolämpölaitoksen polttoainevalikoiman ja tyypin mukaan. Öljylämmitteisen omakotitalon polttoainekustannuksia muutos nostaa 50–60 euroa vuodessa ja kaukolämpöä hyödyntävän suurin piirtein saman verran keskimääräisellä kaukolämmön tuotantopolttoainerakenteella.

Yleisen veroluokan sähkön veroa korotetaan 035 sentillä kilowattitunnilta. Korotus koskee kotitalouksien julkisen sektorin sekä palveluelinkeinojen kuluttamaa sähköä. Korotus nostaa 2 000 kilowattituntia vuodessa kuluttavan kerrostalohuoneiston sähkökustannuksia noin yhdeksän euroa vuodessa ja 20 000 kilowattituntia kuluttavan sähkölämmitteisen omakotitalon sähkökustannuksia noin 87 euroa vuodessa.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Ydinvoimashokki: Todella paha takaisku

$
0
0

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren kielteinen suhtautuminen Teollisuuden Voiman hakemalle lisäajalle neljännen ydinreaktorin rakentamisesta herättää huolta Raumalla.

Vapaavuori esitti maanantaina iltapäivällä että TVO:n pyyntö voimassa olevan periaatepäätöksen jatkamiselle hylätään. Alun perin TVO pyysi Olkiluoto neloselle viiden vuoden lisäaikaa. Vapaavuori kuitenkin sanoi luvan olevan voimassa ensi kesään asti.

Liuta työnantaja- ja palkansaajajärjestöjä kommentoi ministerin esitystä kitkerään sävyyn. Järjestöjen mukaan Suomen hallitus vaarantaa talouden kasvun sillä ydinvoimahankkeet ovat välttämättömiä Suomen sähköomavaraisuuden edistämiseksi.

– Suomessa on huutava pula investoinneista. Tässä tilanteessa on täysin vastuutonta viedä eväät koko valtakunnan mittakaavassa valtavalta hankkeelta jonka yksityinen sektori rahoittaisi ja joka sitouttaisi mukana olevia yrityksiä toiminnan jatkamiseen ja laajentamiseen Suomessa vuosikymmeniksi eteenpäin järjestöt toteavat tiedotteessaan.

Huoli on kova myös Raumalla.

Rauman Yrittäjien puheenjohtaja ja sähköalan yrittäjä Marko Leppäaho pitää tilannetta todella pahana takaiskuna Rauman talousalueen yrityksille.

– Nyt tehty esitys vaikuttaa todella paljon kaupan muun palvelualan ja rakennusalan yrityksiin. Kaikki ovat täällä ajatelleet että Olkiluoto nelonen rakennetaan Leppäaho sanoo.

Mitä jos ei rakenneta?

– Jaa-a. Hyvä kysymys Leppäaho toteaa.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Päivän uudet yritykset - katso kaupunkisi tiedot

$
0
0

Mitä yrityksiä kaupungissasi on perustettu? Katso tästä listasta jossa ovat 15.9.2014 rekisteröidyt uudet yritykset. Klikkaa Y-tunnusta saadaksesi lisätietoja.

Tmi Paula Rantti

Askola

2505575-3

 

 

 

 

eldig service

Espoo

2323892-7

 

 

 

 

BAAS CLOTHING &

SMOKING COMPANY

Espoo

2638698-4

 

 

 

 

Adrian Roos

Espoo

2640139-8

 

 

 

 

RONICAN

Espoo

2640354-5

 

 

 

 

Intofit

Espoo

2640471-6

 

 

 

 

Shape Ninja Oy

Espoo

2640477-5

 

 

 

 

Salko Painting Oy

Forssa

2638596-5

 

 

 

 

DC Works Finland Oy

Hamina

2639834-4

 

 

 

 

KonservointiLaboratorio

SLammaus

Heinola

2578905-2

 

 

 

 

Oy Riquesraques Ab

Helsinki

2627758-5

 

 

 

 

TAKOHA Oy

Helsinki

2628463-8

 

 

 

 

marmarket

Helsinki

2636173-6

 

 

 

 

Arttuasunnot Oy

Helsinki

2637204-8

 

 

 

 

Pizzakioski Finland Oy Ab

Helsinki

2639511-9

 

 

 

 

Juha Nurminen

Helsinki

2639833-6

 

 

 

 

J.Mikkola Consulting Oy

Helsinki

2639842-4

 

 

 

 

PRT Invest Oy

Helsinki

2639854-7

 

 

 

 

ETE Environmental Oy

Helsinki

2640110-1

 

 

 

 

Arita Herttoniemi Oy

Helsinki

2640117-9

 

 

 

 

CLEANBEST

Helsinki

2640184-9

 

 

 

 

Tmi KC graphics

Helsinki

2640223-5

 

 

 

 

Taikatukka Metsämieli

Helsinki

2640283-3

 

 

 

 

TMI: Anni Rusanen

Helsinki

2640317-4

 

 

 

 

Lupa olla minä

Helsinki

2640341-4

 

 

 

 

XCore Fitness

Helsinki

2640412-6

 

 

