Maalaismaiseman näkymä on kuin talvisesta postikortista. Pitkien, tuuheiden kuusien rivistö kätkee taakseen vanhan joutsalaisen Pynnölän kyläkoulun. Takapihalla lumihankeen tehty polku kiemurtelee kohti pihasaunaa. Ulko-ovella olevan kyltin mukaan "Anun koulu avoinna kun ollaan paikalla".
Kotkassa syntyneen käsityöyrittäjä Anu Pylsyn tie kyläkouluun on ollut täynnä syheröitä ja risteyksiä. Osa poluista on johtanut kohti umpikujaa, mutta päätyneet silti aina johonkin parempaan.
Kaikki tarinat kuitenkin yleensä aina alkavat rakkaudesta. Niin tämäkin. Pertunmaalaisen Anun ja joutsalaisen Riston kohtaamisesta kesän lavatansseissa.
Siitä käynnistyi yhteinen matka kohti Helsinkiä ja sitten takaisin kotikulmille Keski-Suomeen, Joutsaan.
– Riston kotitilan vanha isäntä alkoi sairastella. Vanhemmat halusivat, että joku jatkaisi tilan ja maatalouden parissa, tuolloin päiväkodissa työskennellyt Anu Pylsy muistelee.
– Mies sanoi, että lähdetään me. Itsehän pelkäsin lehmiä, ei minusta ollut lypsäjäksi. Mutta olin nuori ja rakastunut.
Niin osoite vaihtui pääkaupungista Pylsynkylän Pylsyntielle, koti betonikaupungista Pylsyn tilalle. Häälahjaksi Pylsyt saivat sian, lampaan, pässin ja kukon.
– Ruusunpunaisten lasien läpi ajattelin, että näillä mennään.
Karjatila ja maatalousyrittäjyys alkoivat nopeasti vaatia lisäinvestointeja. 6 - 10 lehmän navetta ei enää riittänyt.
– Talovelat niskassa teimme päätöksen, että Risto palaa takaisin aiempaan työhönsä Suomenlahden merivartiostoon.
– Miehen työrytmi oli mallia viikko töitä, viikko vapaata. Jostain syystä sonnit karkasivat ja talvisin putket jäätyivät aina hänen poissaolonsa aikana, Pylsy muistelee – nyt jo nauru suupielessään.
ANU PYLSY alkoi pian odottaa parin ensimmäistä lasta.
– Ensimmäinen raskaus sujui hyvin, mutta synnytyksessä apulaislääkäri antoi paraservikaali- eli kohdunkaulapuudutuspiikin jotenkin väärin. Puudutusaine meni istukan kautta suoraan lapsen sydämeen. Sydänäänet laskivat alle 50:een.
Pari kuitenkin luotti henkilökunnan osaamiseen.
– Sitten alkoi härdelli. Väärinannetun piikin lisäksi sain yliannostuksen kipulääkettä, 25 milligramman sijaan 40 milligrammaa. Sen jälkeen sairaalan sisäinen hälytysjärjestelmä petti. Ylilääkäri oli hiljentänyt hakulaitteensa. Kun hän muisti kutsun ja palasi osastolle, lapsi oli ollut puolisen tuntia hapenpuutteessa.
Elina syntyi lokakuussa vuonna 1985, "ihan velttona". Hänelle jäi lievä cp-vamma, puutteita hienomotoriikkaan ja kävelyyn.
Sairaalassa Pylsy sai puhelun ystävättäreltään.
– Itkin ja valitin, miksi meille piti käydä näin. Hän tokaisi tylysti, ei äkäillen, että "miksi ei teille, teillä on katto pään päällä, ihana koti ja hyvä parisuhde – lapsia syntyy heillekin, joilla ulkoiset asiat eivät ole yhtä lailla kunnossa". Se puhelu kuin tuuppasi kylkeen. Sekin ehkä auttoi sairaalajakson aikana, että en vielä silloin tiennyt kaikkea. Päivä kerrallaan -ajattelutapa toi vahvuutta. Päätin, että asioiden märehtiminen saa loppua.
– Tietyt asiat saivat Elinan myötä uuden arvojärjestyksen. Ja Elinasta kasvoi itsenäinen, upea nainen. Hän valmistui Helsingin yliopistosta maisteriksi, meni naimisiin, ja sai tyttövauvan viime kesänä.
