Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all 11212 articles
Browse latest View live

Lukuisat yrittäjät ihmeissään perintälaskusta – voi olla aiheeton

$
0
0

Monelle yrittäjälle on tullut perintälaskuja kaksi vuotta vanhasta maksusta joka on usein maksettu päivän tai pari myöhässä.

Suomen Yrittäjien neuvontapalveluun on tullut paljon puheluita yrittäjien saamista laskuista joissa Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonta Oy / Forive Oy vaatii 40 euron vakiokorvausta perintäkuluista. Laskun saajaksi on merkitty KTC Finland Oy Laskutuspalvelu.

Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonta Oy ei vastannut Yrittäjäsanomien kommenttipyyntöön torstaina.

Suomen Yrittäjien neuvonnasta arvioidaan että osa yrittäjille lähetetyistä perintälaskuista saattaa olla aiheettomia. Perintälaskuissa viitataan esimerkiksi runsaan 350 euron maksuun jonka maksu on viivästynyt vuoden 2013 kesäkuussa.

Runsaan 350 euron maksu on saattanut perustua voimassa olevaan sopimukseen Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonta Oy:n ja yrittäjän välillä. Useissa tapauksissa yrittäjä on myöhästynyt maksussaan päivän tai pari.

– Joissakin tapauksissa yrittäjä ei kuitenkaan ole koskaan edes tehnyt sopimusta laskuttajan kanssa. Silloin laskutukselle ei ole perustetta ja vaatimus perintälain mukaisista perintäkuluista on aiheeton kertoo Suomen Yrittäjien lakineuvoja Arttu Joensuu.

Perusteettomasta laskusta on aina syytä reklamoida kirjallisesti esimerkiksi sähköpostilla jolloin yrittäjälle jää myös todiste tehdystä reklamaatiosta.

– Yrittäjän kiistettyä maksuvelvollisuutensa täytyy perintä keskeyttää perintälain mukaan Joensuu sanoo.

Oliko eräpäivä ennalta määrätty?

Jos yrittäjä on tehnyt Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonta Oy:n kanssa sopimuksen yrittäjän kannattaa selvittää onko eräpäivästä sovittu etukäteen.

Perintälain mukainen oikeus vaatia 40 euron vakiokorvausta perintäkuluista alkaa silloin kun velkojalla on oikeus viivästyskorkoon. Ellei eräpäivää ole etukäteen sovittu viivästyskorkoa on maksettava 30 päivän kuluttua siitä kun velkoja on lähettänyt laskun tai maksuvaatimuksen.

– Jos siis alkuperäisessä sopimuksessa ei ole ennalta määrättyä eräpäivää eikä maksu ole myöhästynyt yli 30 päivää laskun lähettämisestä perintälain mukaista oikeutta 40 euron vakiokorvauksen perintään ei ole Joensuu selventää.

– Pelkästään alkuperäisessä laskussa mainittu eräpäivä ei siten välttämättä merkitse sitä että viivästyskorkoa tulisi maksaa laskun eräpäivästä lukien Joensuu jatkaa.

Jos yritys on tehnyt Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonta Oy:n kanssa sopimuksen ja eräpäivästä on sovittu jo etukäteen on velkojalla oikeus viivästyskorkoon ja perintäkulujen vakiokorvaukseen eräpäivästä lukien.

– Jos eräpäivästä on ennalta sovittu on maksua vaativan vastuulla näyttää tämä toteen. Mikäli eräpäivästä on esimerkiksi mainittu vain kirjallisissa vakiosopimusehdoissa on velkojan näytettävä että kirjalliset vakiosopimusehdot ovat tulleet osaksi sopimusta Joensuu kertoo.

Sittemmin Suomen Sopimusoikeusvalvonta Oy

Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonnan verkkosivuilla kerrotaan että yritys on perustettu "vastaamaan yrittäjien tiedonpuutteeseen missä ja mikä tärkeintä miten kannattaisi näkyä eri verkkomedioissa".

Liiketoiminnan kuvailu jatkuu: "Näiden lisäksi väärinperustein tehdyt laskutukset ovat olleet keskeinen osa palvelumme olemassaoloa."

Suomalaisen Yrittäjän Edunvalvonta Oy on muuttanut nimensä 11. toukokuuta Suomen Sopimusoikeusvalvonta Oy:ksi.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi


Nämä 385 suomalaisyritystä ponnistivat parhaaseen luokkaan – katso lista

$
0
0

Yrittäjäsanomat julkaisee viikoittain parhaaseen AAA-luokkaan päässeiden yritysten tiedot.

Lista julkaistaan torstaisin jolloin mukana listauksessa ovat AAA-luokkaan edellisen viikon torstaista kuluvan viikon keskiviikkoon mennessä listalle päässeet yritykset.

Tiedot toimittaa Bisnode. Luokitus perustuu Bisnoden kehittämään automaattiseen luottoluokitusjärjestelmään. Se on jatkuvapäivitteinen järjestelmä joka yrityksen toimintaa taustaa taloutta ja maksutapaa koskevaa informaatiota järjestelmällisesti keräämällä ja analysoimalla arvioi yrityksen luottokelpoisuutta ja sen kykyä selviytyä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä sitoumuksista.

Yrittäjäsanomat julkaisee myös tietoja perustetuista yrityksistä. Tämä lista julkaistaan tiistaisin.

Tämä AAA-listaus pitää sisällään 14.5. – 20.5. AAA-luokkaan päässeet yritykset. Yritysjoukon liikevaihdon keskiarvo on reilut 61 miljoonaa euroa ja tuloksen keskiarvo vajaat 570 000 euroa.

Lukuja vetää ylöspäin muun muassa Fazer Food Services Oy 246 miljoonan euron liikevaihdollaan.

 