 

 

Jiiri consulting tmi

Helsinki

2640422-2

 

 

 

 

P. Silvennoinen

Helsinki

1443472-3

 

 

 

 

Vesa Kauhajärvi T:mi

Helsinki

2640611-3

 

 

 

 

AL-kodit

Helsinki

2640643-9

 

 

 

 

Cristal Girls

Helsinki

2640658-6

 

 

 

 

Jelinkó Judit Zsuzsanna

Helsinki

2473573-0

 

 

 

 

Web & Graphics Mikko Virtala

Helsinki

2640667-4

 

 

 

 

J.Lindström-media

Helsinki

2640713-2

 

 

 

 

Envisio Oy

Helsinki

2640759-7

 

 

 

 

Posti Global Oy

Helsinki

2640761-8

 

 

 

 

The Unthinkable Oy

Helsinki

2640835-4

 

 

 

 

Toiminimi Irene Leppänen

Helsinki

2640953-3

 

 

 

 

JT KYLMÄ OY

Hollola

2640844-2

 

 

 

 

Tmi Ilari Heikkilä

Huittinen

2639116-9

 

 

 

 

LB Autopesula

Hyvinkää

2640134-7

 

 

 

 

Hämeenlinnan Lounas-

ravintola Aurora Oy

Hämeenlinna

2637616-1

 

 

 

 

Korupaja onni

Iisalmi

2639993-7

 

 

 

 

tmi Kosarev Sergei

Imatra

2553601-2

 

 

 

 

E.A.W Danskanen

Inkoo

2640281-7

 

 

 

 

Hanawin Oy

Inkoo

2641081-7

 

 

 

 

Riikka Björkman

Jyväskylä

2639515-1

 

 

 

 

Corpimet

Jyväskylä

2640873-3

 

 

 

 

Työnohjaus Arja Salminen

Kaarina

2640931-4

 

 

 

 

Asunto Oy Kauhavan

Rantapolku

Kauhava

2626457-3

 

 

 

 

Personal Trainer

Emilia Kuosmanen

Kemijärvi

2639580-5

 

 

 

 

Lighthouse Truck

Kemiönsaari

2638591-4

 

 

 

 

TMI MARJUT HANNELIUS

Kirkkonummi

2608073-1

 

 

 

 

DORBEK

Kirkkonummi

2640819-4

 

 

 

 

Phealth

Kittilä

2640279-6

 

 

 

 

Ville Kavilo

Kokkola

2639875-8

 

 

 

 

SepinSaneeraus Oy

Kokkola

2640350-2

 

 

 

 

JEMON

Kokkola

2637888-8

 

 

 

 

Wonderland tattoo

Kokkola

2640951-7

 

 

 

 

Milei's

Koski Tl

2640219-8

 

 

 

 

LKS-Service Oy

Kotka

2640266-5

 

 

 

 

IH-IsännöintiTmi

Kouvola

2640902-3

 

 

 

 

Adoom Tmi

Kuopio

2639201-4

 

 

 

 

Anne-Maj Tick

Kuopio

2640272-9

 

 

 

 

Asunto Oy Lahden Mallasheikki

Lahti

2634958-5

 

 

 

 

Asunto Oy Lahden

Suorankulmankatu 10

Lahti

2638618-3

 

 

 

 

INNOSTA markkinointi-

ja koulutuspalvelut

Lahti

2639626-9

 

 

 

 

Loksahdus

Lahti

2640276-1

 

 

 

 

Oksa Style

Lappeenranta

2639505-5

 

 

 

 

INKILÄN RATSUTILA

Lempäälä

2640882-1

 

 

 

 

Essi Sarkakari-Kosamo

Leppävirta

2640389-5

 

 

 

 

T:mi Piia Vartiainen

Lieksa

2640310-7

 

 

 

 

T:mi Tiili- & laattatyö

Mika Kinnunen

Lieto

2638357-2

 

 

 

 

Terapiapalvelut Mari Suorsa

Liminka

2234833-1

 

 

 

 

Lohjan Digimarkkinointi Oy

Lohja

2638799-5

 

 

 

 

Ålands Garveri Ab

Maarianhamina

0145032-9

 

 

 

 

T:mi Juuso Saari

Masku

2640211-2

 

 

 

 

Siivousapu Pölysieppo Ky

Merikarvia

2639029-7

 

 

 

 

Tmi Ere Vihavainen

Mäntsälä

2039612-9

 

 

 

 

Metsätyö Paasonen

Mäntyharju

2635995-1

 

 

 

 

Ultium

Nurmijärvi

2636303-7

 

 

 

 

Korukarpalo

Nurmijärvi

2640676-2

 

 

 

 

Sortuma Oy

Orimattila

2639488-8

 

 

 

 

Tmi Ville Hoivala

Orivesi

2635353-3

 

 

 

 

Bit Brewers Oy

Oulu

2639556-5

 

 

 

 

Kuusama Hyvinvointipalvelut

Oulu

2639737-6

 

 

 

 

Toiminimi Tuuli Halttu

Oulu

2640426-5

 

 

 

 