Pylsynkylän Pylsyn tilalla tuore äiti ravasi talon kolmen asuinkerroksen väliä.
– Jälkeenpäin olen ajatellut, että miten jaksoin miehen ollessa töissä.
– Elina kuitenkin hitsasi parisuhdettamme yhteen. Molemmat tukivat toinen toisiaan.
ELINAN PIKKUSISKON, Annan syntymä, sai Anu Pylsyn jo miettimään tulevaisuuttaan.
– Silloin ajattelin ensimmäisen kerran, että mitä teen kun tytöt kasvavat isoiksi. Kylällä ei ollut päiväkotia, josta olisin voinut hankkia töitä.
Maalaistalosta oli 30 kilometrin ajomatka Joutsan taajamaan.
– Käsitöistä olin aina tykännyt, esimerkiksi kangaspuilla kutomisesta. Kankaanpainantakurssille menin vahingossa, mutta se antoi valtavasti inspiraatiota. Tajusin, että tämä oli minun juttuni!
Ompelukurssien innoittamana äiti työsti vaatteita myös lapsilleen.
– Aina kun tytöt olivat päivä- tai yöunilla, virittelin painopohjia pirtin pöydälle.
Myyntikin lähti vauhdikkaasti liikkeelle.
– Kaksi pientä liikettä otti tuotteitani heti myyntiin. Lisäksi pakotin sukulaiset ostamaan, Pylsy nauraa.
Ensimmäisen kerran Anu Pylsy nähtiin markkinamyyjänä Lammilla 30 vuotta sitten, vuonna 1988. Asiakkaat ihastuivat Pylsyn tekemiin kodin käyttötekstiileihin, joiden maisemat ja aiheet hän otti lasten leikeistä ja maalaiselämästä.
LYPSYKARJASTA TYHJENTYNYT navetta sai uuden käyttötarkoituksen 1990-luvun alussa Pylsyn ateljeena.
– Laajensimme sitä lisää vuosina 1995-1996 sekä vuonna 2000.
– Olo oli kuin maatalon emännällä. Oli pellot, eläimet ja kotona olevat lapset. Minulla oli kuitenkin myös käsityöyritys.
Lisää inspiraatiota virisi Kreikan muinaisesta kulttuurista suomalaisiin kalliomaalauksiin.
Kolmas lapsi, Olli, syntyi vuonna 1992.
– Tytöt olivat isompia, jo koulussa. Keskittymisaikaa jäi enemmän.
– Olli nukkui päiväunetkin ateljeessa, jossa oli somisteena päästävedettävä sänky.
Samoina vuosina syntyi Pylsyn tavaramerkki, hirvisarja.
– Muinaiseen kalliomaalaissarjaan perustuvat tuotteet saivat tosi paljon näkyvyyttä ja antoivat buustia eteenpäin.
Jälleenmyyjien löytyminen vei nousukaudella Pylsyn "Lapista Hankoon".
– Samalla kävin yrittäjyys- ja artesaanikoulutuksen. Halusin opiskella koko ajan lisää niin tekniikkaa kuin tietoakin. Yritys meni eteenpäin ja minulle jäi lasten kasvaessa enemmän aikaa.
Oli lopulta jopa luontevaa, että Pylsystä yrittäjäperheen lapsena kasvoi itsekin yrittäjä.
– Olin nähnyt yrittäjäelämää kotona, mutta en koskaan silti kuvitellut, että minusta tulisi yrittäjä.
Miehelle jäi kirjanpito.
– Valtion virkamiehenä hän hoitaa yhä työn hallinnon. Kirjanpito on sentään siirtynyt tilitoimistolle. Minä voin olla se luovempi osapuoli.
12. HEINÄKUUTA vuonna 2006 Savonlinnassa järjestettiin vuotuiset Oopperajuhlat. Juhlien vierailevana vetonaulana oli italialainen Teatro Comunale di Bologna.
Paikalla oli myös Anu Pylsy – ei tosin Olavinlinnassa vaan kaupungin torilla myymässä tuotteitaan, koko kuukauden ajan.
Tai niin ainakin hän oli suunnitellut kunnes puhelin soi.
– Miehen sisko soittaa ja huutaa puhelimeensa. Taustalla on hirveä häly, paloautojen pillit huutavat.
Itkevä käly sai sanottua, että "Anu, sun paja palaa".