KotipaikkaYritysPerustamisvuosiLiikevaihto euroaTulos euroa
AKAAAntsa Oy198527100042000
AKAALeomuovi Oy20013261000386000
ALAVUSPohjanmaan Mestari-Insinöörit Oy198420300094000
ASIKKALALahden Kylmätekniikka Oy19891169000140000
ASIKKALAPakkanen Group Oy19669273000840000
BRÄNDÖKläppen Ab19871555000603000
ENONTEKIÖRakennus Mäkitalo Oy200232100027000
ESPOOÅbergin Linja Oy19662054000131000
ESPOOOy Integro Finland Ab197827600025000
ESPOOExomi Oy19941824000270000
ESPOOHeptagon Oy2000154820006130000
ESPOOOy Transaurus Ab1993641000130000
ESPOORemes & Packart Oy199372200070000
ESPOORemontti-Nummi Oy198817000031000
ESPOOSa-Va Sairaala-Varuste Oy19901294000223000
ESPOOGreDi Oy1997134300026000
ESPOOIbaco Solutions Oy20031780008000
ESPOOIlmakuoppa Oy200329300084000
ESPOOLongitudi Oy200440600051000
ESPOOSN4 International Oy20022561000186000
ESPOODaydream Capital Oy1980222000145000
ESPOOOctanorm Finland Oy Ltd1989350000132000
ESPOOSähköurakointi Linare Oy199047900053000
EURALT Liquid Transfer Oy198864800020000
EURAA & R Carton Oy1993312150002945000
FORSSAMajava Bros Oy1989131800079000
FORSSAMakecake Oy1997467000122000
HAAPAVESIMaansiirto Jylänki Oy19911067000113000
HANKOPermeco Oy1964238000100000
HANKOPowerbeam Oy1995694000225000
HATTULATavast-Data TAD Oy198217400053000
HATTULAMilectria Oy200413116000658000
HEINOLAOptipari Oy1993487000108000
HELSINKIAvainlippu Oy199064900070000
HELSINKIEtra Oy193218227200019470000
HELSINKIHaahtela-kehitys Oy19915390000571000
HELSINKIHydac Oy1985162060001639000
HELSINKIKylmäsepät Oy198122200039000
HELSINKILaerdal Oy19911106000171000
HELSINKIOy Comset Ltd199664100083000
HELSINKIOy Finnrock Ab19713261000579000
HELSINKISanoma Tekniikkajulkaisut Oy19804109000839000
HELSINKIAb Ekenäs-Grönsaksagentur Oy19952940006000
HELSINKIDemolite Oy2000317600075000
HELSINKIInfomedia Suomi Ims Oy1997557000186000
HELSINKIInsinööritoimisto Pohjatekniikka Oy19772974000195000
HELSINKIKiinteistöalan Kustannus Oy - REP Ltd19753482000164000
HELSINKIKP-MEDIA OY198948500027000
HELSINKILääkäripalvelut Jarkko Kuoppala Oy200125000084000
HELSINKIOy Putkikierre Ab197076400054000
HELSINKIPop Media Oy20023135000168000
HELSINKIRakennus Arre Oy19972339000256000
HELSINKIRengaslasi Oy19732560000325000
HELSINKIStructor Oy194027800093000
HELSINKITakowa Oy194627300013000
HELSINKIYkköstele Oy1989974000124000
HELSINKIAdento Oy200027400024000
HELSINKIAEL Oy19958721000412000
HELSINKIAhokallio Oy199323700062000
HELSINKIAKL-Palvelu Oy198461000041000
HELSINKIAtlas Forest Oy19949082000312000
HELSINKIBetter Business international Communication Finland Oy1989596000130000
HELSINKICombident Oy1995328000164000
HELSINKICormet Oy19962202000446000
HELSINKIDiafora Oy199480500060000
HELSINKIDinas Oy199754000035000
HELSINKIDiskteknik Finland Oy199448800040000
HELSINKIFA Solutions Oy19991279000159000
HELSINKIFazer Food Services Oy199124693000013180000
HELSINKIFondia Oy198811416000420000
HELSINKIHautaustoimisto Autio Oy1945101400069000
HELSINKIHousemarque Oy19954179000579000
HELSINKIInnomate Oy19971129000295000
HELSINKIJPC - Studiot Oy19951535000145000
HELSINKIKehityspiikki Oy200140700015000
HELSINKIKiertopaine Oy19831251000141000
HELSINKIOy Lore Ab19581411000104000
HELSINKIOy Yleiskylmä-Findri Ltd19942081000177000
HELSINKIPower Stick Oy19914813000207000
HELSINKISamaadi Minimutu Oy199829500024000
HELSINKISuomen Paikallismediat Oy197775400075000
HELSINKISuominen Oyj200140176200017821000
HELSINKITactus Oy197332400048000
HELSINKITapahtumakeskus Telakka Oy199685900012000
HELSINKITeksor Oy19763104000330000
HELSINKIAkin Sähkö Oy20031218000199000
HELSINKIEtra Electronics Oy19785287000362000
HELSINKIFinnpri Oy200430500073000
HELSINKIFinntemet Oy1953286630004570000
HELSINKIHelmark Interior Oy20001306000129000
HELSINKIHelsingin Tulkkipalvelut Oy20031215000277000
HELSINKIKeravan Agentuuri Oy200129800011000
HELSINKISahara Oy20071869000108000
HELSINKISun Ferry Oy19982343000227000
HELSINKITelemast Nordic Oy19991620000237000
HELSINKITerveyden Tuottajat Oy20095923300024423000
HELSINKIAudiotalo Oy199222400030000
HELSINKICorporate Compass Oy199721300095000
HELSINKIEKAB Systemservice Oy20001745000215000
HELSINKIHelsinki Region Marketing Oy199340300030000
HELSINKIInsinööritoimisto Tauno Nissinen Oy20003594000709000
HELSINKIMarkku Aaltonen Oy1994281000134000
HELSINKINordic Law Oy Ab1993544000135000
HELSINKINovamass Oy2002424000124000
HELSINKIOY Colly Company AB197669520001534000
HELSINKIOy Köppinen Ab1984148600082000
HELSINKIOy Motivum Ab Ltd.199733100045000
HELSINKISaunastore Oy199417000020000
HELSINKISizemore Oy199139900040000
HELSINKISquare One Oy200225100072000
HELSINKIStudentum Oy201079200085000
HELSINKISWEP Energy Oy1998356000103000
HELSINKITrailer Doctors Oy199223200013000
HELSINKITupodos Oy199818700048000
HOLLOLARotso Engineering Oy200317200049000
HYVINKÄÄInsinööritoimisto Laaksonen Oy199320500086000
HYVINKÄÄKariplast Oy19873135000312000
HYVINKÄÄHyvinkään Fysioterapia Oy199537700058000
HYVINKÄÄNsar & Sori Oy200326200011000
HYVINKÄÄSalmasähkö Oy199054600091000
HÄMEENLINNALammin Sahti Oy1985137100061000
HÄMEENLINNALihateollisuuden Tutkimuskeskus LTK osuuskunta199945700015185000
HÄMEENLINNASpira Oy Hengityshoitokeskus19924615000540000
HÄMEENLINNAAmbientia Group Oy2001101280001081000
HÄMEENLINNAMP-Maustepalvelu Oy1991210350001631000
HÄMEENLINNAAsianajotoimisto Eskelinen Oy200224400042000
HÄMEENLINNANixie Oy199918500057000
IMATRAMarlon Movies Oy198930100036000
INKOOInkoo Shipping Oy Ab199478500001061000
ISOKYRÖMäki-Reini Oy198186700072000
JANAKKALALaatuterä Oy19861057000207000
JOENSUUArcusys Oy200365860001201000
JOENSUULinja-Karjala Oy193711803000851000
JOENSUUGreenfox Oy19971154000316000
JOENSUUJoen Kumi Oy199633900013000
JOMALABila Ab Bil & Lantbruk1995170600073000
JOROINENOC-System Oy19923510000220000
JOROINENKaitaisten Kuljetus Oy19803422000358000
JYVÄSKYLÄFysikaalinen Hoitolaitos Juha Mykkänen Oy198822900051000
JYVÄSKYLÄJyväs-Saneeraus Oy200441000044000
JYVÄSKYLÄMaanrakennus Viren Oy1974441000161000
JYVÄSKYLÄPuistokissa Oy199475300029000
JYVÄSKYLÄProteco-Turvatekniikka Oy200352800024000
JYVÄSKYLÄSpekon Oy200418300033000
JYVÄSKYLÄJyväskylän Kopio-Team Oy200061600038000
JYVÄSKYLÄKeski-Suomen Takuuremontit Oy19902574000200000
JYVÄSKYLÄKilosoft Group Oy20026661000529000
JYVÄSKYLÄMetsoKaihdin Oy200441500030000
JYVÄSKYLÄMikro-Väylä Oy19851627000260000
JÄRVENPÄÄAntti-Keskus Oy198729100034000
JÄRVENPÄÄASR-Palvelu Oy1993151600044000
KAARINAT. Nieminen Oy19871767000237000
KAARINAHuonekalutehdas Korhonen Oy191215340002226000
KAARINAOy Milosan Ab20025284000563000
KAJAANIOP-Kiinteistökeskus Kainuu Oy19762644000301000
KAJAANIKuljetusliike Reijo Korhonen Oy200045700023000
KANGASALAJanka Catering Oy1988639000102000
KANGASALASKM-Asennus Oy19954386000331000
KARKKILAWorld in a Box Finland Oy199957400031000
KARSTULASuomen Jotar Oy19941460000322000
KARSTULATili ja Laskenta Jarnamo Oy200017800016000
KARVIARakennus T. Lehtonen Oy1995900000195000
KAUHAVAA. Sarkaranta Oy2000891000110000
KAUNIAINENTelepulssi Oy19781213000291000
KEMIÖNSAARIVVS-Sanvatek Oy Ab199140300037000
KEMIÖNSAARIBiotech Job Partner Oy Ab200164500058000
KERAVASRV Infra Oy198514842000967000
KERAVAKeravan Isännöinti- ja Toimistopalvelu Oy199117800018000
KIRKKONUMMIOy Viksarit Ab199218200028000
KIRKKONUMMIMaston Oy198867710001014000
KIURUVESISuomen Luomusiemen Oy199029600023000
KOKEMÄKIYsi-Kakkonen Oy199220100036000
KOKKOLAMaansiirto U Tuominiemi Oy198120200022000
KOKKOLAAb Kentso Oy19851058000148000
KOKKOLAIsoproto Oy201342300061000
KOKKOLAKiinteistö Oy Jetpark Ab2003241000151000
KOKKOLAKokkolan Pikahitsaus Oy1997118400030000
KOKKOLAMedkin Oy2013213000116000
KOTKALämpösulku Oy1984103010001310000
KOTKASähköhovi Oy198540300098000
KOTKAKotka Beger Oy198529300059000
KOTKAStanoil Oy199336400095000
KOTKAT-Base Oy1999896000169000
KOTKAOy Primation Finland Ltd199418600036000
KOUVOLAElmerikoti Oy200123700069000
KOUVOLAKSS Rakennus Oy200186760001137000
KOUVOLAPJ-Turve Oy19923114000401000
KUHMOKuhmon Raskaskone Oy20001000000144000
KUOPIOStudio-Galleria Vintti Oy198919100024000
KUOPIOX-Partner Kuopio Oy19914313000153000
KUOPIOKuopion Asennuspalvelu Oy199547600055000
KUOPIOKuopion Luonnonravinto Oy197130700014000
KUOPIOSähköhuolto Tissari Oy19812150000125000
KUORTANEKuortaneen Puutuote Oy199530400026000
KUUSAMOKuusamon Fysioterapia Oy198539100075000
KUUSAMONote Shot Oy200423500025000
KUUSAMOPehmo-Kuusamo Oy200163800018000
KÖYLIÖJarkotec Oy200228700089000