AMH Consulting

Oulu

2640465-2

 

 

 

 

Döner X-Press

Oulu

2640556-7

 

 

 

 

Codeholic Oy

Oulu

2640747-4

 

 

 

 

Funlandia Oy

Outokumpu

2640448-4

 

 

 

 

Toni Lindberg

Paimio

2640257-7

 

 

 

 

Harakka Finland Oy

Pirkkala

2639789-4

 

 

 

 

Pizza Burger House

Pornainen

2640205-9

 

 

 

 

Ab Accenta Finland Oy

Porvoo

2632876-8

 

 

 

 

Afro-Asia Shop

Porvoo

2639601-5

 

 

 

 

Byggnadsvårdare Andersson

Porvoo

2640186-5

 

 

 

 

Tmi Välimäki-Sport

Porvoo

2640506-5

 

 

 

 

Talli-Kirppis & Vintage shop

Pyhäjärvi

2640416-9

 

 

 

 

Talotekniikka M. Merisaari

Pöytyä

2638723-1

 

 

 

 

Personal Trainer Jesse Virtanen

Pöytyä

2640380-1

 

 

 

 

Karis bok & Papper

Raasepori

2634078-3

 

 

 

 

Ab Joy Valley Oy

Raasepori

2637284-9

 

 

 

 

Tmi Matti Hiltunen

Raisio

2638721-5

 

 

 

 

Kotipalvelu Kati

Raisio

2639720-2

 

 

 

 

Tmi Waltteri Piilola

Raisio

2640391-6

 

 

 

 

Liina Lahti

Rauma

2639739-2

 

 

 

 

Hoivapalvelukeskus Hoiva Villa Oy

Rovaniemi

2639738-4

 

 

 

 

Asunto Oy Vahdon Helmi Rusko

Rusko

2633017-1

 

 

 

 

FM-Rakenne

Rusko

2639810-9

 

 

 

 

Saariston Puhtaus Oy

Salo

2639434-3

 

 

 

 

Tmi M.T.T Kontio

Salo

2640924-2

 

 

 

 

Octego Ab

Saltvik

2639773-9

 

 

 

 

Lounas-Vintti T:mi

Seinäjoki

2640292-1

 

 

 

 

Sotkamon Kaivosrakennus Oy

Sotkamo

2634286-9

 

 

 

 

PopUp Media Oy

Tampere

2637586-3

 

 

 

 

T:mi Marko Lappi

Tampere

2638608-7

 

 

 

 

Tmi Urheiluhieroja

Susanna Lehikoinen

Tampere

2640325-4

 

 

 

 

Kotityöpalvelu Pulmu

Tampere

2640332-6

 

 

 

 

Ompelimo Sanna Maaniemi

Tampere

2640521-7

 

 

 

 

Viitanen Ari Kalevi

Tampere

1129358-2

 

 

 

 

Studio Yin Turku Oy

Turku

2636458-2

 

 

 

 

Näkinkuja holding Oy

Turku

2638911-4

 

 

 

 

TT Fitness Oy

Turku

2639114-2

 

 

 

 

Hunters Inn Pub Oy

Turku

2640033-6

 

 

 

 

TLT-Invest Oy

Turku

2640253-4

 

 

 

 

ANAHITA BEAUTY

Turku

2526721-1

 

 

 

 

Jani Rättyä

Turku

2615451-8

 

 

 

 

Muokkaamo

Tuusula

2640318-2

 

 

 

 

Jone`s Garage

Tuusula

2640890-1

 

 

 

 

Tmi Unto Tuukkanen

Uurainen

2638885-9

 

 

 

 

Ab Apio Oy

Vaasa

2631590-8

 

 

 

 

Alexin Hovi Oy

Vaasa

2637329-4

 

 

 

 

Kuki Music Productions

Vantaa

2636797-8

 

 

 

 

Rantakirppu Oy

Vantaa

2638633-5

 

 

 

 

Vexcom Oy

Vantaa

2639557-3

 

 

 

 

Vantaan VV Rakennus

Vantaa

2639856-3

 

 

 

 

RelionSales Oy

Vantaa

2640003-7

 

 

 

 

NG Orthotics & Consulting Oy

Vantaa

2640157-4

 

 

 

 

Tmi Niina Manninen

Vantaa

2640347-3

 

 

 

 

Tmi Anne Lounakoski

Vantaa

2640834-6

 

 

 

 

Suomen neuroplastinen

kuntoutusterapia

Vesanto

2640078-2

 

 

 

 

Ravintola Ramon Oy

Vihti

2633387-4

 

 

 

 

Say-Write Communications

Vihti

2638720-7

 

 

 

 

Feel Your Photos

Vihti

2640106-4

 

 

 

 

T:mi Janita Lavonen

Vihti

2640550-8

 

 

 

 

JariVon Enterprises

Vihti

2640653-5

 

 

 

 

Parturi-Kampaamo Tuija Kinnunen

Ylivieska

2639982-2

 

 

 

 

Muotitukka Jenni

Ylivieska

2640936-5

 

 

 

 

Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Kauppa käy: Helsingin kivijalkamyymälät lähes täynnä

$
0
0

Kivijalkamyymälät ovat iskemässä takaisin ostoskeskuksille. Helsingin keskustassa lähes kaikki liiketilat täynnä yrittäjiä.