– Kuulin ainoastaan kauhean metelin ja vastasin "eikä".
Savonlinnan torilla olleet asiakkaat katsoivat paikalleen jähmettynyttä Pylsyä.
– Kokosin oman kojuni pakettiautoon ja lähdin paluumatkalle Joutsaan.
Reilun kahden tunnin paluumatkan aikana hän soitti miehelleen merivartiostoon.
– Ilmoitin, nyt on tapahtunut kauheita, "paja palaa".
Mies lähti kiireen vilkkaa kotimatkalle Suomenlahdelta.
Anu Pylsy sai itse puhelun palopäälliköltä. Hän antoi ennakkovaroituksen tulevasta.
– Totesi, että "olet kuullut uutisen, aja varovasti, täällä on aika lohduton näky, kaikki on mennyt".
– En muista matkasta mitään. Puhelimet kävivät kuumana ja minä itkin. Soitin äidilleni, että hän menisi Jyväskylästä saapuneiden tyttöjen turvaksi.
Pylsyn saapuessa paikalle silmien eteen avautuivat savuavat rauniot. 18 vuoden työ oli palanut tuhkaksi yhdessä iltapäivässä.
– Jäljelle ei jäänyt edes saksia, ainoastaan rautaiset, kuumuudessa vääntyneet kynttilänjalat.
Nyt ne muistuttavat 12 vuoden takaisista tapahtumista Pynnölän kyläkoulun ateljeessa.
– Anna kysyi minulta, että "äiti, mitäs nyt tehdään".
Äiti ei osannut antaa vastausta tyttärelleen.
– Ihmettelimme ja itkimme illalla raunioiden äärellä. Minut oli pudotettu polvilleni lennokkaasta noususta. Jos joltain viedään matto jalkojen alta niin minusta tuntui, että koko lattia oli kadonnut, Pylsy sanoo.
– Emme siitä puhuneet, mutta kaikki tuntuivat olevan sitä mieltä, että emme rakenna uutta ateljeeta.
TUHOJEN SUURUUS paljastui kokonaisuudessaan seuraavana päivänä.
– Ompelukoneet olivat sulaneet möykyksi. Menetin kaikki syksyn kankaat ja messuille tarkoitetut uudet koekappaleet. Koko varaston, valmiit tuotteet ja materiaalit, värit, seulat ja alkuperäiset kuvioiden piirustukset, Pylsy luettelee.
Pienessä Joutsan kunnassa puskaradio oli jo vienyt viestiä Pylsyntien tapahtumista.
– Kunnan johdon perustamassa viestiketjussa pyydettiin soittamaan minulle paloa seuraavana päivänä. Näin tapahtuikin. Minulle tarjottiin myynnissä olevan kyläkoulun vuokraamista.
Pylsy kieltäytyi – "ei kiitos, en jaksa".
– Lopetin puhelun lyhyeen. Onneksi ystäväperhe tuli auttamaan ja otti huushollin haltuun. Olin itse niin turtana, etten tuntenut edes nälkää.
Ystäväperheen mies oli sattumalta kauppaamassa samaa Pynnölän kyläkoulua.
– Hän pyysi, että lähtisimme katsomaan paikkaa. Puoliväkisin lähdin mukaan.
Koululla Pylsy näki koulun isot ikkunat ja korkeat tilat.
– Tilan, jonka valosta ja korkeudesta minun Feenix-lintuni nousisi korkeuksiin. Se teki vaikutuksen. Koulu oli aivan ihana. Siis jos päättäisin jatkaa.
Viikko tuhon jälkeen Pylsy sai yhteydenoton Itä-Uudeltamaalta, Ruotsinpyhtäältä.
– Minulle tarjottiin samanlaisia kankaanpainantavälineitä, jotka olin menettänyt palossa.
– Lopulta tein ostotarjouksen työvälineistä. Sain uunin, seulat, valotuspöydät ja kaikki tykötarpeet.
Samalla hän raapusti nimensä kyläkoulun vuokrasopimukseen. Kaikesta huolimatta Pylsy mietti, pääsisikö elämässä helpommalla jossakin muussa roolissa kuin yrittäjänä.