LAHTIKuljetus L & J Nieminen Oy19903198000165000
LAHTIRiihelän Huolto Oy197823100015000
LAIHIALaihian Tuote Oy197659100085000
LAPPEENRANTAKarjalan Kylmähuolto Oy1994615000135000
LAPPEENRANTAWingwah Palace Oy19922320006000
LAUKAACafe Anne-Maria Oy199329700063000
LAUKAAJakeluasema Titta Home Oy1997199800038000
LAUKAAPalvelukoti Väisänen Oy1992607000151000
LAUKAAVehviläinen Oy195137200029000
LEMLANDAffes Sjömaskiner Ab198720800043000
LEMPÄÄLÄKaivuutyö M. Formisto Oy199525200057000
LEMPÄÄLÄTulentuva Oy199217400050000
LIEKSAReo-Tuote Oy19671140000141000
LIETOKosken Alumiinivalmiste Oy19854277000785000
LIETORakennusliike Nummela Oy198742340001387000
LIPERILK-Huolto Oy198126500043000
LOHJALohjan Autokeskus Oy199019549000437000
LOHJAIlmavoima Oy200338300049000
LOHJAOy SweepTec Ltd200230100059000
LOPPIPerhekoti Palmu Oy2000409000123000
LUOTOElinstallationer Lars Sundström Ab200041700070000
MAARIANHAMINACarus PBS Ab Ltd19875888000548000
MASKUCasaplan Oy199524700045000
MIEHIKKÄLÄBernitz Oy19843507000603000
MUONIOTilitoimisto Polojärvi Oy198340500029000
MUSTASAARIKONTVA-ASENNUSLATTIA OY199040600054000
MUURAMEKytölän Kiinteistöyhtiö Oy1997229000141000
MÄNTSÄLÄEko - Flamecut Oy1992903000170000
MÄNTTÄ-VILPPULAHammastaja Oy199318100056000
MÄNTTÄ-VILPPULAHuhtikoti Oy199721100049000
MÄNTTÄ-VILPPULATarenta Oy199718200015000
MÄNTYHARJUExel Composites Oyj1996792530008456000
NAANTALISensing Oy198128900029000
NIVALAHatrick Oy19852324000193000
NURMESPielispakari Oy19925505000348000
NURMIJÄRVIWürth Elektronik Oy1975155980001274000
NURMIJÄRVIRakennusliike Ripatti Oy19782335000278000
OULUKiinteistö Oy Kaijonharju197524200065000
OULUAsianajotoimisto Ojala & Urpelainen Oy1991634000238000
OULUOulun Matkapuhelin Oy199525400046000
OULUEko Rakennuspalvelu Oy19942429000212000
OULUKIIFYS OY Kiimingin Fysioterapia19903550009000
OULUOulun Piharakennus Oy19963137000263000
OULUPP-Fasadi Oy19854557000188000
OULUSP-Elektroniikka Oy199540100067000
OULUOulun Timanttisaha Oy198042000035000
OULURaksilan Dent-Fys Oy199124300019000
OULUUniresta Oy19927667000359000
PADASJOKIMetsäkone Munnila Oy199033700019000
PAIMIORakennusliike Jalo & Fagerström Oy19903169000274000
PALTAMOKainuun Autokoulu Oy197749300095000
PARIKKALAMatriset Oy199118000048000
PARKANOTM-Rauta Oy198510595000846000
PEDERSÖREN KUNTAOy Essframe Ab19981387000242000
PEDERSÖREN KUNTABrisa Ab Oy19951726000259000
PEDERSÖREN KUNTALepplax Mekaniska Verkstad Ab200178400046000
PELLOM. Välimaa Oy1981257700064000
PIEKSÄMÄKIPieksän Auto-osa Oy19821620000203000
PIEKSÄMÄKIErikoissorvaus M Korhonen Oy198948800048000
PIELAVESIFysioterapiakeskus Tupuna Oy198037400040000
PIELAVESIPielaveden Tilikeskus Oy198622600032000
PIETARSAARISundström Naprapatterapi Ab198718600025000
PIETARSAARIJK Hotels Service Ab200119600056000
PIETARSAARIS-Frost Oy198038400088000
PORIOy Program-Production Pori Ltd19844802000233000
PORILiinaharjan Leipomo ja Konditoria Oy199336500034000
PORIMr. Panini Oy19935670000-33000
PORIOsuuskunta Satatuuli199719100019000
PORVOOFinnsweet Oy1996206340001523000
PORVOOKate-Salminen Oy199117000036000
PORVOOKonekor Oy19931500000175000
PORVOOP-merkki Oy199322200020000
POSIOLampiPojat Oy1981505000110000
POSIOPosion Jätehuolto Jouko Ahola Oy1992937000189000
PUDASJÄRVIM & M Vikström Oy198746300065000
PYHTÄÄV. Lindqvist Oy198336600019000
PYHÄJÄRVIRönkön Kukkatarha Oy200228400022000
RAASEPORIEkenäs Trävaruhus Ab19995009000178000
RAASEPORIFysioterapia Knaapinen Oy200220200028000
RAISIOJalkine- ja avainpalvelu M. Ristola Oy198233700018000
RAISIOVehmas ja Linden Oy199123400038000
RIIHIMÄKIRiihimäen Karoliinankatu 13-15 Oy198520200091000
RIIHIMÄKIGranlund Riihimäki Oy200299300069000
RIIHIMÄKIRiihimäen Messut Oy1985992000133000
ROVANIEMIAsianajotoimisto Lukkarila & Ahola Oy197544500074000
ROVANIEMILapin Sähköverkko Oy19951438000162000
RUOVESILoija Oy198219800061000
RUSKOJoranta Oy2001260000116000
SALOKuljetusliike Martti Äikäs Oy199566500050000
SALORakennus Hieta-Manni Oy199642200060000
SALOYkköstien Putkityö Oy199828900010000
SALOH. & J. Vahala Oy198452800052000
SALOMathildedalin Ruukki Oy1992528000624000
SASTAMALAV. Hukkanen Oy2003525040001800000
SAVONLINNAHP-Uitto Oy199829000024000
SAVONLINNAAutomestarit Oy Savonlinna19951839000236000
SEINÄJOKICookieland Oy19901479000158000
SEINÄJOKISeinäjoen Keskuspesula Oy19694931000743000
SEINÄJOKIPSS-Trade Oy199118440002096000
SEINÄJOKIHammaslaboratorio erikoishammasteknikko Jukka Ropponen Oy1994394000135000
SEINÄJOKIArkkitehti- ja insinööritoimisto Motiivi Oy200030700042000
SEINÄJOKIInsinööritoimisto Laatutesti Oy19921135000444000
SEINÄJOKIKomian Kranni Oy19961263000161000
SEINÄJOKIPohjanmaan Neon Oy198336300019000
SEINÄJOKIPohjanmaan SomniMed Oy2002400000171000
SIIKALATVATeräsmaja Oy1997958000124000
SIMOSimon Hakeosuuskunta200236100093000
SIPOOGreenfield Consulting Oy198721900019000
SIPOOMS-GENETEC OY198829900077000
SIPOOSipoon Eläinlääkäriasema Oy199630100026000
SOMEROKeräystoimisto Jouko Elo Oy1992191000149000
SONKAJÄRVIAMT-urakointi Oy20001056000104000
SULKAVARA Consulting Oy199027500047000
SUONENJOKIAku-Tec Oy1996835000113000
SUONENJOKIMarja-Suomen Taimituotanto Oy20002002000263000
SUONENJOKISuonenjoen Sähköasennus Oy1996891000102000
TAIVASSALOAlfasähkö Finland Oy1996808000227000
TAMPEREBrandstairs Oy198228600015000
TAMPERELaitepalvelu Jorma Juselius Oy198323700057000
TAMPERESandvik Mining and Construction Oy189757711200024580000
TAMPEREExlan Finland Oy198670700097000
TAMPEREKuljetus J & T Puustinen Oy1969264000103000
TAMPERETampereen Katehuolto Oy19826607000469000
TAMPEREX-Group Oy19821879000457000
TAMPEREIpe-Teräs Oy1994962000115000
TAMPEREMannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piirin Kotineuvola Oy199346100034000
TAMPEREMuototerä Oy19543847000377000
TAMPERETampereen Lihajaloste Oy194926350001154000
TAMPEREVisy Oy19943136000229000
TAMPEREJJO-Rakennus Oy1998953000111000
TAMPEREMillarte Oy1997360000117000
TAMPEREAnton's Best Oy2001250600082000
TAMPEREKiinteistö Oy Hatanpäänvaltatie 401981615000134000
TAMPEREKiinteistö Oy Viinikankatu 511987482000173000
TAMPERELääkäripalvelu Paassilta Oy2004323000108000
TAMPERESähkökonepalvelu Saxholm Oy198918200010000
TAMPERETampereen Tamset Oy197917700066000
TORNIOTornion Liikennekoulu Vottonen Oy198031100040000
TURKULastenpäiväkoti Satunummi Oy1974104400044000
TURKUPK Urakointi Oy20012236000189000
TURKUArrant-Light Oy19856401000209000
TURKUChiller Oy Turku2001954000299000
TURKUMaalausliike Kontto & Toivola Oy199422300023000
TURKUPalidoro Oy19933974000567000
TURKUSpheros-Parabus Oy19908446000439000
TURKUSuomen Laatutilat Oy199226500001453000
TURKUTeam-Vision Oy200355400056000
TURKUBiovian Oy200355430001240000
TURKUMaanrakennus Sautila Oy19921065000266000
TURKUBetton Oy Thoro Finland1988162600085000
TURKUInsinööritoimisto Arcus Oy19951593000288000
TURKULänsilinkki Oy19913371000719000
TURKUSuomen Fysikaaliset Hoitolaitokset Oy199263300043000
ULVILAHarjunpään teräsrakenne Oy20011593000160000
UUSIKAARLEPYYOy Prevex Ab1955213750002272000
UUSIKAARLEPYYFastighets Ab Arbetaregatan 1-319931275000373000
UUSIKAARLEPYYVexala Frys Ab1994896000102000
UUSIKAARLEPYYAb HS-Logging Oy20031220000109000
UUSIKAARLEPYYKlaus & Glenn Gräv Ab Oy200319800072000
UUSIKAUPUNKIKiinteistö Oy Uudenkaupungin Nuorisokoti1973275000109000
UUSIKAUPUNKIVakka-Suomen Lääkärikeskus Oy1981116900064000
UUSIKAUPUNKIIsännöinti Merlas Oy199421400016000
VAASAAb BEM-Consult Oy2002151100091000
VALKEAKOSKIValves Group Oy198323700077000
VALKEAKOSKIVoltek Oy199542100025000
VANTAAKaikenkarvaiset Oy19863021000277000
VANTAAKiinteistöpalvelu Koivu Oy1989139500054000
VANTAAKojalait Oy199149100055000
VANTAAPyrollpap Oy19899285000333000
VANTAATiili Tiimi Oy199725100023000
VANTAAInflight Media Finland Oy200266500097000
VANTAAIpatek Oy198732300024000
VANTAAVantaan Moottorirata Oy1990324000177000
VANTAAVantaan Uudisrakenne Oy200345200021000
VARKAUSTilimaijat Oy197617200014000
VETELIRakennus-Korpela Oy19841690000246000
VIEREMÄVeljekset Hukkanen Oy19783041000203000
VIITASAARILahtinen Forest Oy198446200088000
VIITASAARIMESTA ok Viitasaari199524800031000
VIRRATSuomen Taidekehys Oy198552800042000
VIRRATSaarimäen Kolarikorjaamo Oy199046400081000
VÖYRINyqvist Elementhus Ab19832223000288000
VÖYRIMåleri Håkan Udd Ab199228800072000
YLIVIESKAKonehuolto Kivioja Oy19882030000121000
YLIVIESKAJokilaakson Perhekodit Oy20022893000321000
ÄHTÄRISuper Mainio Oy19874844000175000
ÄÄNEKOSKITietosuunta Oy198930100049000