Helsingin Uutiset selvitti liiketilojen käyttöasteen Helsingin ydinkeskustassa. Täysin tyhjänä oli vain kaksi liiketilaa 150:stä.

Kaupan konsultti Tuomas Santasalo kertoi Helsingin Uutisille että esimerkiksi vilkas Fredrikinkatu Helsingin keskustassa houkuttelee jatkossakin ja että tulijoita on enemmän kuin tiloja. Hän ei vähättele kaupan kriisiä ja Stockmannin ongelmia.

- Isoilla yrityksillä se ottaa koville. Talouden taantuma painaa pieniäkin mutta ne pärjäävät Santasalo totesi lehdelle.

Santasalon mukaan menestyksen syyt ja liiketoiminnan vahvuudet ovat jousto ja palvelu sekä erikoistuminen entistä syvemmälle johon isot eivät taivu.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Vuoden alihankkija on... Purso!

$
0
0

Alihankinta-messuilla Tampereella on juuri julkistettu vuoden alihankkija. Palkinto meni nyt Siuroon ja Ikaalisiin.

Vuoden Alihankkijaksi nimetyn Purso Oy:n vuoden 2013 liikevaihto oli noin 69 miljoonaa. Toimipaikat ovat Siurossa ja Ikaalisissa henkilökuntaa on yhteensä 230. Alumiiniteollisuuden toimitukset olivat vuositasolla noin 17 000 tonnia josta 35 prosenttia toimitettiin vientiin.

Purson sulatto sijaitsee Ikaalisissa. Sulatossa alumiini sulatetaan seostetaan ja valetaan pursotusaihioiksi profiilien raaka-aineeksi. Aihioiden valmistuksessa hyödynnetään ensisijaisesti oman pursotuslaitoksen sekä teollisuuden tuottamaa uudelleensulatettavaa raaka-ainetta. Alumiinin kierrätettävyyden ansiosta lähes puolet Pursossa käytettävästä alumiinista tulee tuotantoon tätä kautta.

Pursotuslaitos valmistaa alumiiniprofiileja mittatilaustyönä. Nykyaikaisen pursotustekniikan ansiosta alumiiniprofiilin käyttö kasvaa jatkuvasti. Pursotustekniikka ja edulliset työkalukustannukset antavat suunnittelijalle suuren vapauden räätälöidä profiili kuhunkin käyttötarkoitukseen sopivaksi. Perinteisten talon- ja koneenrakennussovellusten lisäksi alumiinin käyttö lisääntyy voimakkaasti mm. kuljetustekniikan sähkötekniikan ja elektroniikan aloilla.

Purson kevytmetallikonepaja on osa yhtiön alumiinituotteiden koko valmistusketjua - kuten myös rakennusjärjestelmäyksikkö joka kehittää ja valmistaa monipuolisia alumiinisia profiilijärjestelmiä rakennusteollisuuden tarpeisiin.

Purso Oy:llä on lähes viiden vuosikymmenen kokemus alumiinin pintakäsittelystä. Yhtiö tarjoaa kokonaispalvelua jossa asiakas saa profiilit sekä levy- ja kappaletavarat halutessaan joko anodisoituna tai pulverimaalattuna.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi


Yrittäjäsanomat ylsi kaikkien aikojen ennätykseen

$
0
0

Suomalaisen yrittäjyyden äänenkannattaja eli Yrittäjäsanomat on tehnyt kaikkien aikojen ennätyksen lukijamäärissä.

Tiistaina julkistettujen Kansallisen Mediatutkimuksen lukujen perusteella Yrittäjäsanomilla on nyt 118 000 lukijaa. Kasvua puolen vuoden takaiseen mittaukseen on peräti 124 prosenttia. KMT-luku mitattiin välillä syksy 2013 ja kevät 2014.

- Kasvuprosentti on Suomen kovin jos verrokkina ovat sanoma- ammatti- tai talouselämän lehdet. Tulos kertoo siitä että yrittäjät arvostavat sellaista sisältöä joka auttaa heitä ratkaisemaan muun muassa arjen ongelmia sanoo päätoimittaja Kimmo Koivikko.

Yrittäjät ovat löytäneet myös Yrittajat.fi-verkkosivuston. Uutis- ja tietokanava teki toissa viikolla uuden kävijäennätyksen yli 82 000 eri viikkokävijää.

Yrittäjäsanomat on Suomen Yrittäjien jäsenlehti joka ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Yrittajat.fi on nopeasti kasvava uutis- ja tietokanava yrittäjille ja yrittäjyydestä kiinnostuneille.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

 

Vientivoimat yhdistyvät: Nyt on kuultu yrittäjiä

$
0
0

Yritysten vientikoulutukseen erikoistunut Fintra ja Finpron vientikonsultointi ovat lyöneet hanskat yhteen.