– Saisi viettää kesää ja kunnon lomia, pitää ehkä viikonloputkin vapaina. Aina seuraavana päivänä voisi aloittaa työt uudestaan ilman mitään ongelmia. Mutta sopeutuisinko, uskaltaisinko sittenkään? Luovaa työtä ei ollut Joutsassa tarjolla.
PYNNÖLÄN KOULULLA käynnistyi mittava remontti, mutta Pylsy oli henkisesti yhä polvillaan – kuin silloin ateljeensa savuavilla raunioilla.
– Minulla ei ollut halua, ei inspiraatiota. En saanut mistään kiinni. Osaaminen ja tekniikka oli, mutta tulipalo vei mukanaan innon tekemiseen.
Vielä samana syksynä Pylsyt ostivat kyläkoulun itselleen.
– Minulla oli lukaali, joka ei tuntunut missään – eikä miltään. Tilasin kankaita ja värejä, mutta aina jotain puuttui. Ensimmäisenä piirsin ja painoin Feeniks-linnun.
Loppuvuotta 2006 Pylsy kuvailee "rämpimiseksi".
– Jälleenmyyjät vaihtoivat lennosta toisiin yrittäjiin. Eivät tilanneetkaan enää minulta kuten aiemmin.
Järkytys ja henkinen takalukko paisui lopulta fyysiseksi pahoinvoinniksi.
– Koko syksyn oksetti ja huimasi. Paikasta riippumatta - vaikka olisin ollut vaatekaupassa.
Mielessä pyöri ajatus mahdollisesta vakavasta sairaudesta.
– Lääkärissä minulta otettiin kaikki mahdolliset kokeet. Sitten kohtasin tutun hoitajan, joka veti minut odotusaulasta hoitohuoneeseen ja totesi verenpaineen olevan korkealla.
Pylsy muistaa yhä terveydenhoitajan sanat: "Anu, olet uupunut".
Tulipalosta oli kulunut puolisen vuotta.
– Repesin hillittömään itkuun. Joku vihdoinkin tuli ja sanoi, että saan olla uupunut.
Lääkäri kirjoitti Pylsylle sairauslomaa.
– Pyristelin vastaan ja selitin keskeneräisiä töitä ja remonttia, mutta hän piti pintansa.
Vastaanotolta Pylsy ei palannut koululle vaan kotiin.
KULUI VAJAA pari viikkoa ja yrittäjä saapui takaisin Pynnölään.
– En tiedä mitä tapahtui, oliko se isoista ikkunoista paistanut helmikuinen aurinko vai joku muu, mutta sain voimaa ja sain synnytettyä uutta. Se pulppuaminen oli kuin juhlarummutusta, Pylsy muistelee.
Taakse jäivät aamut, jolloin silmät olivat kyynelissä jo ennen kunnollista heräämistä.
– Sanotaan, että työ auttaa ja parantaa minkä tahansa vaivan, työ vie eteenpäin myös surussa. Työ vei kuitenkin minut siihen vellovaan olotilaan.
Seuraavana kesänä, alle vuosi tulipalosta, Pynnölässä järjestettiin komeat avajaiset. Anu Pylsy varasi kakkuja 500 vieraalle.
– Mies kysyi, että miten voit olla varma, että väkeä tulee niin paljon. Minä uskoin siihen täysin. Jos en itse olisi uskonut niin ei kukaan muukaan.
Kertakäyttöastioiden menekki paljasti totuuden. Avajaisissa kävi yhteensä 550 ihmistä.
– Se toi jälleen tunteet pintaan, mutta nyt itkin ilosta.
Myös jälleenmyynti ja messumatkat toivat tulosta.
– Minulla oli satakunta jälleenmyyjää ennen tulipaloa. Sain saman määrän takaisin aika nopeasti, kun pääsin kiinni oikeaan luovuuteen.
KÄSITYÖYRITTÄJÄ piti kiinni tekniikastaan, mutta muutti mallistoaan.
– Ilman tulipaloa se tuskin olisi uudistunut niin paljon. Ei riitä, että otat mukaan 1-2 tuotetta, vaan on näytettävä ihan uudelta.
Messuilla ihmiset kohtasivat saman Design Anu Pylsyn täysin uudella ilmeellä.
– Se oli aika rajulla tavalla tapahtunut pakkouudistus. Aina jostain pahasta tulee jotain hyvääkin. Niin tulipalostakin.
Jo aiemmin Pylsy oli vieraillut Tampereen kädentaitomessuilla, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään myytävää.