Suomalainen yrittäjyyskasvatus nousi taas Euroopan kärkeen

$
0
0

Nuori Yrittäjyys ry pokkasi eurooppalaisen kattojärjestön palkinnon laadukkaasta ja vaikuttavasta toiminnastaan.

Nuorten yrittäjyysasennetta työelämävalmiuksia ja taloudenhallintaa vahvistava Nuori Yrittäjyys ry on saanut Model Organisation -palkinnon.

Kattojärjestö Junior Achievement Europen myöntämä palkinto myönnetään vuosittain kansallisille yhdistyksille joiden toiminta on laadukasta ja vaikuttavaa ja jotka edistävät aktiivisesti koko Euroopan laajuisen verkoston toimintaa. Nuori Yrittäjyys ry sai palkinnon jo toistamiseen.

– Vahvuutemme on siinä että me tarjoamme opetussuunnitelmia tukevia oppimisympäristöjä koko koulua käyvälle ikäluokalla alkuopetuksesta yliopistoon asti. Kymmenen toisiaan johdonmukaisesti seuraavaa NY-ohjelmaa antaa nuorelle mahdollisuuden ottaa kouluissa opittu tieto käyttöön konkreettisen tekemisen kautta kertoo toiminnanjohtaja Virpi Utriainen tiedotteessa.

Yhdistyksen tavoitteena vuoteen 2020 mennessä on saavuttaa vuosittain 100 000 suomalaisnuorta yrittäjyyden pariin.

– Model Organisation -tunnustuksen saaminen toistamiseen on konkreettinen viesti siitä että olemme toiminnallamme vaikuttaneet nuoriin ja heidän taitoihinsa työllistyä tai työllistää itse itsensä Utriainen toteaa.

Nuori Yrittäjyys ry on voittoa tavoittelematon yhdistys joka on toiminut Suomessa vuodesta 1995 lähtien.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Onko kotikaupunkisi keskusta elävä? – Lauantaiyritysten määrä sen kertoo

$
0
0

Elävät Kaupunkikeskustat ry selvitti niin sanottujen lauantaiyritysten vaikutusta kahdeksan kaupungin elävyyteen.

Tutkija Martti Wilhelms on tutkinut viiden vuoden ajan Suomen kävelykatuja. Nyt julkaistavassa raportissa Wilhelms asettaa kahdeksan kaupunkia paremmuusjärjestykseen keskustojen elävyyden mukaan.

Tutkimuksen keskiössä ovat kaikki niin sanotut lauantaiyritykset jotka ovat auki lauantaisin. Ydinkeskustan kortteleissa lauantaiyritykset hallitsevat enemmistöä liiketiloista.

– Mitä enemmän elävässä keskustassa on yhteensä lauantaiyrityksiä ja mitä vähemmän tyhjiä liikehuoneistoja sitä elävämpi keskusta on kertoo Wilhelms Elävät Kaupunkikeskustat ry:n tiedotteessa.

Tammikuussa käynnistyneessä tutkimuksessa olivat mukana Hyvinkää Jyväskylä Kokkola Kotka Kouvola Lahti Seinäjoki ja Tampere. Wilhelms laski keskustojen yritysten ja tyhjien liikehuoneistojen määrät suhteuttaen ne asukaslukuun.

Pohjoismaiden suurin maakunnallinen sisämetropoli

Wilhelms laski kaupunkien elävyyttä kahdella eri tavalla. Molemmissa kategorioissa Wilhelms huomasi että elävimpiä ovat ne kaupungit joissa uudet kauppakeskukset on sijoitettu ydinkeskustaan.

Kun kaikkien lauantaiyritysten kokonaismäärästä vähennetään tyhjät liikehuoneistot ja luku suhteutetaan asukaslukuun on elävin keskusta Hyvinkään kaupungilla.

– Uusi kauppakeskus näkyy vahvassa tuloksessa mutta pitempi seuranta peilaa todellisen tilanteen koska keskustan reuna-alueille on tullut myös tyhjiä liiketiloja Wilhelms kertoo.

Toisena tulee Tampere ja kolmantena Kokkola.

– Tampere on Pohjoismaiden suurin maakunnallinen sisämetropoli ja myös jättimäinen kauppapaikka. Tampereella erikoistavarakauppa on keskitetty vahvasti juuri keskustaan Wilhels toteaa.

Kouvolassa taas laajat kuntaliitokset vaikuttavat tulokseen kun ne suhteutetaan asukasmäärään sekä siihen että uusi kauppakeskus sijoittuu keskustan ulkopuolelle.

– Keskusta odottaa nyt seuraavaa investointi-impulssia Wilhelms sanoo.

Jyväskylässä yksi Suomen parhaista kävelykaduista

Keskustan kaupallista vetovoimaa peilaava luku saadaan kun kaikki lauantaiyritykset suhteutetaan arkiyrityksiin sekä tyhjiin liikehuoneistoihin. Tässä kategoriassa ykkösenä on Tampere toisena Seinäjoki ja kolmantena Jyväskylä.

– Seinäjoki on todellinen maakuntakaupunki vakaine tuloksineen. Keskusta on laakea ja intensiteetiltään keskinkertainen Wilhelms arvioi.

Jyväskylässä on Wilhelmsin mukaan yksi Suomen parhaista kävelykaduista mikä elävöittää keskustaa joka erittäin keskittynyt tiivis ja intensiivinen.

– Tuloksessa näkyy jo erikoistavarakaupan sijoittuminen myös keskustan ulkopuolelle Wilhelms toteaa.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Yli 60 miljardin toimialasta tulossa täysin turha: Muutokseen ei varauduta

$
0
0

Suomalaisissa tukkuliikkeissä ei ole valmistauduttu digitalisaation tuomiin muutoksiin.

Juuri valmistunut Tukkuliiketoiminnan digitalisaatio -tutkimus osoittaa että muutokseen pitäisi todellakin varautua. Loppuasiakas voi nimittäin helposti ostaa tavarat suoraan tuottajalta ja uhkaa siten tehdä perinteisesti toimivista tukuista turhia.

Tutkimukseen osallistuneista tukkukauppiaista 37 prosenttia ei ole valmistautunut digitalisaatioon tai näe siihen liittyvää muutosta tukkutoiminnassa. Ongelman suuruutta kuvastaa se että tukkukaupan liikevaihto on yli 60 miljardia euroa.

– Valta tukkukaupassa on siirtynyt kovaa vauhtia loppuasiakkaalle ja tukuilla on tarve määritellä itsensä uudelleen. Tukkureille pelkkä tavarantoimitus ei enää riitä pärjäämiseen sanoo tutkimuksen toteuttaneen Devlabin toimitusjohtaja Timo Sundell.

Parhaiten digitalisaation vaikutuksiin on valmistauduttu kotitaloustuotteissa moottoriajoneuvoissa sekä elektroniikassa ja heikoimmin laboratoriovälineissä ja työkoneissa.

Digitalisaatio tarjoaa uhkien lisäksi myös mahdollisuuksia.

Esimerkiksi verkkokauppa on hyvä keino tukuille saada uusia asiakkaita sekä automatisoida prosesseja muun muassa laskutuksen lähetyksien varastonhallinnan sekä muissa ydintoiminnoissa.

– Tukkuliikkeiden kannattaa ottaa digitalisaation tuomista hyödyistä ja mahdollisuuksista kaikki irti ennen kuin joku muu ehtii ensin ja samalla tiputtaa tukkuliikkeen pois ketjusta tiivistää Aleksanteri Kontio Aalto-yliopiston tutkimusryhmästä.

Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina ja siihen vastasi 200 tukkuliikkeiden toimitusjohtajaa. Tutkimuksen teetti yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa tukkuliikkeiden toiminnanohjaukseen keskittynyt Devlab Oy.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Yrittäjien työttömyys kasvussa – "Etuusmaksatuksen nousu oli oletettua suurempi"

$
0
0

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa maksoi viime vuonna etuuksia kolmanneksen enemmän edellisvuoteen verrattuna.