Jatkossa pelkästään Fintra-nimeä kantava organisaatio lupaa keskittyä palvelemaan erityisesti pieniä ja keskisuuria vientiyrityksiä.

– Kuuntelimme yrittäjiä. He haluavat konkreettista apua kansainvälistymiseen tuotteilleen laajemmat markkinat ja kohdemaista parhaat kumppanit. Uusi Fintra tarjoaa nyt kaikki kansainvälistymispalvelut yhdestä paikasta mainostaa toimitusjohtaja Kaisa Vikkula.

Palvelukonseptiin kuuluvat yrityksen nykyisen markkina-aseman parantaminen liiketoiminnan laajentaminen uusiin segmentteihin uusille markkinoille tai täysin uuden toimintatavan löytäminen. Fintran mukaan suosituimpia palveluita ovat kansainvälistymisidean testaus ja partnerihaku sekä kansainvälistymisosaamisen kehittäminen.

Suomessa on 11 600 vientiä harjoittavaa yritystä. Pk-yritysten viennin arvo oli viime vuonna 75 miljardia euroa joka vastaa 13 prosenttia koko Suomen viennistä. Pk-yritysten viennin osuus maamme kokonaisviennistä on vuosittain tasaisesti kasvanut.

Kimmo Koivikko
kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Matti Vanhanen: Suomi mokasi luovuttuaan markasta

$
0
0

Entinen pääministeri ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen tylyttää. Suomi mokasi euroon liittymisen.

- Suomessa pitäisi aidosti tunnustaa se että yhteisvaluuttaan liittyvien etujen rinnalla järjestelmämme jäi 1990-luvulla kehittämättä yhteisvaluutan oloihin. Luovuimme devalvaatiokeinosta ja omasta korkopolitiikasta mutta emme hankkineet näiden tilalle mitään kriisinhoitovälineitä Vanhanen totesi Alihankinta-messuilla Tampereella.

Vanhasen mukaan nyt  Suomen kädet ovat sidotut kilpailukyvyn heikennyttyä.

- Kilpailukyvyn eteen on toimittava monella rintamalla mutta emme voi sulkea silmiämme myöskään siltä että joko kykenemme tekemään järjestäytyneesti sisäisen devalvaation tai ainakin annamme yritystasolle aikaisempaa suuremmat mahdollisuudet päättää voitetaanko tarjouskilpailut Suomeen vai nostammeko kädet pystyyn. Kyse on työmarkkinoiden toimintakyvystä.

Vanhanen viittasi puheessaan Björn Wahlroosin sunnuntaiseen Helsingin Sanomien haastatteluun jossa Wahlroos arvioi Suomella olevan peräti 30 prosentin devalvaatiopaine mikäli Suomella olisi oma valuutta.

- En osaa arvioida onko tuo prosenttiluku kohdallaan mutta suunnan se varmasti näyttää Vanhanen totesi.

Euroon liittymisen ongelmat nousivat esille jo kesällä Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Mikko Simolinnan toimesta.

- Jäsenyys rahaliitossa vaatii merkittävää palkkojen ja hintojen joustavuutta jotta maa voi mukautua ulkopuolelta tuleviin talouden häiriöihin kuten vuonna 2008 alkaneeseen finanssikriisiin Simolinna huomautti SuomiAreena-tapahtumassa Porissa heinäkuussa.

Simolinnan mukaan 1990-luvun lopulla ymmärrettiin kyllä että devalvaation jääminen pois keinovalikoimasta on korvattava paljon joustavammilla työmarkkinoilla. Mitään ei kuitenkaan tehty.

- Kun yhteisvaluuttaan siirryttiin poliitikot eivät varmistaneet millään tavalla sitä että työmarkkinoiden tarvittava joustavuus todella toteutuu. Poliitikkojen olisi pitänyt osana EMU-ratkaisua tehdä tarvittavat muutokset työmarkkinoiden pelisääntöihin.

Simolinna arveli poliitikkojen luottaneen siihen että työmarkkinajärjestöt huolehtivat joustavuuden lisäämisestä.

- Niin ei ole käynyt. Työehdoista ei voi vieläkään sopia laajasti työpaikoilla.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Suuryritysten sikailu kuriin - 30 päivän maksuaika lakiin?

$
0
0

Suurten yritysten häikäilemätön tapa maksaa pienten yritysten laskut milloin huvittaa on saamassa stopin. Laki 30 päivän maksuajasta etenee.

Pienten yritysten raivon ja suoranaisen ahdistuksen aihe on suurten yritysten tapa venyttää laskujen maksamista. Käytännössä kyse on suurten yritysten ottamasta lainasta jonka pienet yritykset myöntävät tahtomattaan.

Suomen Yrittäjät teki viime syksynä aloitteen oikeusministeriölle maksuehtolain muuttamisesta siten että maksuajan sallituksi enimmäiskestoksi kaupallisissa sopimuksissa säädettäisiin 30 päivää. Kansanedustajien enemmistö on omassa lakialoitteessaan ehdottanut vastaavaa muutosta.