– Halusin näyttää, että yritys ja minä olemme hengissä, vaikka tuotteet paloivatkin poroksi.
– Itkimme yhdessä asiakkaiden kanssa. Muut näytteilleasettajat ihmettelivät, miten kykenen olemaan täällä.
Pylsy tunnustautuukin "aika perusoptimistiksi".
– Ajattelemallakin oppii. Jotkut vellovat ehkä vähän liikaa vanhoissa asioissa, mutta itse en halua märehtiä niitä.
Nyt Pynnölän koulu odottaa jo kesää ja tuttuja kesäasukkaita.
– Kesämökkiläisiä on varmasti 90 prosenttia kaikista asiakkaista. En tiedä heidän nimiään, mutta niin he tulevat tänne koululle joka kesä, Pylsy luonnehtii.
KYLÄKOULUN KEITTIÖSSÄ komeilee vanha, mutta kiiltävä jukeboksi. Juuri sellainen, jossa kahdella markalla sai yhden soiton, vitosella kolme kappaletta.
Upea soitin pyöräyttää ilmoille Kolmannen naisen tunnetun laulun Elämän tarkoitus ja saa Pylsyn mietteliääksi.
– Tarinani on opettanut minulle nöyryyttä, mutta kenenkään yrittäjän ei tarvitse nöyristellä.
– Myös sitkeyttä olen oppinut paljon. Kaikki ei todellakaan aina mene kuten kuvittelee.
Pylsy sai tunnustuksena 30 vuoden yrittäjyydestä yrittäjäjärjestön timanttiristin.
– Ajattelen sinnitelleeni aika pitkälle. Minulla on upeita ja ihania asiakkaita ympäri Suomen, jotka ovat yritykselle kullanarvoisia.
– Vaikka alihankintaverkostoni on kattava, on yksinyrittäminen aika puurtamista.
Käsityöyrittäjän alkuvuosi käynnistyi helmikuun luovalla jaksolla ja jatkui materiaalitilausten myötä maaliskuun messusesonkiin.
–Tyylini on entistä enemmän selkeytynyt ja yksinkertaistunut, ehkä enemmän tullut skandinaavisemmaksi.
Pylsyn töissä näkyvät luonto risuprintteineen ja neulasineen.
– Mies jäi eläkkeelle kuusi vuotta sitten. Häneltä olen saanut paljon apua. Samoin työharjoittelijoilta.
ENSI KESÄNÄ Pynnölässä juhlitaan Anu Pylsyn 30-vuotista yrittäjätaivalta. Kyläkoulun emäntä kertoo haluavansa tulevaisuudelta muutosta. Ajatus on muhinut mielessä jo parin vuoden ajan.
– Uskon, että tämän vuoden aikana joku ovi avautuu, mikä se sitten onkaan.
– Sen ei tarvitse olla välttämättä konkreettinen. Yhtäkkiä vain tajuan saapuneeni johonkin risteykseen ja muutan sitä suuntaa.
Pylsy tahtoisi muuttaa myös toimintatapojaan.
– Tulipalon jälkeen olisi ollut suuremmankin muutoksen aika, jos minulla olisi ollut inspiraatiota. Kun sitä ei ollut, jatkoin tekemistä samoilta pohjilta, vaikkakin karsittuna.
57-vuotiaana Pylsy on oppinut myös arvostamaan vapaa-aikaa aiempaa enemmän.
– Avaisinko jonkun putiikin kylälle, luovuttaisinko painopuolen kokonaan alihankkijalle, ja pitäisin suunnittelun itselläni, Pylsy pohtii.
Saattaisihan sitä kohdata vaikka kyläkoulun ostajaehdokkaan.
– Jos joku tarjoaa tästä hyvin niin voisi sanoa, että selvä, lähden uusi urille. Kesäasukkaita tulisi kyllä ikävä.
– Toivon kuitenkin sitä uudistusta ja muutosta. Kukaan ei enää ota minua töihin, mutta yrittäjyyttä en lopeta. Se jatkuu niin kauan kuin asiakkaita riittää, Pylsy sanoo.
Teksti: Pasi Lehtinen
pasi.lehtinen(at)yrittajat.fi
Kuva: Tommi Anttonen
Juttu on julkaistu Yrittäjä-lehdessä 2/2018