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT-kassa) maksoi viime vuonna työttömyysetuuksia vuonna yli 12 miljoonan euron edestä vajaalle 1 500 jäsenelle. Summa on noin 30 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna jolloin korvauksia maksettiin 92 miljoonan euron edestä.

– Etuusmaksatuksen nousu oli oletettua suurempi toteaa SYT-kassan puheenjohtaja Juhani Hopsu tiedotteessa.

Etuusmaksatuksen kasvu perustuu osittain kassan lisääntyneeseen jäsenmäärään mutta myös työttömyysturvalakiin tehtyihin muutoksiin sekä heikentyneeseen taloustilanteeseen. Yrittäjistä noin 12 prosenttia kuuluu työttömyyskassaan SYT-kassasta arvioidaan.

Työttömyys on kohdannut erityisesti yksinyrittäjiä. Hopsu on huolestunut yksinyrittäjien toimeentulosta verrattuna palkansaajiin.

– Esimerkiksi parturi-kampaajien asema ja tulotaso on merkittävästi heikentynyt muutaman viime vuoden aikana osaltaan arvonlisäveron korotuksen mutta myös asiakaskunnan vähentymisen myötä Hopsu sanoo.

SYT-kassa on suomalaisten yrittäjien vuonna 1995 perustama itsenäinen työttömyyskassa. Kassaan kuuluu tällä hetkellä yli 26 000 yrittäjää.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Ohjelmistoala lataa: Laki elää tehtaanpillin aikakautta

$
0
0

Suomalainen työlainsäädäntö on vanhentunut ja työelämän todellisuudesta vieraantunut.

Tätä mieltä on Ohjelmistoyrittäjät ry. Toimialajärjestö ihmetteleekin että työsuhteet ovat yhä aikapohjaisia vaikka tietoyhteiskunnassa työn tuottavuus on tärkeämpää kuin työhön käytetty aika.

Ohjelmistoyrittäjien mielestä työaikalakia on muutettava radikaalisti joustavammaksi. Lisäksi ohjelmistoala on muutenkin vapautettava vanhanaikaisesta sanelupolitiikasta.

– Työntekijöiden vapaudet on palautettava. Ohjelmistoalalla on tekijöitä jotka haluaisivat työskennellä enemmän ja/tai joustavammin: yksi on parhaimmillaan yön tunteina toinen tahtoo tehdä työtä puoli vuotta aamusta iltaan ja pitää puoli vuotta vapaata kolmas kaipaa pienten lastensa rytmiin sopivia työaikoja listaa Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

– Totuus ”työelämän joustoista” on se että jos ohjelmistoyritykset haluavat mahdollistaa työtekijöidensä toiveet niiden on rikottava tehtaanpilliin kahlittua työlainsäädäntöä hän jatkaa.

Roihan mukaan ohjelmistoala on ponnahduslauta-ala digitalisaation ytimessä. Ohjelmistoyrittäjät ilmoittautuukin koekaniiniksi kehittämään voittavaa työelämää.

– Me olemme vapaaehtoisia kokeiluun jonka voittajia ovat niin työntekijät työnantajat kuin koko Suomi. Emme voi itse loihtia vapaampaa ja tuottavampaa työlainsäädäntöä. Tarjoudumme kuitenkin itse koekaniineiksi ja haluamme että osaavat poliitikot luovat siihen puitteet.

– Ohjelmistokehittäjien tuottavuudessa voi olla kymmenkertaisia eroja. Nykymallisessa työsuhteessa suorituskykyisimmät ovat kannustinloukussa: heidän ei kannata työskennellä tehokkaasti sillä tehokkuus ei muutu vapaa-ajaksi tai ylimääräisiksi tuloiksi Roiha sanoo.

Kimmo Koivikko

kimmo.koivikko@yrittajat.fi

Liitto vaatii valtiota lopettamaan hintahäiriköinnin kuljetusalalla

$
0
0

Valtion omistamien yritysten erityisasema närästää Kuljetuskeskusten Liitto ry:tä.

Kuljetuskeskusten Liitto ry ihmettelee miksi valtio ei puutu valtion omistamien yritysten toimintaan kuljetusmarkkinoilla. Liitto vaatii tiedotteessaan valtion omistajaohjausyksikköä lopettamaan valtion omistamien yritysten epäterveet kilpailutoimet ja hintahäiriköinnin.

Liiton mukaan valtion yritykset hyödyntävät taloudellisesti turvattua asemaansa ja valtaavat yleisiä kuljetusmarkkinoita kustannustasoa alemmilla hinnoilla vaikka niiden pitäisi toimia samoilla edellytyksillä kuin kilpailijansa ettei kilpailuvääristymiä synny.

– Tämän kilpailuneutraliteettitavoitteen mukaisesti niiden toiminta-periaatteiden rahoitusrakenteen ja tuottotavoitteiden tulee olla läpinäkyviä sekä vertailukelpoisia kuljetusmarkkinoilla toimiviin muihin yrityksiin verrattuna todetaan Kuljetuskeskusten Liitto ry:n tiedotteessa.

Esimerkiksi Posti Group Oyj on lisännyt kuljetusmarkkinoilla kilpailua paketti- ja logistiikkapalveluista joilla on jo ennestään ylitarjontaa. Posti on liiton mukaan myös hakeutumassa markkinoille jotka eivät tue varsinaista postitoimintaa. Liitto kummastelee myös sitä ettei Postin tappiollinen toiminta kotimaan rahtiliikenteessä ole aiheuttanut toimenpiteitä.

Kuljetuskeskusten Liitto ry edustaa noin 4 000 suomalaista kuljetusyrittäjää.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi


Tilaajavastuulakia kiristetään – Katso mikä muuttuu yrittäjän kannalta

$
0
0

Uudessa tilaajavastuulaissa voidaan nähdä yrittäjien näkökulmasta kolme hyvää ja kaksi huonoa puolta.

Tilaajavastuulakia yhdenmukaistetaan ja tiukennetaan kuluvan vuoden syyskuun 1. päivästä lähtien. Laki velvoittaa ulkopuolista työvoimaa käytettävän työn tilaajan selvittämään että hänen sopimuskumppaninsa hoitavat lainmukaiset velvoitteensa.

Työ- ja elinkeinoministeriö luonnehtii uudistusten parantavan velvoitteistaan huolehtivien yritysten kilpailunedellytyksiä sekä edistävän työntekijöiden työehtojen toteutumista ja työntekijöiden sosiaaliturvan asianmukaista järjestämistä.

Yrittäjien kannalta uudistuneessa tilaajavastuulaissa on kolme hyvää ja kaksi huonoa puolta arvioi johtaja Rauno Vanhanen Suomen Yrittäjistä.

Kolme myönteistä muutosta

1. Ei taloudellista vastuuta sopimuskumppanin töppäilystä

Laissa pitäydyttiin siinä että tilaaja selvittää sopimuskumppanista etukäteen vaadittavat tiedot. Tilaajan pitää muun muassa selvittää että yritys on merkitty ennakkoperintä- työnantaja- ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin.

Tilaaja on velvoitettu myös hankkimaan sopimuskumppanin kaupparekisteriote todistukset eläkevakuutusten ottamisesta ja eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta sekä todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus.

– On hyvä että pysyttiin etukäteisten tietojen selvittämisessä. Toinen mahdollisuus olisi ollut se että tilaajalle olisi tullut taloudellista vastuuta siitä että esimerkiksi rakennusalalla alihankkija ei hoida omien työntekijöidensä eläkevakuutuksia Vanhanen sanoo.

2. Selvitysvelvollisuus vasta 9 000 eurosta ylöspäin

Tilaajavastuun soveltamisalaa tarkastettiin niin että laki koskee jatkossa yli 9 000 euron sopimuksia kun aiemmin se koski yli 7 500 euron sopimuksia.

3. Sopimuskumppanin verovelka ei haittaa

Tilaaja voi jatkossa tehdä sopimuksen myös verovelkaisen yrityksen kanssa. Tilaajan on kuitenkin selvitettävä verovelan määrä ja arvioitava sopimuskumppanin kyky hoitaa maksuvelvoitteensa. Aiemmin tilaaja on joutunut maksamaan laiminlyöntimaksuja jos se on solminut sopimuksen sellaisen verovelkaisen yrityksen kanssa jolla ei ollut maksusuunnitelmaa veroveloista.

– Jos alihankkija ei kuitenkaan selviä veloistaan ja osoittautuu maksukyvyttömäksi tilaajalle voi tulla laiminlyöntimaksuja maksettavaksi Vanhanen kertoo.

Tilaaja voi jatkossa hyödyntää julkista verovelkarekisteriä selvittäessään sopimuskumppanista tarvittavia veronmaksutietoja. Jos ulkomaisella yrityksellä on Suomessa Y-tunnus tilaajan on varmistettava että kyseinen yritys on merkitty verotusta koskeviin rekistereihin Suomessa.

Kaksi kielteistä seikkaa

1. Tilaajan selvitettävä työterveyshuolto

Tilaajan selvitysvelvollisuus laajenee koskemaan työterveyshuoltoa. Jos potentiaalisella työnantajayrityksenä toimivalla sopimuskumppanilla ei ole työterveyshuoltoa ei tilaaja voi tehdä sopimusta.