Asiaa on selvitetty yhteistyössä oikeusministeriön Suomen Yrittäjien ja Elinkeinoelämän Keskusliitto EK:n kanssa. Suomen Yrittäjät vetoaa pk-yritysbarometrin maksuaikoja koskevaan selvitykseen mikä on laajin asiaa koskeva selvitys.

Kyse ei ole vastanneiden mielipiteistä vaan faktoista eli siitä kuinka moni pk-yritys on joutunut hyväksymään yritysasiakkaiden tai yhteistyökumppanien vaatimuksen yli 30 päivän maksuajasta.

Barometrin mukaan peräti 44 prosenttia yrityksistä on joutunut hyväksymään yli 30 päivän maksuajan. Näistä lähes viidennes on joutunut hyväksymään 60 päivän maksuajan ja 36 prosenttia yli 60 päivän maksuajan. Tulokset kertovat siitä että pk-yritysten neuvotteluasetelma suhteessa toiseen sopijakumppaniin on heikko.

Intrum Justitian eurooppalaisen selvityksen mukaan 84 prosenttia yrityksistä arvioi että vastapuoli viivyttelee tahallaan maksuja. Viisi vuotta sitten vastaava luku oli 63 prosenttia. Selvityksessä merkityksellistä on että yli 50 miljoonan euron liikevaihtoluokassa peräti 42 prosenttia yrityksistä on ollut perinnän kohteena. Tämä kertoo että erityisesti isommissa yrityksissä maksut venyvät.

Selvityksestä ilmenee edelleen että 40 prosenttia eurooppalaisista yritysjohtajista sanoo maksuviiveiden vaikuttavan siten ettei uusia työntekijöitä voida palkata. Suomessa maksuviiveiden vaikutusten vuoksi 25 prosenttia ei palkkaa uusia työntekijöitä ja 13 prosenttia joutuu turvautumaan irtisanomisiin.

Kun pk-yritys ei saa ajoissa maksua toimittamastaan palvelusta tai tuotteesta se joutuu helposti itse vaikeuksiin kun maksua odottavan yrityksen pitää löytää korvaavaa käyttöpääomarahoitusta.

- Pitkä maksuaika voi johtaa myös siihen että arvonlisävero on tilitettävä ennen kuin on itse saanut suorituksen. Pelkästään tämä voi aiheuttaa tarpeen väliaikaiselle rahoitukselle. Pahimmillaan lyhytaikaista käyttöpääomarahoitusta ei saa ja yritys joutuu maksuvaikeuksiin. Tämä on väärin lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula Suomen Yrittäjistä toteaa.

Maksuaikoja rajoittaa direktiivi jonka mukaan yritysten pitää maksaa laskut toiselle yritykselle viimeistään 60 päivässä. Direktiivi kuitenkin sallii sen että jäsenmaissa vaaditaan lyhyempiä maksuaikoja. Oikeusministeriön laatima oli alkusyksystä lausuntokierroksella. Seuraavaksi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson linjaa miten asiassa edetään.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Päivän uudet yritykset - katso kaupunkisi tiedot

$
0
0

Mitä yrityksiä kaupungissasi on perustettu? Katso tästä listasta jossa ovat 16.9.2014 rekisteröidyt uudet yritykset. Klikkaa Y-tunnusta saadaksesi lisätietoja.

Tmi Telementti

Akaa

 

 

 

 

2639941-9

LUMITOMIS

Espoo

 

 

 

 

2631561-7

Fu Run Oy

Espoo

 

 

 

 

2638947-2

Panu Korpela Consulting Oy

Espoo

 

 

 

 

2639331-6

ICEYE Oy

Espoo

 

 

 

 

2639822-1

Heart to Hair

Espoo

 

 

 

 

2640520-9

Advokatbyrå Familja

Espoo

 

 

 

 

2640729-8

BEYOND WORDS

Espoo

 

 

 

 

2640965-6

Kotitalkkari In

Espoo

 

 

 

 

2641306-5

R. Vähäsaari Oy

Haapavesi

 

 

 

 

2629776-2

Miia Kiiski

Hamina

 

 

 

 

2640649-8

PARTURI – KAMPAAJA

ANU KOPONEN

Hanko

 

 

 

 

2640284-1

Kaygusuz T:mi

Hattula

 

 

 

 

2639827-2

Matriks-Team Oy

Helsinki

 

 

 

 

2629084-3

GrainSense Oy

Helsinki

 

 

 

 

2630019-1

Mope – Monikulttuurinen

perhetyö osk

Helsinki

 

 

 

 

2632421-4

Puding Oy

Helsinki

 

 

 

 

2634012-6

Mr. AK & Partners OY

Helsinki

 

 

 

 

2637150-4

AF Retail 4 Oy

Helsinki

 

 

 

 

2637356-9

JS FOODS OY

Helsinki

 

 

 

 

2637637-2

Saneerausliike Pappi

ja Kanttori Oy

Helsinki

 

 

 

 

2638022-4

Kaasikin Palvelut T:mi

Helsinki

 

 

 

 

2639118-5

MengSalon Oy

Helsinki

 

 

 

 

2639232-1

Jenni Glad

Helsinki

 

 

 

 