– Suomen Yrittäjät vastusti tätä uutta selvitysvelvollisuutta koska yritykset eivät kaikissa tapauksissa pysty käytännössä edes hankkimaan työterveyshuollon palveluita Vanhanen sanoo.

2. Laiminlyöntimaksuja korotetaan

Laiminlyöntimaksua ja korotettua laiminlyöntimaksua nostetaan ja korotettua maksua sovelletaan jatkossa kaikkiin tilaajavastuulain alaisiin sopimuksiin. Jatkossa laiminlyöntimaksu on 2 000 – 20 000 euroa ja korotettu laiminlyöntimaksu 20 000 – 65 000 euroa. Sanktioiden suuruudessa huomioidaan muun muassa laiminlyöntien vakavuus.

– Laiminlyöntimaksujen korotus on ymmärrettävää kun rahan arvo heikkenee Vanhanen toteaa.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Yrittäjille auttava puhelin: "Kannattaa tarttua ennen kuin ongelmat ovat kasvaneet liian suuriksi"

$
0
0

Päijät-Hämeen Yrittäjät on avannut vertaistukea tarjoavan puhelinpalvelun.

Päijät-Hämeessä toimivien yrittäjien on jatkossa mahdollista puida ongelmiaan paikallisen yrittäjäjärjestön puhelinpalvelussa. Päijät-Hämeen Yrittäjien vertaistukipuhelimesta saa apua yrittäjyyteen liittyvissä asioissa.

Langan päässä vastaa joukko vapaaehtoisia sekä kokeneita yrittäjiä joille on kertynyt monipuolista kokemusta yrittäjänä olosta.

– Moni kuuntelevista yrittäjistä painottaa että puhelimeen kannattaa tarttua ennen kuin ongelmat ovat kasvaneet liian suuriksi. Monesti pelkkä puhuminen auttaa kerrotaan Päijät-Hämeen Yrittäjien tiedotteessa.

Vertaistukipuhelimen avaamisen syyksi mainitaan talouskriisi joka on koetellut yrittäjien toimintaedellytyksiä ja jaksamista.

– Moni yrittäjä kamppailee yritystoiminnan vaikeuksien kanssa yksin – eikä välttämättä tiedä mistä löytää apua ongelmatilanteissa tiedotteessa todetaan.

Luottamuksellinen puhelinpalvelu on avoinna joka päivä kello 7 ja 22 välillä numerossa 050 411 9497.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

HS: Ulkopuolelta tullut on toimitusjohtajana yrityksen perustajaa kyvykkäämpi

$
0
0

Tutkimuksen mukaan yrityksen omistaja ei ole aina paras vaihtoehto johtamaan yritystä kertoo Helsingin Sanomat.

Yrityksen ulkopuolelta tullut on toimitusjohtajana keskimäärin jonkin verran kyvykkäämpi kuin yhtiön perustaja. Ero on vielä suurempi kun verrataan ulkopuolista ja perheyrityksen perillistä kertoo Helsingin Sanomat.

Tiedot ilmenevät tuoreesta vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta joka perustuu ruotsalaiseen aineistoon. Tutkimuksessa mukana olleen Aalto-yliopiston rahoituksen professorin Matti Keloharjun mukaan tulokset voidaan hyvin yleistää myös Suomeen.

Sukuun kuuluvilla perheyhtiöiden johtajilla voi kuitenkin olla ulkopuolisia enemmän pitkäjänteisyyttä sekä vuosien varrella kertynyttä osaamista perheyhtiön toiminnasta Keloharju arvioi. Perheyritykset myös toimivat usein aloilla joilla kilpailu kyvykkäistä johtajista on keskimäärin vähäisempää.

– Sen sijaan että alettaisiin it-puolen yrittäjäksi kilpaillaan mieluummin vaikka hotellinpitäjänä rakennusalalla tai kuljetusalalla joissa kilpailu ei ole tässä mielessä yhtä kovaa Keloharju kertoo Helsingin Sanomille.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

TS: Kuiteista lipsutaan yhä – Lähes joka toisessa tarkastetussa paikassa puutteita

$
0
0

Kymmenille yrittäjille on määrätty laiminlyöntimaksuja kertoo Turun Sanomat.

Vuoden 2014 alusta voimaan tulleen kuittilain noudattamista laiminlyödään kertoo Turun Sanomat.

Valvontaviranomaiset ovat tehneet tähän mennessä yhteensä noin 3 500 tarkastusta. Verohallinto on tehnyt tarkastuksista lähes 2 300 joista lähes joka toisessa tarkastuksessa on havaittu puutteita lain noudattamisessa. Esimerkiksi tänä keväänä tehdyissä 450 tarkastuksessa puutteita havaittiin 200 tapauksessa Turun Sanomat kertoo.

Laiminlyöntimaksuja on määrätty kymmenille yrittäjille lain voimaantulon jälkeen.

– Laiminlyöntimaksuja on määrätty noin 70 tapauksessa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa onko valituksia hallinto-oikeuteen tehty kertoo Verohallinnon ylitarkastaja Liisi Peltokorpi Turun Sanomille.

Tarkastuksia on tehty eniten ravintoloissa parturi-kampaamoissa sekä kukkakaupoissa.

Myös ravintoloissa on lipsuttu kuittien kohdalla vaikka ravintoloilla oli velvoite kuitin antamiseen jo ennen lakiuudistusta. Esimerkiksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston tarkastajat tekivät viime vuonna reilut 500 kuittitarkastusta ravintoloihin.

– Näistä noin kahdessa sadassa todettiin puutteita joko kuitin antamisessa tai sen sisällössä. Vuoden 2015 puolella on suoritettu vajaat 200 tarkastusta ja puutteita kuittien sisällössä on edelleen huomattavasti kertoo Lounais-Suomen aluehallintoviraston yksikön päällikkö Jaska Siikavirta Turun Sanomille.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Suomalaisyritys ottaa kaiken irti liikuntainnosta – Verkkopalvelu tavoittaa jo miljoonia ihmisiä

$
0
0

Suomalainen start up MyNextRun Oy menestyy Euroopassa. Liikevaihto kasvaa parhaillaan 500 prosentin vuosittaista vauhtia.

Juoksijat ja juoksutapahtumien järjestäjät yhdistävä suomalainen MyNextRun tähtää tällä hetkellä Euroopan markkinoiden valloittamiseen. Markkinarako on yritykselle otollinen.

– Markkinoilta löytyy muita urheilutapahtumien ilmoittautumispalveluita mutta olemme juoksun saralla nopeiten kasvava tapahtumaverkosto. Alalla ei ole vastaavanlaista verkkopalvelua joka kokoaisi näin laajasti yhteen eri tapahtumia ja mahdollistaisi samalla ilmoittautumisen kertoo toimitusjohtaja Emma Huovinen Yrittäjäsanomille.

MyNextRun perustettiin vuonna 2010 kun joukko juoksua harrastavia ihmisiä mietti miksi ei ole olemassa yhtä paikkaa josta voisi helposti löytää uusia juoksutapahtumia ja samalla ilmoittautua niihin. Yrityksen perustajat loivat verkkopalvelun joka listaa juoksutapahtumia sekä mahdollistaa ilmoittautumisen niihin.

Parin vuoden pilotoinnin jälkeen verkkopalvelu alkoi toimia koko laajuudessaan ja suosio on kasvanut vuosi vuodelta.

– Nyt meillä on listattuna yli 14 000 juoksutapahtumaa joista noin 650 tapahtumaan otamme vastaan ilmoittautumisia Huovinen kertoo.

Yrityksen pääasiallisena tulonlähteenä ovat juoksutapahtumien järjestäjiltä perittävät välityspalkkiot. Tapahtumiin ilmoittautujilta ei veloiteta lisämaksuja.

Kuluvana vuonna verkkopalvelun kautta juoksemaan on ilmoittautunut jo satatuhatta juoksijaa. Vuoden loppuun mennessä määrä tulee olemaan moninkertainen Huovinen arvioi.

– Sivusto tavoittaa nyt jo miljoonia Huovinen kertoo.

Rahoituskierrokselta miljoona euroa

Aluksi suurin osa verkkopalvelun tapahtumista ja juoksijoista oli suomalaisia mutta nykyään ulkomaisten osuus on jo noin 70 – 80 prosenttia.

– Suomi on hyvä markkina mutta start up -yritykselle pian pieni Huovinen toteaa.

Yritys keskittyy tällä hetkellä erityisesti Iso-Britannian ja Saksan valloitukseen. Parisen viikkoa sitten My Next Run sai päätökseen viimeisimmän rahoituskierroksensa jonka koko oli miljoona euroa.

Rahoituskierrokseen osallistui Tekes sekä joukko tunnettuja sijoittajia kuten Active Hotelsin nykyisen booking.com:n perustaja Andy Phillipps Up My Sport -markkinapaikan sijoittaja ja hallituksen puheenjohtaja Christian Lorenzen sekä yksityissijoittaja Omar Bisi.

MyNextRunin liikevaihto kasvaa parhaillaan 500 prosentin vuosittaista vauhtia. Vuonna 2014 liikevaihto oli vajaat 200 000 euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä 18 työntekijää.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Maailmantalouden painopiste siirtyy etelään – Mitä yrityksiltä vaaditaan?

$
0
0

"Emme voi jäädä odottamaan että markkinat Afrikassa muuttuvat meidän mielestämme järjestäytyneiksi" sanoo Aalto-yliopiston oppaan kirjoittaja.