2640399-1

LYYSI

Helsinki

 

 

 

 

2640403-8

Solution Brothers Oy

Helsinki

 

 

 

 

2640580-7

Ruusuntarha

Helsinki

 

 

 

 

2640637-5

Psykologipalvelu Isosävi

Helsinki

 

 

 

 

2640711-6

Nonbye Oy

Helsinki

 

 

 

 

2640756-2

Tmi KUUMA HKI

Helsinki

 

 

 

 

2640801-2

ALINA JUUSTI-HAWKES

Helsinki

 

 

 

 

2641240-9

Tmi Pinja Pennanen

Helsinki

 

 

 

 

2641243-3

Jaakko Raami

Helsinki

 

 

 

 

2641249-2

AIME JÄRVLEPP

Helsinki

 

 

 

 

2624993-9

FI-RU Media Services

Helsinki

 

 

 

 

2641281-2

Tmi Aija Tolvanen

Helsinki

 

 

 

 

2641547-4

LG-Line T:mi

Helsinki

 

 

 

 

2641746-1

Luontopelit Nature games

Hollola

 

 

 

 

2637926-6

Pirjo Paarma

Hollola

 

 

 

 

2640398-3

Luottometsuri Tmi

Humppila

 

 

 

 

2640333-4

T:mi Marko Luidre

Hyvinkää

 

 

 

 

2640603-3

Diamina

Hämeenkyrö

 

 

 

 

1869933-1

Psykoterapiapalvelut

Leila Åberg

Hämeenlinna

 

 

 

 

2640299-9

My Fault

Hämeenlinna

 

 

 

 

2640967-2

Lakitoimisto Maria Viljanen Oy

Hämeenlinna

 

 

 

 

2641177-2

Ranta Timo maatila

Jalasjärvi

 

 

 

 

2165010-9

Kari Väli-Kohtamäki maatila

Jalasjärvi

 

 

 

 

2640598-9

Marko Väli-Kohtamäki maatila

Jalasjärvi

 

 

 

 

2449206-2

Charlotta Väli-Kohtamäki maatila

Jalasjärvi

 

 

 

 

2640612-1

Tehogreen Oy

Janakkala

 

 

 

 

2640660-7

AstriCarbon Oy

Joensuu

 

 

 

 

2640388-7

Toiminimi M. Turunen

Joensuu

 

 

 

 

2640528-4

Tmi Jani Strand

Joensuu

 

 

 

 

2640635-9

Muuraus ja Rakennus

Keijo Häkkinen

Juva

 

 

 

 

2641133-4

LVI-Urakointi Kuokkanen Oy

Jyväskylä

 

 

 

 

2637542-5

Kleidi Oy

Järvenpää

 

 

 

 

2636989-3

RST-PasaTa t:mi Tapani Pesonen

Järvenpää

 

 

 

 

2641096-4

TR-Vesitykit Oy

Kaarina

 

 

 

 

2638157-7

Tmi Lauri Lukander

Kaarina

 

 

 

 

2641300-6

Teeri-Hevossuon

jätevesiosuuskunta

Kajaani

 

 

 

 

2633230-2

Simo Uusi-Mikkola

Kangasala

 

 

 

 

2639912-8

Iloliemi Oy

Kangasala

 

 

 

 

2640899-5

Tmi Pertti Korpunen

Kankaanpää

 

 

 

 

2641152-9

Puheterapeutti Soile Autio

Karstula

 

 

 

 

2641138-5

Kauneuden Syke

Kempele

 

 

 

 

2640206-7

Tmi Noora Törmä

Kihniö

 

 

 

 

2641140-6

Scent Detection Dogs SvB

Kirkkonummi

 

 

 

 

2633275-9

KL-RACING-SPORT

Kolari

 

 

 

 

2640769-3

Tpoint Oy

Kotka

 

 

 

 

2638899-8

Vyöhyketerapia Liisa Puhakka

Kouvola

 

 

 

 

2640688-5

Oy Ronsson Ab

Kristiinankaupunki

 

 

 

 

2635727-8

Pirjo SH Manninen

Kuopio

 

 

 

 

1177656-8

Kotipalvelu Pajunkissa Ky

Kuopio

 

 

 

 

2640547-9

HSAL Invest Oy

Kuopio

 

 

 

 

2640893-6

Rakennus Oba

Kärsämäki

 

 

 

 

2640210-4

Krista Särö Tmi

Lahti

 

 

 

 

2563877-2

Tarja Selenius

Lahti

 

 

 

 

2640927-7

Taxi Stefan Carlsson

Lapinjärvi

 

 

 

 

2641208-9

PEPO Areena Oy

Lappeenranta

 

 

 

 

2636473-4

Maanrakennus Antti

Patakangas Oy

Lempäälä

 

 

 

 

2638945-6

Iizy-Plan

Liperi

 

 

 

 

2641079-6

FysioRunteli

Lohja

 

 

 

 

2641297-8

Putki-Balanssi Oy

Lumijoki

 

 

 

 

2638354-8

Jussi Latva

Masku

 

 

 

 

2641147-3

HYRBIL VASA

Mustasaari

 

 

 

 

1594060-1

Keski-Suomen Yrityskiinteistöt Oy

Muurame

 

 

 

 

2639974-2

Tmi. Anne Puranen

Mänttä-Vilppula

 

 

 

 

2640382-8

Naantalin musiikkipalvelut

Naantali

 

 

 

 

2619434-1

Lähimmäispalvelu Esther

Orimattila

 

 

 

 

2636275-5

Tuomalan tila

Orimattila

 

 

 

 

2326002-4

AMJ Trading avoin yhtiö

Oulu

 

 

 

 

2637357-7

TALVEA Oy

Oulu

 

 

 

 

2639415-9

Tmi Jonne Koljonen

Oulu

 

 

 

 

2640507-3

Hammaslääkäri Arttu Yrjänä

Oulu

 

 

 

 

2640510-2

Carox

Oulu

 

 

 

 

2640822-3

Kannustaja eServices

Oulu

 

 

 

 

2641144-9

Tuontirengas Oy

Paltamo

 

 

 

 

2639509-8

Mahla Forest

Pieksämäki

 

 

 

 

2638391-9

RR Ind Oy

Pielavesi

 

 

 

 

2639793-1

Ruusunoksa & Lilja Oy

Pirkkala

 

 

 

 

2640217-1

Asunto Oy Porin Kullankuja 2

Pori

 

 

 

 

2641033-1

Johanna Vornanen

Porvoo

 

 

 

 

2641195-9

Tmi Tiia Renlund

Pyhtää

 

 

 

 

2641191-6

K Aholan Kauneus

Pyhäjärvi

 

 

 

 

2637433-4

JIGU Oy

Pyhäjärvi

 

 

 

 

2639260-4

Tmi Sahindal Celalettin

Pyhäjärvi

 

 

 

 

2640771-4

MapleMountain Editing Tmi

Raasepori

 

 

 

 

2641278-3

Rauman Beauty And Healthy Club Oy

Rauma

 

 

 

 

2640602-5

Jaana Pekkanen-Halonen

Rautjärvi

 

 

 

 

2641028-6

RokFix Oy

Rovaniemi

 

 

 

 

2633124-6

Santasport Finland Oy

Rovaniemi

 

 

 

 

2640679-7

SIIPIMEDIA OY

Salla

 

 

 

 

2638656-2

AGL Simulations Oy

Salo

 

 

 

 

2639214-5

Menestys Consulting Oy

Savonlinna

 

 

 

 

2636997-3

Salon Pinna Oy

Savonlinna

 

 

 

 

2639934-7

Tmi Sara Ridansuu

Savonlinna

 

 

 

 

2641129-7

Asunto Oy Seinäjoen Karhunkynsi

Seinäjoki

 

 

 

 

2626659-5

HUUSKON HOITAVA HIERONTA

Sotkamo

 

 

 

 

2641038-2

Quattroservices Tampere Oy

Tampere

 

 

 

 

2640323-8

Ekokampaaja Emmi Asikainen

Tampere

 

 

 

 

2640409-7

Sappeen Islanninhevos-elämys

Tampere

 

 

 

 

2640593-8

Major De´

Tampere

 

 

 

 

2640727-1

Deep Beginnings

Tampere

 

 

 

 

2641128-9

Vyöhyketerapeutti Sirkka Anttila

Tampere

 

 

 

 

1064531-2

Sergonomia

Tampere

 

 

 

 

2641153-7

PARTURI-KAMPAAMO

ALIISA VESA

Tornio

 

 

 

 

2640991-2

Osuuskunta Nuno

Turku

 

 

 

 

2630088-8

Asunto Oy Turun

Munkkionpuisto VII

Turku

 

 

 

 

2636909-2

Lastensuojelupalvelut

Kari Valikainen Oy

Turku

 

 

 

 

2638616-7

Janne I Jääskeläinen Oy

Turku

 

 

 

 

2640068-6

One Point Life

Turku

 

 

 

 

2640788-8

It's A plan

Turku

 

 

 

 

2640815-1

Piveka Oy

Turku

 

 

 

 

2640895-2

Kaviokyyti

Tuusula

 

 

 

 

2640858-1

Tmi Murto-ommel

Tyrnävä

 

 

 

 

1578526-9

Crombi öppet bolag

Vaasa

 

 

 

 

2638162-2

Asunto Oy Vantaan Talkootie 13

Vantaa

 

 

 

 

2638245-7

Tuulahdus Kodin- ja

Pihapiirinpalvelut Tmi

Vantaa

 

 

 

 

2638299-1

Trelmet Oy

Vantaa

 

 

 

 

2638784-8

SSA Asumispalvelut Oy

Vantaa

 

 

 

 

2638922-9

Oy China Partners Ltd

Vantaa

 

 

 

 

2639569-6

Milka Krogerus

Äänekoski

 

 

 

 

2640717-5

Canis & Felis Oy

Äänekoski

 

 

 

 

2641254-8

Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus.

Teppo Kuittinen

teppo.kuittinen@yrittajat.fi

Viewing all 11212 articles
Browse latest View live