Maailmantalouden painopiste hilautuu yhä etelämmäksi muun muassa Afrikan ja Aasian talouskasvun vuoksi. Vuonna 2100 niin sanotuissa länsimaissa elää enää alle 10 prosenttia maailman väestöstä todetaan Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Yrityksillä on halua päästä osaksi markkinoita mutta verkostojen puute toimintaympäristön vieraus sekä riskien pelko hidastavat usein toiminnan aloittamista.

Aalto-yliopiston julkaisemassa uudessa oppaassa annetaan vinkkejä kestävän liiketoiminnan käynnistämiseen kehittyvillä markkinoilla.

– Emme voi jäädä odottamaan että markkinat Afrikassa muuttuvat meidän mielestämme järjestäytyneiksi. Meidän on itse opeteltava uusia toimintatapoja menestyäksemme maapallon ylivoimaisen enemmistön kanssa kertoo oppaan kirjoittaja Sini Suomalainen tiedotteessa.

– Kumppanuudet menestyksennälkäisten paikallisten yritysten kanssa näyttävät olevan hyvä tie Suomalainen jatkaa.

Oppaassa todetaan että kehittyvillä markkinoilla menestyneitä pioneereja yhdistävät hyvine verkostojen lisäksi myös pitkäjänteisyys osaaminen sekä halu saada kaupat tehtyä.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Uudet yrittäjät palkkasivat entiset: "Herrat ovat tuntityöläisinä mukana vielä muutaman vuoden"

$
0
0

Yrittäjäksi voi ryhtyä myös kaksin. "Yritysneuvoja sanoi että olemme hyvä paketti" kertoo Sari Kauppinen LVI-Suunnittelutoimisto Kaiplan Oy:stä.

Kajaanilainen LVI-Suunnittelutoimisto Kaiplan Oy sai alkuvuodesta uudet yrittäjät kun Sari Kauppinen ja Anne Hosti aloittivat yrittäjinä liiketoimintakaupan myötä. Edellinen yrittäjäkaksikko on yhä mukana toiminnassa.

– Edellisillä yrittäjillä riittää vielä virtaa joten herrat ovat tuntityöläisinä mukana vielä muutaman vuoden ennen eläköitymistään. Se on ihan ehdoton juttu meille ja samalla signaali asiakkaille että asiat hoituvat yhtä hyvin kuin ennenkin Kauppinen kertoo Yrittäjäsanomille.

Yhdessä yrittäminen tuntui Kauppisesta ja Hostista luontevalta.

– Olemme hyvin vihkiytyneitä alaan ja meillä molemmilla on alalta yli 15 vuoden kokemus. Yritysneuvoja sanoi että olemme hyvä paketti. Täydennämme toisiamme koska minulla on kokemusta erityisesti urakoinnista ja Annella suunnittelusta Kauppinen kertoo.

"Kannattaa hankkia hyvä kirjanpitäjä"

LVI-Suunnittelutoimisto Kaiplan Oy suunnittelee sekä uusien että vanhojen rakennusten lvi-ratkaisuja. Suunnittelussa yritys hyödyntää 3D-teknologiaa.

– Erityisesti 1960–70-luvulla rakennettu talokanta on räjähtämässä käsiin Kauppinen toteaa.

Työnsarkaa riittää mutta sekä urakointi- että suunnittelupuolella on Kainuussa kilpailua.

– Tämän vuoksi Ely-keskus ei myöntänyt meille investointi-tukea. Starttirahaa kuitenkin saimme Kauppinen kertoo.

Hänellä on annettavanaan neuvo jos toinenkin muille uusille yrittäjille.

– Ely-keskuksella on ilmainen nettipalvelu. Siellä on kysymyksiä joihin täytyy osata vastata ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Sitten vain ei muuta kun kokeilemaan. Anna palaa ja ole utelias. Tietoa löytyy mutta se pitää vain osata etsiä. Kannattaa myös hankkia hyvä kirjanpitäjä.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi


Suomalainen likööri päihitti muut Pohjoismaat – Suurin merkki Yhdysvalloissa

$
0
0

Lappeenrannassa pullotettava Bertina on kiilannut tuontitilastojen kärkeen.

Suomalainen liköörimerkki on päihittänyt muiden Pohjoismaiden liköörit Yhdysvalloissa. Lappeenrannassa pullotettava Bertina-likööri on jättänyt ruotsalaiset tanskalaiset ja norjalaiset liköörit taakseen Washington DC:n tuontitilastoissa.

Bertina-likööriä on viety Suomesta Yhdysvaltoihin vuodesta 2012 lähtien.

– Bertina on nyt myynnissä Yhdysvalloissa jo 15 osavaltiossa tärkeimpinä niistä New York Florida ja Kalifornia sekä Nevadan Las Vegas liköörimerkin Yhdysvaltojen edustaja Tom Venho kertoo tiedotteessa.

Liköörissä on kolme erilaista makua: seljankukka mustikka sekä lakka–seljankukka.

– Seljankukka makuna on tullut takaisin noin 100 vuoden hiljaiselon jälkeen. Vanhan keskieurooppalainen makukomponentti palasi vihdoin ja valloitti kaikki cocktail-piirit kertoo Venho tiedotteessa.

Marjapohjaiset liköörit tehdään Suomessa kerätyistä kokonaisista marjoista. Myös pullojen muotoilu on tiedotteen mukaan saanut kehuja. Pulloissa on posliinikorkki kumirenkaalla ja metallikehyslukolla.

Suomessa Bertina-liköörejä on ollut saatavissa vuoden 2015 alusta Alkon tilausvalikoimista.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Kotihiiren Tupa Ky ja muut uudet yritykset – Katso lista

$
0
0

Yrittäjäsanomat on listannut kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.

Kuluvan viikon aikana on ehditty perustaa jo 103 uutta yritystä.

Yrittäjäsanomat julkaisee tiistaisin listan viikon uusista yrityksistä. Lista pitää sisällään maanantain ja tiistaiaamun aikana rekisteröidyt uudet yritykset.

Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-palvelusta.

 

Uudet yritykset:

KotipaikkaYritys
AkaaSisupelti Oy
AkaaJ. Lähteenmäki Oy
EckeröAlandia marin & maskin Ab
EspooCellfix
EspooMakumaisema Oy
EspooTmi Matti Huomanen
EspooSunyata Oy
EspooKescay
EspooKuviotori Oy
EuraMT-TEK Oy
FinströmFärjsundsterminalen AB
ForssaTmi Petteri Luukkala
HaminaGEJ-SYSTEMS
HammarlandJP Fastigheter AB
HelsinkiSEFF Rakennus
HelsinkiTinwe
HelsinkiPorttivuori Oy
HelsinkiArbcos Oy
HelsinkiIndustryHack Oy
HelsinkiOtsaluu Investments Oy
HelsinkiHAPPY NUMBER ONE
HelsinkiBlock Helsinki Oy
HelsinkiGreen Timber Trading Oy Ltd.
HelsinkiHeliFlyFinland Oy
HelsinkiSunTori Cleantech Finland Oy
HelsinkiFortine Oy
HelsinkiTmi AHV Ronkainen
HelsinkiPenwipa
HelsinkiCapfim Oy
HelsinkiMypeople Oy
HelsinkiVHL Service
HyvinkääRoSe 4u Oy
HämeenlinnaRemedi Lux Oy
HämeenlinnaShashunkaha Oy
HämeenlinnaFirst Advantage Nordic
JoensuuJiiritimpuri Oy
JoensuuTmi Anu Mutikainen
JoensuuTMI:Jylönen
JuankoskiParVar Ky
JämsäSport Saarinen Oy
KajaaniAveone Oy
KalajokiKotihiiren Tupa Ky
KarstulaToiminimi Moniapu Vihreä Oksa
KemiMerilapin Laite- ja Soitinhuolto
KemijärviJorma Vaarala Oy
KemijärviKiinteistö Oy Kemijärven Alppitalot
KempeleJK-viherurakointi
KempeleReal security and safety Oy
KirkkonummiAuto- ja venepalvelu SOS Racing
KivijärviLeipomo-Kahvila Villa avoin yhtiö
KokkolaAfecta Oy
KouvolaRakennustiimi A.K.
KouvolaSuomen Somali Films
KustaviTmi Janne Tuomi-Nikula
KuusamoToimintaterapia Hanna Kallunki
KärköläSuomen Perinnetekstiilit Oy
KärsämäkiKotiCupponen
LahtiTmi Antti Nurminen
LaitilaT:mi N. Arokoivu
LappeenrantaVidere Oy
LempääläHerkkuveräjä
LohjaTmi Metallityö Hartikainen
MaskuVeera Isotalo
OuluOllikainen Automotive Oy
OuluSharp Dis-Chord
OuluOutstoke Holding Oy
OuluP&H EsVo Group Oy
PielavesiTMI Marja Jylhäsalmi
PoriTmi Matkapalvelu Jussi Salmela
PoriTaksi Minna Seppi
PoriLittle Stars Stable
PudasjärviMatti Eskola
PyhärantaRakennuspalvelu P. Ketola
RiihimäkiVikman Jari Tmi
RovaniemiAs Oy Rovaniemen Tuohitie 5
RovaniemiFysioterapia J. Pirinen
SaloOmpelimo Nina
SastamalaToiminimi Päivi Kaikkonen
SeinäjokiKiertoa Oy
SiikalatvaNiiranen Jari Seppo
TaivassaloTaitora Oy
TampereKiantti Oy
TampereAUTOMYYNTI NIKO PALOMÄKI
TervolaTaksi Jorma Poikajärvi
TurkuHenkilöstöpalvelu Grouppro Oy
TurkuHoitola OLO
TurkuT:mi APcasa
TurkuJ.Hyyryläinen
TuusulaTmi Eero Ahoranta
TuusulaMyMou
TuusulaMilter Oy
VaasaPlommonet Ab Oy
VantaaTmi EA. Wiik
VantaaEcomergy Pharma Oy
VantaaEuromarkiisit Oy
VantaaTommi Tech
VantaaSuomen Koivumaila Oy
VantaaKV-Muuraus Oy
VantaaPeepunen
VarkausMAKI Service Engineering Oy
YlivieskaTmi Tommi Sorvoja
YlivieskaAsunto Oy Ylivieskan Viisikko
YlöjärviTmi Jukan metsäpalvelut

Yritysten sponsorointi on piristymässä – Urheilu yhä suosituin kohde

$
0
0

Yritysten sponsorointi on piristymässä ilmenee Mainostajien Liiton barometrista.

Yritykset aikovat sponsoroida aiempaa enemmän. Lähes viidennes Mainostajien Liiton jäsenyrityksistä ilmoittaa kasvattavansa sponsorointiaan kuluvana vuonna. Edellisvuonna vastaavaa aikoi vain kaksi prosenttia.

Sponsoroinnin vähentämistä suunnittelee 25 prosenttia yrityksistä ja 57 prosenttia aikoo pitää sponsoroinnin entisellä tasollaan.

Tiedot selviävät Mainostajien Liiton Sponsorointibarometrista johon liittyvä kysely tehtiin huhti–toukokuussa 2015. Barometrin avulla selvitettiin suomalaisten yritysten investoimien sponsorointieurojen määrää ja jakautumista eri kohteille.

Sponsoroinnin kokonaiseurojen arvioinnissa hyödynnettiin Suomen Yrittäjien jäsenkyselyä johon vastasi 453 yritystä. Barometrin laajempi osa kysyttiin Mainostajien Liiton jäsenyrityksiltä ja siihen vastasi 85 suurimpien mainostajien edustajaa.

Vaikka sponsorointi on virkistymässä sen määräksi vuoden 2014 osalta arvioidaan 171 miljoonaa euroa mikä on noin kolme prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013.

Yli puolet saavuttanut tavoitteensa

Urheilu on edelleen ylivoimaisesti yleisin sponsoroinnin kohde. Viime vuonna urheilua sponsoroi jossain muodossa 98 prosenttia vastaajista. Euroissa mitattuna eniten saivat nuoriso- ja paikallisliikunta johon varoja kohdisti noin puolet urheilua sponsoroineista.

Reilu kolmannes sponsoroi talviurheilua kuten hiihtoa alppihiihtoa mäkihyppyä lumilautailua taitoluistelua ja jääkiekkoa. Kolmannes yrityksistä kanavoi rahoja myös jalkapallolle.

Yksittäisen yrityksen sponsorointibudjetista urheilulle menee keskimäärin 64 prosenttia. Kulttuuria sponsoroi 51 prosenttia barometriin vastanneista ja yhteiskunnallisia kumppaneita 42 prosenttia vastaajista.

– Kiinnostus kulttuuriin on kasvamassa yleishyödyllisten kohteiden kustannuksella sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Ritva Hanski-Pitkäkoski tiedotteessa.

Sosiaalinen media on tullut osaksi sponsorointia. Barometrin kommenteissa yritykset mainitsevat sosiaalisen median olevan jopa oleellinen osa sponsorointikokonaisuutta.

Sponsorit myös odottavat sponsoroinnin kohteilta aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa ja joillekin yrityksille se on yksi kohteen valintakriteeri.

Vastaajista 57 prosenttia kertoo oman sponsoroinnin saavuttaneen tai ylittänyt sille asetetut tavoitteet kuten yrityksen näkyvyyden tai myynnin parantuminen. Sponsoreista seitsemän prosenttia koki ettei ollut saavuttanut tavoitteitaan. Vastaajista 29 prosenttia ei ollut asettanut omalle sponsoroinnilleen tavoitteita.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Lähes 2 300 nuorta hakee töitä kesäsetelillä – "Pienyrittäjälle 300 euroakin on iso raha"

$
0
0

Helsingin kaupungin kustantama seteli on saanut monet pienyritykset palkkaamaan kesätyöntekijän ensimmäistä kertaa.

Yritykset voivat tulevana kesänä saada hyvitystä nuorten työllistämisestä. Helsingin kaupunki maksaa työnantajille 300 euroa 9.-luokkalaisen nuoren palkkaamisesta kesätöihin 1.6. – 16.8.2015 välisenä aikana.

Lähes 2 300 nuorelle on jaettu kesäseteli jota vastaan työnantaja saa kaupungilta hyvityksen. Kaupungin tavoitteena on että vähintään puolet nuorista työllistyisi tulevana kesänä.

Työnantajat voivat rekrytoida nuoria kesäsetelin verkkosivuilla. Esimerkiksi helsinkiläinen Dream & Dream Oy etsii tulevaksi kesäksi kymmentä iloista ja reipasta jäätelönmyyjää kesäsetelin verkkosivuilla.

– Kesäseteli on hieno asia ja se antaa nuorelle mahdollisuuden erottua joukosta kun hyviä hakijoita on valtava määrä. Seteli on ehdottomasti positiivinen juttu sillä mikäli nuorella on kesäseteli ja muuten asiat kunnossa työnantaja näkee hänet erittäin potentiaalisena työntekijänä. Pienyrittäjälle 300 euroakin on iso raha sanoo Dream & Dream Oy:n rekrytointivastaava Jessica Knuuti tiedotteessa.

Kannustaa palkkaamaan kaikkein nuorimpia

Monet pienyritykset ja yhdistykset ovat kesäsetelin ansiosta palkanneet historiansa ensimmäiset kesätyöntekijät. Setelin tarkoitus on kannustaa työnantajia palkkaamaan kaikkein nuorimpia työnhakijoita jotka muuten jäävät usein täysi-ikäisten työnhakijoiden jalkoihin.

– Helsinki aloitti tänä kesänä ensimmäistä kertaa kesätyösetelin jakamisen peruskoulun päättäville. Jo nyt voidaan havaita että se kohentaa nuorten mahdollisuuksia saada kesätyötä. Ja mikä parasta samalla on syntynyt aivan uusiakin työpaikkoja. Mukaan on tullut yrityksiä ja monia yhdistyksiä jotka eivät ole aiemmin palkanneet nuoria kertoo apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen tiedotteessa.

Työnantajat voivat vielä ilmoittautua mukaan. Yhteistyötahoina toimivat Helsingin Yrittäjät Kauppakamari sekä Vastuullinen kesäduuni -kampanja. Kesäsetelin käyttö edellyttää työnantajalta sitoutumista Vastuullinen kesäduuni 2015 -kampanjan periaatteisiin.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

 

Matkailualalla merkittävä investointi: "Tulee lisäämään Himoksen vetovoimaisuutta entisestään"

$
0
0

Jämsässä sijaitsevaan matkailukeskukseen puuhataan kylpylää hotellia ja vapaa-ajan asuntoja.

Lemminkäinen Holiday Club Resorts Oy ja HimosLomat-yhtiöt ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen kylpylän hotellin ja vapaa-ajan asuntojen rakentamisesta Himokselle. Aiesopimus käynnistää kohteiden rakentamisen valmistelut Himos Areenan ja Centerin väliselle alueelle.

Ensimmäisen vaiheen investointi on noin 30 miljoonaa euroa ja koko hanke on valmistuessaan suuruudeltaan yli 50 miljoonaa euroa. Rakentaminen työllistää yli 100 henkilöä muutamaksi vuodeksi suoraan ja välillisesti.

Pysyviä uusia työpaikkoja hanke synnyttää Jämsään suoraan 50 – 60 henkilötyövuotta ja välillisesti vähintään saman verran tiedotteessa arvioidaan.

Himoksen alueella yövytään vuosittain noin 200 000 vuorokauden edestä. Ajanvietettä on tarjolla ympäri vuoden.

– Olemme investoineet Himoksen ympärivuotisiin palveluihin viime vuosina yli seitsemän miljoonaa euroa. Kylpylä palveluineen tulee lisäämään Himoksen vetovoimaisuutta entisestään. Kylpylän tuleva sijainti on loistava sillä kävelymatkan päässä sijaitsevat niin laskettelurinteet Himos Areena Himos Parkin tapahtumat golfkenttä kuin Kokouskeskus Koulun palvelut kertoo HimosLomat-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Hannu Haljala tiedotteessa.

Hankkeen toteutuminen edellyttää vielä Jämsän kaupungin sitoutumista infrastruktuurin ja kunnallistekniikan parannuksiin sekä kahden parkkipaikan rakentamiseen.

– Hankkeen edistyminen on tämän aiesopimuksen jälkeen kiinni Jämsän kaupungin päätöksistä. Kaupungille on kerrottu velvoitteet joita pidämme erittäin maltillisina. Odotamme asiassa kaupungin päätöstä sanoo Lemminkäisen hankekehityspäällikkö Janne Salonen tiedotteessa.

Katri Simola

katri.simola@yrittajat.fi

Viewing all 11212 articles
Browse latest View live